Tervetuloa tammikuu ja vuosi 2020

Tervetuloa viettämään kanssamme kevään toimintakautta 2020! Uusi vuosi on tuonut mukanaan uusia tuulia, kun Villiviikunat ovat saaneet uusia kavereita ryhmäänsä. Uudet tulokkaat ovat otettu lämmöllä vastaan ja tammikuu onkin ollut pyhitetty tutustumiselle. Olemme harjoitelleet ryhmän tapoja, palauttaneet lomien jälkeen mieleen päiväkotipäivän rakennetta ja laulelleet erilaisia nimilauluja.

Lumesta emme ikävä kyllä ole päässeet nauttimaan, mutta raittiista ulkoilmasta kuitenkin päivittäin. Muutaman kerran olemme intoutuneet pikku retkelle lähiympäristöön ja se on kyllä ollut Villiviikunoiden mieleen. Pukemistilanteissa olemme harjoitelleet varusteiden nimeämistä, kädentaitoja vaatteita pukiessa ja isommat jo pukemisjärjestystä: Kumpi kannattaakaan pukea ensin haalari vai kengät?

Retkellä halasimme puista voimaa
Ja ihmettelimme lintuja

Kädentaitoja olemme myös harjoitelleet muovailemalla. Muovailun avulla on ollut helppo myös  harjoitella värejä, muotoja, numeroita – mitä ikinä keksiikään! Juttelu, asioiden sanoittaminen ja kaikenlainen muu kielenkehittäminen on Villiviikunoissa osana kaikkia päivän toimintoja. Muovailun lisäksi kädentaitoja harjoiteltiin askartelemalla lumiukkoja, kun ei niitä päästä ulkona tekemään. Komeat tuotokset
koristavat nyt ryhmäämme ja pääsemme ainakin sitä kautta sitten nauttimaan talvisesta maisemasta! Kaikki pääsivät liimailemaan ja luomaan omannäköistään taidetta, ja sen lisäksi isommat harjoittelivat saksien käyttöä. Kaikki olivat kovin innoissaan ja ylpeitä töistään- ja ihan syystäkin!

Ryhmässä laulellaan edelleen päivittäin ennen lounasta. Ikisuosikkien Leijonan metsästys ja Pikku jänö nukkuu lisäksi lauluhetkillämme on lauleltu talvisia lauluja, kuten Pilvi pieni pehmoinen ja Revontulitanssi. Talvilauluista on nautittu sekä oman ryhmän kesken kuin myös kaikkien vuororyhmien yhteisillä lauluhetkillä, jotka ovat taas startanneet heti tammikuussa.

”Sitä ei voi ylittää…”
”Pikku jänö nukkuu vaik on keskipäivä..”
Soittimiakin olemme lauluhetkillä soittaneet

Jumpassa olemme pallotelleet ja kokeilleen erilaisia välineitä. Hulavanteet ovat jaksaneet naurattaa ja mopoilu ei tunnu menevän muodista koskaan. Onneksi olemmekin taas ottaneet omiin tiloihimmekin mopoja käyttöön, niin pääsemme useamminkin ajelulle!

Jo syksystä saakka eläimet ovat innostaneet Villiviikunoita: eläinlaulut, maatilaleikki, eläinten näkemiset retkillä.. Kotieläimet ovatkin nyt valikoituneet kevätkauden teemaksi, toiminnan pieneksi punaiseksi langaksi. Ryhmämme oman teeman lisäksi toiminnassamme näkyy koko talon yhteinen hyvetaito-teema pienten toimintaan sopivasti: harjoittelemme päivittäisissä tilanteissa hyviä tapoja, kaverin huomioon ottamista ja millainen on kiva kaveri sekä kehumme osaamisista & yrityksistä!

Näillä puuhilla on ollut hyvä aloittaa uutta toimintakautta! Helmikuussa Villiviikunoissa on tiedossa ainakin lukemista, tasapainoilua, varhaiskasvatusaamu ja maalaamista! 🙂

Hyvää joulua ja kiitos vuodesta 2019

Vuosi vetelee viimeisiään ja on aika tullut kurkistaa vähän, mitä kaikkea siihen on mahtunut!

