Liikunta meidän päiväkodissa


Päiväkotimme yhtenä painoalueena on liikunta
ja panostamme siihen erityisesti. Liikunnan lisäämisen tukemiseksi ja yksikkömme toiminnnan kehittämiseksi kuulumme Liikkuva varhaiskasvatus-ohjelmaan.

Liikkuva varhaiskasvatus-ohjelma on valtakunnallinen ohjelma, joka on aloitettu vuonna 2015. Ohjelman on tavoitteena, että jokainen lapsi saisi päivittäin riittävää fyysistä aktiivisuutta ja että jokainen saisi nauttia liikunnan ilosta päivittäin. Ohjelman kautta päiväkotimme saa konkreettisia vinkkejä ja ideoita, millä voisimme vielä lisätä oppimisympäristöjemme liikuntaan houkuttelevuutta ja lisätä fyysistä aktiivisuutta.

Pienten askelten ideologia on se mihin kaikki perustuu. Tarkoituksena on, että päiväkotimme kehittää toimintaansa jatkuvasti fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Päiväkotimme raportoi säännöllisesti siitä, miten liikuntaa toteutetaan. Liikkuava varhaiskasvatus-ohjelma antaa aina tilannekatsauksemme perusteella uuden pienen askeleen, jolla kehittää päiväkotimme toimintaa entistä aktiivisemmaksi. Tämän kevään tavoitteenamme on ollut lisätä fyysistä aktiivisuutta erilaisilla ohjatuilla pihapeleillä- & leikeillä. Jokainen ryhmä on vuorollaan opettanut toisille liikuttavia leikkejä, jotka on koottu kuvina leluvaraston seinään. Näin leikkeihin pystyy aina helposti palamaan uudelleen ja uudelleen.


Ilo kasvaa liikkuen
ja kehittyvä lapsi kasvaa liikkuen. Siksi panostamme tähän erityisesti päiväkodissa, jotta motoriset perustaidot kehittyvät. Jokainen lapsi tarvitsee 3 tuntia liikuntaa päivässä, josta 2 tuntia voi olla kevyttä ja reipasta liikuntaa. Tunti päivässä pitäisi olla vauhdikasta hikiliikuntaa, jossa syke nousee. Pääsääntönä voidaan pitää sitä, että päiväkodissa kertyy päivittäin fyysistä aktiivisuutta noin kaksi tuntia ja kotona perheen kesken nautittavaksi tunti.

Päiväkodissamme ulkoilemme päivittäin: ulkoilun aikana on tilaa temmeltää, juosta, nauttia ohjatuista pihapeleistä,  pyöräillä, kiipeillä.. Mahdollisuuksia on rajattomasti! Tämän lisäksi päiväkodistamme löytyy iso sali, jossa on välineitä laidasta laitaan ja jokainen ryhmä pääsee hyödyntämään jumppasalia viikottain. Lisäksi ryhmistä löytyy vielä urheiluvälineitä, joilla mahdollistetaan omaehtoista liikkumista.  Päiväkodissamme myös hyödynnetään lähiympäristöä, kuten metsiä, urheilukenttiä, puistoja, jäähallia…

Kotona parasta on saada liikkua yhdessä! Mahdollisuuksia liikunnan
harrastamiseen on loputtomasti. Päiväkodista voisimme vinkata hyödyntää
päiväkotimatkat hyötyliikuntaan, käyttää lähiympäristöä esim. puistoja ja metsiä ja tietysti kesän aurinkoisina päivinä käydä uimassa. Turun kaupungin liikuntamahdollisuuksista voi lukea lisää Turun kaupungin liikuntasivuilta. Aina voi myös kääntyä ryhmän aikuisten puoleen, jotka mielellään auttavat ja ideoivat erilalisia teidän perheelle sopivia liikuntamahdollisuuksia.

Iloisia liikuntahetkiä kaikille!