Heinäkuussa

Heinäkuu alkaa olla jo loppusuoralla ja seuraavaksi edessä häämöttääkin elokuu ja uusi toimintavuosi! Elokuussa lopetellaan lomakautta ja ryhmät kokevat muutoksia, kun osa lapsista siirtyy toiseen ryhmään ja Villiviikunoihin tulee uusia kavereita.

Heinäkuussa olemme nauttineet ulkoilusta, leikeistä,  lukemisesta ja lauluista. Isompien kanssa ollaan käyty tutustumassa uuteen ryhmään. Jännittävintä on ollut käydä kurkkaamassa, mikä kuva omasta lokerosta löytyy uudessa ryhmässä!

Heinäkuu jatketaan kesästä nauttimista! Elokuussa aloitetaan sitten yhdessä tutustuminen toisiimme, tiloihin ja uuteen arkeen. 🙂

 

Kesäkuun touhuja

Kesäkuussa olemme päässeet nauttimaan helteistä! Pihalla olemme pyöräilleet, leikkineet hiekka- ja vesileikkejä sekä kastelleet taimia. Lisäksi olemme käyneet retkillä lähiympäristössä. Retkillä olemme ihmetelleet työmiehiä, leppäkerttuja, lintujen laulua sekä jonossa kulkemista. Yhdellä retkellä innostuimme laulelemaan koivujen alla, toisella keräilemään aarteita maasta, jotka myöhemmin maalasimme. Retki-intoamme vähän painosti pihalle muuttanut lokkiperhe, jonka pienokaista Villiviikunat pääsivät ihailemaan kesken aamupalan.

Olemme pyrkineet ulkoilemaan heti aamupalan jälkeen, jolloin pihalla on ollut vähän vilpoisempaa. Välillä kesäkuun helteet ovat olleet niin kuumia, että ulkoilua on kannattanut vähentää. Sisällä olemme lukeneet, leikkineet ja muutaman kerran katsoneet pikku2:sta. Edelleen leikkisuosikkina pysyy kotileikki, jossa on päivittäin jos jonkinmoisia kattauksia. Ennen ruokailua pidettävät auluhetket rytmittävät edelleen Villiviikunoiden päiviä ja ovat mukava yhteinen heti päivittäin.

Kesäkuun aikana olemme askarrelleet yhtä sun toista! Ryhmämme seinille on lentänyt perhosia, maisemaan on tullutkin merimaailma kaloineen ja olemmepa maalanneet ulkonakin seinäkoristeen.
Heinäkuussa jatkamme kesäisiä puuhia laulaen, puuhastellen ulkona, liikkuen ja laulellen!

Toukokuussa

Toukokuussa me Villiviikunoissa olemme…

… leikkineet…

… sisällä

… ja ulkona

… nauttineet auringosta

… mutta myös vesileikeistä

… ihmetelleet kevättä

… viettäneet unelmien liikuntapäivää

… kylvänyt ja kastellut taimia

… leikkinyt karhu nukkuu-leikkiä

… käyneet retkillä

… pitänyt rentoutumisharjoituksia

… askarrelleet lintuja

… harjoitelleet värejä

… laulaen, lukien ja arjen keskellä

Seuraavaksi Villiviikunat siirtyvät virallisesti kesän viettoon! Kesä- & heinäkuussa nautimme luonnosta, ulkoliikunnasta ja pyöräilystä, ulkopuuhastelusta ja kesäteemaisista askarteluista & lauluista. Tulevat kuukaudet ovat niin lasten kuin henkilökunnankin lomakuukausia,  joten tahdomme toivottaa tätä kautta oikein ihanaa kesäaikaa teille kaikille! ♥

Villiviikunoiden vappu

Villiviikunat ovat tänään viettäneet vappua ja näyttää siltä, että onnistuneen vapun resepti on
– 1 kasvomaalaus
– paperillinen ilmapallomaalausta
– roppakaupalla hyvää musiikkia & tanssia
– sima ja munkki

Tarpeen vaatiessa siirry suoraan reseptin viimeiseen kohtaan!

