Kierrätystä Viikareissa

Ryhmässämme vieraili ympäristöneuvoja Lotta tällä viikolla. Hän piti mukaansatempaavan kierrätystuokion ”pehmoroskien” avulla. Lapset olivat tosi innostuneita hauskoista roskahahmoista, joilla oli jokaisella oma nimi. Kierrätysasiat jäivät hyvin mieleen ja kaikkein innostuneimmat piirsivät koko Jätejengin iltapäivällä. Kotiin saatiin viemisiksi kierrätysohjeet vanhemmillekin.

Kiitos Lotta kivasta vierailusta!

Viikari-taiteilijoiden upeat näkemykset Jätejengistä.

 

 

Isien ja lasten nikkarointi-ilta

 

Viikarit-ryhmässä vietettiin isänpäiväviikolla isien/isoisien ja lasten yhteinen nikkarointi-ilta. Iltaan saapui ihanan innostuneita isiä/pappoja ja lapsia oma vasara kainalossa. Alussa oli lyhyt ohjeistus ja vinkkikuvien esittely, mutta nopeasti ahkerat parit alkoivat suunnitella omia taideteoksiaan. Hiomapaperit suihkivat, paperille tehtiin suunnitelmia ja kohta jo vasaratkin paukkuivat. Me eskariopet saimme vain nauttia ja katsoa kuinka isät ja lapset tekivät keskittyneesti töitä. Huikean hienoja taideteoksia syntyi ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä yhteiseen puuhailuun. Kiitos kaikille nikkaroijille!

 

Viikareitten sadonkorjuujuhlat

Reippaat Viikarilapset retkeilivät torstaina Kupittaan Citymarkettiin tekemään herkullisia ostoksia.

Hevi-osastolta valittiin pienryhmissä kotimaisia hedelmiä, vihanneksia ja juureksia tavoitteena löytää mahdollisimman paljon eri värejä. Välillä kyseltiin toisilta pienryhmiltä mitä he olivat löytäneet ettei otettaisi vahingossa samoja. Saimme paljon myönteistä huomiota muilta asiakkailta, lasten tutkiessa innokkaasti kasviksia ja punnitessa niitä vaaoilla. DeliVerden myyntipisteellä saimme maistella herkullisia hunajanauriita ja ne olivat kovasti lasten mieleen, joten pitihän niitä ostaa myös mukaan.

Lopuksi marssittiin kassalle maksamaan ostokset ja reippailtiin takaisin päiväkodille. Kiitos vanhempainyhdistys avustuksesta, jolla kasvisherkut maksettiin! Päiväkodissa kasvikset pestiin ja asetettiin tarjottimille ihailtaviksi ja odottamaan seuraavaa päivää ja sadonkorjuujuhlaa. 

Tänään perjantaina aamu-ulkoilun jälkeen päästiin herkuttelemaan ihanilla kasviksilla sekä dippikastikkeilla. Kuuntelimme syödessä kasvisaiheisia lauluja ja nautimme ihanan raikkaista makuelämyksistä. Kasviksia oli paljon, mutta niin vaan suurin osa niistä katosi Viikareitten suihin. Ihan muutamaa lajia jäi jäljelle. Uusia suosikkimakuja löytyi ja vanhat tutut porkkanat, kurkut ja tomaatit tekivät myös kauppansa. Erityisen suosittuja olivat pienet päärynät, jotka tosin eivät olleet kotoisin Cittarista vaan erään Viikariaikuisen vanhempien puutarhasta, ehtaa luomua siis.

Lapset olivat aikaisemmin viikolla askarrelleet juhlia varten värikkäitä paperilyhtyjä ja ne oli ripustettu juhlapöytien ylle. Meillä oli ihana juhlahetki ja ilmeisesti kasvikset sujahtivat eri vatsaan kuin ruoka, joka maistui hetken kuluttua juhlista mainiosti kaikille.