Tammikuussa aloitettiin rytinällä uusissa tiloissa ja ihmeteltiin yhdessä toisiamme ja tiloja. Huonekalut ovat löytäneet vuoden aikana paikkansa meille parasta päiväkotipäivää palvellen ja tilojen mahdollisuudet ovat nyt tutut. Tärkeimpänä tavoitteena koko kevätkaudella oli luoda Villiviikunoille toimiva arki ja sitä kautta turvallinen ilmapiiri. Olemme sylitelleet, halitelleet, jutelleet ja antaneet rauhassa aikaa tutustumiselle.

Vuoden aikana on löytynyt toimivat käytänteet, jota muutetaan aina lasten tarpeiden mukaan. Villiviikunoista on tullut hirmu isoja ja taitavia tämän vuoden aikana! Villiviikunoissa siirrymme ja toimimme pienryhmissä päivittäin, torstaisin on  jumppasalipäivä ja perjantaisin laulellaan, joko oman ryhmän kesken tai toisten ryhmien kanssa yhdessä. Villiviikunat
ovatkin melkoisia laulajia ja musisoijia, kun laulamme yhdessä päivittäin ennen lounasta.

Syksyn aikana olemme harjoitelleet leikkitaitoja, tunnetaitoja, erilaisia kädentaitoja, liikkuneet, laulaneet, lorutelleet, sadutelleet… Lista on
loputon! Päiväkotipäiviin mahtuu kaikenlaista ja pienryhmätoiminta takaa keskittymisrauhan niin lapsille kuin aikuisillekin. Tärkeimpänä Villiviikunoissa on omatoimisuuden tukeminen ja onnistumisen kokemusten luominen! Kuvatuki helpottaa niin pukemista kuin käsienpesuakin. On niin tärkeää saada tehdä ihan itse tai ainakin päästä osallistumaan omaan arkeen oman kiinnostuksen mukaisesti.

Nyt joulukuussa olemme nauttineet joulusta tunnelmavalaistuksineen ja joululauluineen. Jumpassa olemme palloilleet, testanneet erilaisia välineitä ja nauttineet
tonttujumpasta.
Olemme askarrelleet Suomen liput ja tonttuja. Joulukalenterin myötä olemme päässeet laulelemaan joululauluja joka päivä: joulusukasta saa jokainen vuorollaan vetää laulukortin, jonka sitten lisäämme Villiviikunoiden joulumaisemaan.

Tutun ja turvallisen arjen lisäksi olemme vuoden aikana myös päässeet nauttimaan erilaisista tapahtumista. Keväällä innostuttiin avoimien ovien päivästä, vappuhulinoista ja toiminnallisesta kevätjuhlasta. Kesällä juhlittiin KastuRockia ja kesäpäivystyksen päätösjuhlaa, jossa esiintyi laivaston soittokunnan varusmiesbändi.  Syksyllä oli liikuntakuukauden kunniaksi koko päiväkodin yhteinen palloilutapahtuma ja Syysjuhla, jossa tarvittiin rohkeutta. Myös loka-marraskuunvaihteessa ollut nalleviikko huipentui vuororyhmien yhteiseen nallejuhlaan.
Joulukuussa vietettiin yhdessä pikkujouluja ja Tonttupolku taas vei meidät seikkailulle koko päiväkodin läpi ryhmästä ryhmään. Varhaiskasvatusaamuja ehdimme viettää kaksi ja keväällä niitä tulee lisää!

 

Majaleikkejä

Kevään toimintakaudella on tiedossa muutoksia ryhmässä, kun osa lapsista siirtyy toiseeen ryhmään ja tammikuussa saamme uusia kavereita Villiviikunoihin. Tässä kohtaa henkilökunta haluaa kiittää Villiviikuna-perheitä mukavasta
ensimmäisestä yhteisestä vuodesta ja toivottaa hyvää joulua & onnellista uutta vuotta! Katsotaan mitä uusi vuosi 2020 tuokaan meille tullessaan!