Hyvää vappua kaikille!

Lukulumo

Villiviikunoissa on otettu käyttöön Lukulumo!

Kielen kehityksen tukeminen on tärkeää kaikille päiväkoti-ikäisille, mutta tämä korostuu erityisesti alle 3-vuotiaiden ryhmissä; puhe ja kieli kehittyvät huimasti ensimmäisten vuosien aikana. Kielen kehitystä voi tukea monilla eri tavoilla. Villiviikunoissa laulamme joka päivä, luemme kirjoja, loruttelemme, käytämme kuvatukea & tukiviittomia, sanoitamme ja nimeämme asioita kaikissa arjen tilanteissa.

 

Tämän kaiken rinnalle olemme ottaneet käyttöön myös Lukulumo-satusovelluksen, jota on todella helppoa käyttää kotonakin. Olemme ladanneet sovelluksen tabletillemme ja olemme heijastaneet sadun älytaululle, jotta useampi lapsi voi nauttia sadusta samaan aikaan. Miten jännittävää on, kun yksi saa ”kääntää sivua” iPadilta! Sivujen käännön välissä keskustelemme siitä, mitä sadussa juuri kerrottiin.

Sovelluksessa on siis satukirjoja, joissa on lukijan ääni valmiina. Kielivaihtoehtoja on monta! Kirjat on kivasti lajiteltu eri ikäluokkien ja teemojen mukaan, joten kirjan valinta käy näppärästi. Villiviikunoissa on nyt luettu erityisesti kaveri- ja tunnetaitoihin liittyviä kirjoja:  miten pyydetään anteeksi, miten jaetaan…

Nyt poikkeuksellisena aikana normaalisti varhaiskasvatuksen maksullinen Lukulumo on avattu käytettäväksi kodeissakin.

Eli lataa sovellus laitteelle ja laita
käyttäjätunnukseksi lukulumokoti ja salasanaksi 987654321.

Lukulumo toimii loistavana lisänä ”perinteisen” kirjan lukemiselle ja muun kielen kehityksen tukemisen rinnalle.
Tämä ehdottomasti koronteeniajan tekemislistalle!

Huhtikuussa

Villiviikunoissa on muokattu tiloja ja leikkiympäristöjä! Ihan pienimmilläkin jutuilla saa rikastettua leikkiä, sillä lasten mielikuvituksella kaikki on mahdollista! Eläinleikkiin tulleet kangaspalat ovat toimineet niittynä ja eläinten pesinä, seinälle jatkuva autorata houkuttelee ajelemaan pidempikestoisesti ja on automatolla vieraillut kaupungin asukkejakin. Liikennekäytävä aiheuttaa joka kerta riemun kiljahduksia: olemme harjoitelleet ahkerasti oikeanpuoleista liikennettä, väistämistä ja jarruttamista. Näitä pieniä asioita, on ne sitten kangaspalat tai tulostetut liikennemerkit seinällä, on mahdollista toteuttaa kotonakin halutessaan – leikistä saattaa innostua ihan eri tavalla taas uudelleen. Olemme myös koristaneet ryhmätiloja keväisemmäksi maalaamalla ikkunaan. Keväisen ikkunanpesun sijaan Villiviikunat suosittelevat koteihinkin tätä ikkunoille tehtävää operaatiota! Leikkien ohessa olemme harjoituttaneet sorminäppäryyttä sekä silmän ja käden yhteistyötä erilaisilla pöytähommilla! Tappipelien, palapelien ja hamahelmien rinnalla kulkevat edelleen kotonakin helposti tehtävät nappi- ja tikkurasiat, jotka jaksavat ilostuttaa kerrasta toiseen.

