Päiväkodin esittely

Kastun päiväkoti avattiin Pyörämäentielle tammikuussa 2019.

Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä rauhallisella alueella. Kastun päiväkodissa on 7 ryhmää, joista 3 tarjoaa vuorohoitoa. Lisäksi päiväkotiimme kuuluvat Raunistulan koulussa toimivat 2 esiopetusryhmää sekä urheiluleikkikerho, jossa on tarjolla mukavaa tekemistä 3-5-vuotiaille.

 

Päiväkotimme tilat sekä lähiympäristö luovat monipuoliset oppimismahdollisuudet kaiken ikäisille. Päiväkodissamme on sali, josta löytyy monipuolisesti erilaisia liikuntavälineitä innostamaan liikkumaan. Salissa pidetään myös lauluhetkiä , joilla päästään laulamisen lisäksi testailemaan erilaisia soittimia yhdessä. Pihamme on suuri ja maastoltaan monipuolinen, jotta jokaiselle löytyy omanlaista puuhaa. Lisäksi vierestä löytyy urheilukenttiä ja puistoaluetta, jotka tuovat taas erilaisia oppimismahdollisuuksia. Jokaisesta ryhmästä löytyy myös älytaulu, joilla mahdollistetaan eri-ikäisten lasten tieto- & viestintäteknologian opettelu.

 

Panostamme Kastun päiväkodissa liikkumaan innostamiseen ja monipuoliseen kielen rikastuttamiseen. Tärkeää on järjestää lasten ikätasoa vastaavaa mielekästä toimintaa ja luoda päivittäin mahdollisuuksia oppimisen ilolle.