Vekkuleita rakennelmia

Monia 4-6 -vuotiaita Vekkuleita on viime aikoina kiehtoneet erityisesti erilaiset rakenteluleikit. Pikkulegot ovat päässeet suureen suosioon, noppereitten ja lazy-palikoitten lisäksi. Tänään teimme pienryhmässä rakennelmia vähän erilaisista materiaaleista, kuivatuista herneistä ja cocktail-tikuista. Aivan huikeita rakennuksia syntyi innostuneitten lasten käsissä eivätkä he olisi millään malttaneet lopettaa. Rakennellessamme juttelimme siitä miten parhaisiin leikkeihin ei aina tarvita kovin ihmeellisiä välineitä. Ja löysimme aasinsillan maaliskuun aiheeseemme Elämä entisajan Suomessa. Olkoot nämä nyt vaikka nykyajan käpylehmiä. Suuressa suosiossa ovat myös majaleikit. Niihin ei tarvita kuin iso peitto ja  mikä tahansa penkki, tuoli tai pöytä. Kuvassa ns. kerrosmaja, joka sopii henkilöille, jotka viihtyvät erityisesti makuuasennossa ja joille matalahko huonekorkeus ei ole kynnyskysymys 🙂 

 

Pikkujoulua!

Perjantaina 25.11. kokoonnuimme koko päiväkodin voimin viettämään pikkujoulujuhlaa. Juontajana toimi suloinen, mutta kovin väsynyt Nalle, joka yritti kovasti pysytellä hereillä jouluun asti. Lapset kuuntelivat herkeämättä Nallen jutustelua ja ihmettelyä joulunviettotavoista. Nalle kun oli nukkunut joka vuosi joulun ohi ja kaikki jouluun liittyvä oli sille uutta. Lapset opastivat innoissaan Nallea joulunvieton saloihin ja opettivat sille monta uutta leikkiä ja laulua. Kiitos Nallelle ihanan tunnelmallisesta pikkujoulujuhlasta! Ja vanhempaintoimikunnalle kiitokset pikkujoululahjojen sponsoroinnista! Kaikille ryhmille nimittäin löytyi kuusen alta mukavia yllätyksiä. Ilmassa oli todellista joulun taikaa. Nalle-parka kyllä nukahti vähän ennen juhlan loppua talviunille, mutta onneksi hänen ystävänsä Tonttu huolehti lahjojen jakamisesta.

img_2723

Nenäpäivä-tempaus

Päiväkodissamme vietettiin ensimmäistä kertaa Nenäpäivää marraskuun 11. päivänä. Kokoonnuimme yhteiseen lauluhetkeen, jossa allekirjoittanut hauskuutti ja laulatti lapsia pellenä ja siinä sivussa puhuttiin lasten oikeuksista ja siitä kuinka ne eivät joka puolella maailmaa toteudu. Järjestimme myös lipaskeräyksen ja monet lapset kertoivat ylpeinä tipauttaneensa lippaaseen kolikon. Keräys tuotti teemaan sopivan hassun summan 45,45€. Kiitos kaikille osallistuneille!

img_2584

Lasten Olympialaiset

Ilmassa oli paitsi syksyn kirpeää raikkautta myös suuren urheilujuhlan tuntua kun koko päivähoitoyksikkömme kaikki ryhmät kokoontuivat Lasten Olympialaisiin Luolavuoren kentälle 19.10. Suurella kentällä oli runsaasti tilaa suorittaa kaikki 10 leikkimielistä olympialajia.

img_2364 Vekkuliryhmän lapset osoittautuivat varsinaisiksi moniottelijoiksi, jotka juosten siirtyivät suorituspisteeltä toiselle. Lajeina oli niin pussijuoksua, pallonheittoa, pikajuoksua, kiipeilyrataa, köydenvetoa, limboa, pallojen tasapainottelua leikkivarjolla kuin sanomalehden sivun läpi hyppäämistäkin.

Voi sitä riemua kun jokainen uskalsi ja onnistui. Yhdessä tekemisen ilo jäi päällimmäiseksi mieleen. Yhteishenkeä kohotettiin tasaisin väliajoin meidän ryhmän omalla kannustushuudolla: ”Vekkulit, Vekkulit, maailman parhaat Vekkulit, Jee!” Lopuksi jokainen pieni huippu-urheilija palkittiin paitsi punaisilla poskilla ja iloisella mielellä, myös kaulaan ripustetulla kultamitalilla. Paluumatka päiväkodille keskeytyi vähän väliä, kun ikiomaa kultamitalia piti pysähtyä vähän ihailemaan.