Olemme viettäneet edelleen paljon aikaa ulkona pihaleikkien parissa ja kävelyretkiäkin on tehty. Pihalle tulleet uudet nukenrattaat ovat olleet Villiviikunoiden mieleen ja vauvanuket ovat olleet hyvässä hoidossa ulkoiluaikaan. Erillisillä jumppahetkillä olemme liikkuneet luovasti: musiikki soimaan ja tehdään mitä mieleen tulee! Olemme tanssineet huivien kanssa, liikkuneet eritunnelmaisten kappaleiden tahtiin ja tietysti juosseet hikipäässä. Olemme myös leikkineet Karhu nukkuu- leikkiä ja Maa, meri laiva-leikkiä soveltaen (lapset juoksevat leikittäjän ohjaamaan paikkaan, esim. puolapuille tai ovelle). Lopuksi olemme harjoitelleet rentoutumista rauhallisen musiikin tahtiin aikuisen silitellessä huivilla.

Ryhmässäkin on jumpattu, kun olemme harjoitelleet älytaulun käyttöä! Näytöltä on katsottu yhdessä satuja ja kuunneltu musiikkia. DJ Kakkiainen saa aina Villiviikunoiden tanssijalkaa vipattamaan! Päivittäisillä lauluhetkillä olemme laulaneet kevätlauluja, värilaulua sekä aina suosittuja Villiviikunaklassikoita.

Toukokuussa painottuvat värien opettelu,  saksiharjoitukset silppuamisella ja paperiin tutustuminen repimisellä, rentoutumistaidot ja luovaliikunta sekä ulkoliikunta.

Blogin lisäksi vinkkejä kotona puuhaamiseen kannattaa käydä katsomassa Kastun päiväkodin facebooksivuilta! Jos olette kotona vallitsevan tilanteen takia ja tuntuu, ettei blogin ja facebookin vinkit riitä tai muuten kaipaisitte tukea varhaiskasvatusasioissa, niin olkaa yhteydessä ryhmään.
Villiviikunat auttavat mielellään parhaansa mukaan!

Kuperkeikkakoulu

Villiviikuna-aikuiset saivat päiväkodilla kuperkeikkaopetusta ja niitäpä ollaankin sitten saatu yhdessä harjoitella! Hauskaa oli itse tehdä kuperkeikkoja, mutta myös katsoa toisten tekemistä. Jokainen sai aina raikuvat aploodit kuperkeikkansa perään!

Tässä muutamat kuperkeikkakoulun opit ja vinkkejä kotiharjoitteluihin!

Lentokoneharjoitus: vartalonhallintaa, jossa lapsi saa tunnustella omaa kehoa ja korkeuden vaihtelua. Aikuinen voi huomioida lapsen uskallusta ja saada itse varmuutta

Ensin harjoitellaan turvallisesti aikuisen avulla, ja vasta sitten myöhemmin yksin. Kuperkeikan eri elementtejä kannattaa harjoitella ennen kuin syöksyy varsinaiseen kuperkeikkaan. Tärkeää on saada tunnustella omaa kehoa ja sen liikettä tekemällä, liikkumalla ja kokeilemalla! Hidas ja hallittu liike on kaiken a ja o  – pyöreää niskaa unohtamatta. Harjoittelussa edetään aina lapsen tasoa ja halua kuunnellen! Tärkeintä kuperkeikan harjoittelussa on hauskuus!

1. kuperkeikkaharjoitus:

Istu lattialle polvet koukussa ja aseta lapsi istumaan jalkapöytiesi päälle. Ohjaa lapsi nojaamaan sääriisi ja ota lapsen olkapäistä kiinni. Ala nojaamaan taaksepäin selin makuulle.

 

 

Nosta jalkojasi hitaasti ylös ja vaihda käsiesi paikkaa olkapäiltä lapsen vatsalle: peukalot vaipan reunan kohdalle ja muut sormet selänpuolelle.

 

Kun jalkasi ovat melkein suorassa pyöräytä lapsi jaloilleen pääsi taakse.

 

 

Tämä harjoitus oli lapsista (ja aikuisista) hurjan hauska!

