Elokuun alussa osa päiväkodin lapsista palaili kesälomalta ruskettuneina ja vähintään pari senttiä pidempinä ja moni vaihtoi astetta isompien lasten ryhmään. Vekkuliryhmään asteli monta viimevuotista vesseliä, jotka siirtyivät kertaheitolla aivan talon toisesta päästä toiseen ja samalla virallisesti ”isojen lasten” ryhmään. Jo ovella ryhti suoristui ja selvästi oli havaittavissa ettei tässä enää olla mitään pieniä lapsia. Pienoinen jännitys ehkä väreili ilmassa ja vanhemmat pyörivät eteisessä hieman eksyneen näköisinä. Nopeasti kuitenkin huomattiin että ryhmähän on täynnä tuttuja ja opekin oli monelle tuttu reilun vuoden takaa.
Saimme todistaa paljon riemukkaita jälleennäkemisiä. Loman jälkeen on ihana taas saada paljon leikkikavereita ja päästä yhdessä tutkimaan uuden ryhmän ”uusia” leluja. Reippaasti ja rehellisesti annettiin myös palautetta ryhmän välineistöstä. Lisää roolivaatteita hankittiin hetimiten yleisön pyynnöstä ja mahtavat prinsessa-, poliisi-, tiikeri-, palomies-, Ryhmä Hau- ja monet muut roolileikit pääsivät vauhtiin. Ryhmän tunnelma on ollut iloinen ja välitön ja olemme saaneet huomata miten taitavia leikkijöitä ryhmässämme on.
Tutustuminen aikuisiin ja toisiin lapsiin on edennyt nopeasti. Aikuisten syliin on uskallettu kiivetä heti ensimmäisistä päivistä alkaen ja halaukset ovat lämmittäneet niin ilon kuin pienten harmitustenkin hetkillä. Positiivista palautetta on annettu ja saatu. ”Sinä olet tosi kiva” on aina mieltä lämmittävä palaute lapsen aikuiselle sanomana. Ja kun kaksi aikaisemmin toisilleen vierasta lasta tulee ulkoilun jälkeen riemusta hihkuen ja toisiaan halaillen sisälle, on hienoa olla todistamassa tätä uuden ystävyyden syntyä. Kallisarvoisia lahjojakin jaetaan päivittäin, piirrustuksia ja kauniita sanoja. Tänään sain hienoimman lahjan pitkään aikaan. 5-vuotias poika tuli päiväkotiin silmät loistaen ja ojensi minulle neliapilan. ”Sinä saat tämän! Voit toivoa jotain. Minä en vielä toivonut.” Oi, yksi käyttämätön toivomus aivan kuin saduissa. Tiedän tarkalleen mitä toivon <3