 

Iloinen elokuu

Elokuun alussa osa päiväkodin lapsista palaili kesälomalta ruskettuneina ja vähintään pari senttiä pidempinä ja moni vaihtoi astetta isompien lasten ryhmään. Vekkuliryhmään asteli monta viimevuotista vesseliä, jotka siirtyivät kertaheitolla aivan talon toisesta päästä toiseen ja samalla virallisesti ”isojen lasten” ryhmään. Jo ovella ryhti suoristui ja selvästi oli havaittavissa ettei tässä enää olla mitään pieniä lapsia. Pienoinen jännitys ehkä väreili ilmassa ja vanhemmat pyörivät eteisessä hieman eksyneen näköisinä. Nopeasti kuitenkin huomattiin että ryhmähän on täynnä tuttuja ja opekin oli monelle tuttu reilun vuoden takaa.

Saimme todistaa paljon riemukkaita jälleennäkemisiä. Loman jälkeen on ihana taas saada paljon leikkikavereita ja päästä yhdessä tutkimaan uuden ryhmän ”uusia” leluja. Reippaasti ja rehellisesti annettiin myös palautetta ryhmän välineistöstä. Lisää roolivaatteita hankittiin hetimiten yleisön pyynnöstä ja mahtavat prinsessa-, poliisi-, tiikeri-, palomies-, Ryhmä Hau- ja monet muut roolileikit pääsivät vauhtiin. Ryhmän tunnelma on ollut iloinen ja välitön ja olemme saaneet huomata miten taitavia leikkijöitä ryhmässämme on.

Tutustuminen aikuisiin ja toisiin lapsiin on edennyt nopeasti. Aikuisten syliin on uskallettu kiivetä heti ensimmäisistä päivistä alkaen ja halaukset ovat lämmittäneet niin ilon kuin pienten harmitustenkin hetkillä. Positiivista palautetta on annettu ja saatu. ”Sinä olet tosi kiva” on aina mieltä lämmittävä palaute lapsen aikuiselle sanomana. Ja kun kaksi aikaisemmin toisilleen vierasta lasta tulee ulkoilun jälkeen riemusta hihkuen ja toisiaan halaillen sisälle, on hienoa olla todistamassa tätä uuden ystävyyden syntyä. Kallisarvoisia lahjojakin jaetaan päivittäin, piirrustuksia ja kauniita sanoja. Tänään sain hienoimman lahjan pitkään aikaan. 5-vuotias poika tuli päiväkotiin silmät loistaen ja ojensi minulle neliapilan. ”Sinä saat tämän! Voit toivoa jotain. Minä en vielä toivonut.” Oi, yksi käyttämätön toivomus aivan kuin saduissa. Tiedän tarkalleen mitä toivon <3

IMG_1817

Joulujuhla

Ruiskadun päiväkodin lapset ja aikuiset kokoontuivat eräänä iltana päiväkodin pihalle viettämään yhteistä joulujuhlaa. Aluksi koko juhlaväki asettautui isoon piiriin. Piirin keskelle lennähti Varis ja pompahteli Pupu, joita ihmetytti kovasti mikä se joulu oikein on? Joulun tunnelmaa etsittiin ensin lasten jouluisista tanssi- ja lauluesityksistä ja sen jälkeen joulupolun rasteilta, jotka kuvastivat Pupun joulunetsintäretkeä. Rasteilta löytyi monenlaista jouluista puuhaa lahjapakettien sisällön arvauksesta karhujen vetämään jumppaan ja joulurunoautomaattiin sekä kaunista katseltavaa jouluikkunoista oravien tupaan. Viimeiseltä rastilta löytyi Enkeli ja vastaus kysymykseen: Joulu on lämpöä, ystäviä, perhettä sekä iloa ja yhdessäoloa. Joululaulut soivat ja piparia mutusteltiin. Joulujuhla oli iloinen ja tunnelmallinen.

 

Hyvää Joulua!

toivottaa Ruiskadun päiväkodin väki

 

Vuoden 2015 sankareita

Vekkulit-ryhmässä palkittiin tänään jokainen lapsi ansiomitalilla itsenäisyyspäivän kunniaksi. Voi sitä iloa ja ylpeyttä kun kiiltävä mitali pujotettiin kaulaan. ”Saako tämän viedä kotiin?” ”Saanko tämän ihan omaksi?” Mitalit kaulassa lähdettiin sitten viikareiden järjestämiin Linnan juhliin tanssimaan ja nauttimaan arvokkaasta tunnelmasta. Juhlien tarjoilut kirvoittivat erään 4-vuotiaan sankarin spontaaniin kiitospuheeseen: ”Nämä piparit ovat kyllä mielettömän hyviä. Kiitos kun tarjoatte meille niitä!”