Lapsella on turvallinen olo aikuisen kehoa vasten ja aikuinen pystyy hallitsemaan lapsen liikettä turvallisesti. Toimii myös läheisyysliikuntana!

 

2. kuperkeikkaharjoitus: 

Mene lattialle istumaan ja suorista jalat. Aseta lapsi selkäsi taakse ja ota hänen käsistä kiinni. Vedä lapsi toisen olkasi ylitse.

 

 

Käännä olkapäälle oleva lapsi lattiaa kohti ja pyöräytä ympäri jaloillesi.

 

 

 

 

Muista pyöristää lapsen niska!

 

 

 

 

3. kuperkeikkaharjoitus

Tässä tarvitaan pehmustetta alle!

Aseta lapsi korkeammalle patjalle polvi-istuntaan. Pyydä lasta laittamaan kädet ja pää lattiaan mahdollisimman lähelle korkeampaa patjaa.

 

Auta lasta pyörähtämään ympäri taas vatsan kohdalta ja tue turvallista alastuloa jaloista.

Aikuisen tärkein tehtävä avustamisessa on hidastaa ja auttaa liikkeen hallinnassa.

 

Mukavia harjoitteluhetkiä kotiin!

 

 

 

Kevättä näkyvissä

Lorutuokio ennen lounasta!

Huhhuh miten se maailman meno voikin muuttua ihan pienessä hetkessä! VIlliviikunoissakin on siis eletty osittain erilaista maaliskuuta, mutta yritämme ottaa parhaan irti vallitsevasta tilanteesta. Tärkeää on, että oudon ja poikkeavan tilanteenkin keskellä arki pysyisi mahdollisimman samana, joten Villiviikunoissakin pyörii samat tutut struktuurit, vaikkakin ulkoilu painottuu ja käsiä pestään vieläkin tarkemmin.

Vaikka Kastun päiväkodin Facebook-sivuilta löytyykin ihania ideoita yhteiseen puuhailuun kotona, niin me Villiviikunatkin halusimme koota muutamia vinkkejä toiminnastamme kotiin vietäväksi.

Maaliskuussa olemme harjoitelleet repimistä ja leikkaamista! Repiminen on
mukava tapa tutustua paperiin materiaalina ja silppuaminen on helppo tapa aloittaa saksiharjoittelut. Askartelun sivussa mietittiin yhdessä myös värejä.
Nautinnollisinta oli, kun sai itse tehdä ja harjoitella omaan tahtiin ja oman mielenkiinnon mukaisesti. Ja nämä abstraktit taideteokset ovat upeita!

Näitä harjoituksia voi helposti jatkaa kotona, vaikka leikkaamalla sanoma- tai aikakausilehtiä. Jos silppuaminen kyllästyttää lehdistä voi leikata myös erilaisia kivoja kuvia ja liimata niitä paperille.

 

 

Pääsiäinen tekee jo kovin tuloaan ja myös tuo mukanaan ihania ideoita askarteluun! Villiviikunoissa on tänä vuonna tehty pääsiäisruohoistutuksia maitotölkeistä askartelemalla. Maitotölkkien pohjaosa toimii loistavasti tähän tarkoitukseen ja se on helppo päällystää, joten vain taivas on rajana maitotölkin tuunaamisessa. Tänä vuonna päällystimme tölkinpohjan värillisellä paperilla ja koristelimme sen. Jokainen sai valita värit ja koristella istutuksen oman näköiseksi. Nyt vaan jäämme odottelemaan ja ihmettelemään ruohon kasvua!

 

Olemme ulkoileet maaliskuussa paljon ja se jatkunee kevään edetessäkin.
Sisällä olemme tasapainoilujen lisäksi hassutelleet ilmapalloilla-tätä suosittelemme kotiinkin tehtäväksi! Ilmapallot itsessään jo ilostuttavat ja innostavat liikkumaan, mutta halutessaan pallojen kaveriksi voi tehdä mailan vaikka sanomalehdestä: takaamme että nauru raikaa ja hiki tulee pintaan!

Huhtikuussa Villiviikunoissa painottuvat pöytähommat, ulkoliikunta, rentoutumistaidot ja loruttelu– ja näitä kaikkia on helppo puuhailla kotonakin! Huhtikuun aikana kaikki Villiviikunat niin kotona kuin päiväkodillakin voivat tehdä palapelejä, piirtää, taiteilla muovailuvahalla, tehdä hamahelmiä tai tappipeliä.
Myös aikaisemmin blogissa mainitut ”tikkupurkit” ja ”nappipurkit” ovat suosittuja, ja niitä voi tehdä myös kotona! Vanhaan voipurkkiin voi leikata pienen railon, josta tiputtaa nappeja sisään. Tai tyhjään
kirsikkatomaattirasiaan voi pudotella sisään leipäpussin sulkijoita tai tikkuja. Tämä on todella helppo tapa harjoituttaa hienomotorisiataitoja ja Villiviikunat voivat viettää näiden parissa pitkiäkin aikoja!

Ulkona voi mennä metsään ja vaikka kerätä oraville käpyjä, kuunnella linnunlaulua tai juosta puusta puuhun halaamassa niistä voimaa. Myös kävelyretket ovat olleet Villiviikunoissa hurjan suosittuja: ihmettelemme yhdessä ohikulkijoita, juttelemme kuulumisia ja saamme hyvää motorista harjoitusta samalla.

Olemme myös Villiviikunoissa harjoitelleet rentoutumistaitoja! Voi kuunnella rauhallista musiikkia selällään maaten ja vain hengitellä rauhassa. Tai vatsan päälle voi laittaa vaikka unilelun ja tunnustella kuinka se nousee ja laskee hengityksen mukana.

 

 

 

Heippa helmikuu

Helmikuussa on..

… vietetty varhaiskasvatusaamua

… tasapainoiltu! Motorata on ollut kovassa käytössä ja olemme myös liikkuneet eri eläinten tavoin.

… vietetty ystävänpäivääa laulamalla yhdessä Sydänkävyt-ryhmän kanssa ja askartelemalla ryhmään sydänkoristeita

.. käyty kirjastoautolla ja luettu lainattuja kirjoja

.. nautittu koko talon yhteisestä laskiaisriehasta (lisää kuvia täältä)

.. maalattu paljon! Sormiväreillä, pensseleillä, vesiväreillä..

.. maalattu myös lampaita Villviikunoiden eläinteemaan sopivasti

 

.. saatu nauttia vähän lumestakin

… käytetty mediataitoviikon kunniaksi dokumenttikameraa! Katsoimme sieltä kavereiden maalauksia ja arvasimme, mikä on kenenkin.

… harjoiteltu rentoutumista

Jumpan loppurentoutuksessa hernepussit apuna

Maaliskuussa ainakin puuhaillaan vähän pääsiäishommia, vietetään varhaiskasvatusaamua, lorutellaan, jatketaan tasapainoilua sekä harjoitellaan silppuamista ja repimistä!

 

Vuoden 2020 ensimmäinen varhaiskasvatusaamu

Tänään vietettiin Villiviikunoiden vuoden ensimmäistä varhaiskasvatusaamua! Varhaiskasvatusaamuissa on tarkoituksena, että vanhemmat pääsevät tutustumaan lapsensa ryhmän toimintaa, aikuisiin sekä toisiin lapsiin ja vanhempiin.

Tänään varhaiskasvatusaamun teemana oli ystävänpäivä. Aloitimme aamun laulamalla yhdessä ystävänpäivään liittyviä lauluja ja ”sylittelylauluja”. Laulujen jälkeen ohjelmassa oli rentoa hengailua ja  perhekuvien askartelua: niitä lapset voivat katsoa päiväkotipäivän aikana rauhoittuakseen.  Lisäksi tarjolla oli lasten leipomia kaurakeksejä ja pillimehua.

Kiitos kaikille osallistuneille mukavasta tunnelmasta! Ensi kertaan! 🙂