Kierrätystä Viikareissa

Ryhmässämme vieraili ympäristöneuvoja Lotta tällä viikolla. Hän piti mukaansatempaavan kierrätystuokion ”pehmoroskien” avulla. Lapset olivat tosi innostuneita hauskoista roskahahmoista, joilla oli jokaisella oma nimi. Kierrätysasiat jäivät hyvin mieleen ja kaikkein innostuneimmat piirsivät koko Jätejengin iltapäivällä. Kotiin saatiin viemisiksi kierrätysohjeet vanhemmillekin.

Kiitos Lotta kivasta vierailusta!

Viikari-taiteilijoiden upeat näkemykset Jätejengistä.

 

 

Viikareitten sadonkorjuujuhlat

Reippaat Viikarilapset retkeilivät torstaina Kupittaan Citymarkettiin tekemään herkullisia ostoksia.

Hevi-osastolta valittiin pienryhmissä kotimaisia hedelmiä, vihanneksia ja juureksia tavoitteena löytää mahdollisimman paljon eri värejä. Välillä kyseltiin toisilta pienryhmiltä mitä he olivat löytäneet ettei otettaisi vahingossa samoja. Saimme paljon myönteistä huomiota muilta asiakkailta, lasten tutkiessa innokkaasti kasviksia ja punnitessa niitä vaaoilla. DeliVerden myyntipisteellä saimme maistella herkullisia hunajanauriita ja ne olivat kovasti lasten mieleen, joten pitihän niitä ostaa myös mukaan.

Lopuksi marssittiin kassalle maksamaan ostokset ja reippailtiin takaisin päiväkodille. Kiitos vanhempainyhdistys avustuksesta, jolla kasvisherkut maksettiin! Päiväkodissa kasvikset pestiin ja asetettiin tarjottimille ihailtaviksi ja odottamaan seuraavaa päivää ja sadonkorjuujuhlaa. 

Tänään perjantaina aamu-ulkoilun jälkeen päästiin herkuttelemaan ihanilla kasviksilla sekä dippikastikkeilla. Kuuntelimme syödessä kasvisaiheisia lauluja ja nautimme ihanan raikkaista makuelämyksistä. Kasviksia oli paljon, mutta niin vaan suurin osa niistä katosi Viikareitten suihin. Ihan muutamaa lajia jäi jäljelle. Uusia suosikkimakuja löytyi ja vanhat tutut porkkanat, kurkut ja tomaatit tekivät myös kauppansa. Erityisen suosittuja olivat pienet päärynät, jotka tosin eivät olleet kotoisin Cittarista vaan erään Viikariaikuisen vanhempien puutarhasta, ehtaa luomua siis.

Lapset olivat aikaisemmin viikolla askarrelleet juhlia varten värikkäitä paperilyhtyjä ja ne oli ripustettu juhlapöytien ylle. Meillä oli ihana juhlahetki ja ilmeisesti kasvikset sujahtivat eri vatsaan kuin ruoka, joka maistui hetken kuluttua juhlista mainiosti kaikille.

Toukokuinen pihatapahtuma

Toukokuussa jatkoimme satavuotiaan Suomen juhlintaa. Kutsuimme kaikki perheet mukaan liikunnalliseen pihatapahtumaan, jossa tänä vuonna oli teemana siis Suomen syntymäpäiväjuhlinta.

Aloitimme tilaisuuden juhlavasti istuttamalla päiväkodin pihaan juhlavuoden kuusen. Vanhempaintoimikunnan avustuksella saimme hankittua oikein virallisen Tulevaisuuden kuusen ja puu sai arvoisensa paikan pihaltamme. Kovin pieneltä puu vielä näyttää ja askartelimmekin sille pienen suoja-aitauksen. Toivottavasti kuusi viihtyy kanssamme päiväkodin pihassa, odotamme innolla sen kasvamista!

Pihatapahtuma jatkui Sadan liikkeen alkujumpalla ja sitten perheet saivatkin kierrellä erilaisia toimintapisteitä pihallamme. Suomi sai onnittelukakkuja, kaadettiin karhua, tutkittiin luontoa, juostiin, hypittiin, pelattiin… Yhdessä. Kuten juhlavuoden teemaan sopii.

 

Suosittu oli myös vanhempaintoimikunnan vohvelipiste. Herkullinen tuoksu leijaili pihassa ja moni tankkasikin lisäenergiaa liikkumiseen täältä.

Kiitos kaikille osallistuneille! Sääkin suosi meitä, räntäsade taukosi juuri tapahtumamme ajaksi.

”Kaunis kuusi kasvaa meillä Suomessa

huurteessa se vihannoi pakkastalvena.

Tässä taimi uusi, Suomi satavuotinen

Se on juhlakuusi tulevaisuuden.”

Jumppaa isoille ja pienille

Maaliskuussa päiväkodin isot ja pienet jumppasivat yhdessä. Eskareiden pienryhmät pääsivät kukin vuorollaan jumppaamaan Nassikoiden kanssa.

Tavoitteena oli tietysti harjoitella motorisia taitoja mutta ainakin yhtä tärkeä tavoite oli myös vuorovaikutustaitojen harjoittelu.

Isot saivat olla mallina, tukena ja kannustajana.

Pienet saivat harjoitella uskallusta ja oman kehon käyttöä.

 

Ja kaikki saivat kokea yhdessä liikkumisen iloa ja onnistumisia.

Vekkuleita rakennelmia

Monia 4-6 -vuotiaita Vekkuleita on viime aikoina kiehtoneet erityisesti erilaiset rakenteluleikit. Pikkulegot ovat päässeet suureen suosioon, noppereitten ja lazy-palikoitten lisäksi. Tänään teimme pienryhmässä rakennelmia vähän erilaisista materiaaleista, kuivatuista herneistä ja cocktail-tikuista. Aivan huikeita rakennuksia syntyi innostuneitten lasten käsissä eivätkä he olisi millään malttaneet lopettaa. Rakennellessamme juttelimme siitä miten parhaisiin leikkeihin ei aina tarvita kovin ihmeellisiä välineitä. Ja löysimme aasinsillan maaliskuun aiheeseemme Elämä entisajan Suomessa. Olkoot nämä nyt vaikka nykyajan käpylehmiä. Suuressa suosiossa ovat myös majaleikit. Niihin ei tarvita kuin iso peitto ja  mikä tahansa penkki, tuoli tai pöytä. Kuvassa ns. kerrosmaja, joka sopii henkilöille, jotka viihtyvät erityisesti makuuasennossa ja joille matalahko huonekorkeus ei ole kynnyskysymys 🙂 

 

Taidetta Viikareissa

Tänä vuonna Suomen juhlavuosi näkyy monin tavoin myös päiväkodin toiminnassa. Tammikuussa esikoululaiset pääsivät tutustumaan Turun Taidemuseoon. Jo itse rakennus herätti lapsissa paljon ihastusta; tarkasti havainnoitiin koristeita seinissä, ovissa ja ovenkahvoissa samalla kun hetken odottelimme museon avautumista.

Sisällä opas johdatteli meidät katselemaan kuuluisia suomalaisia maalauksia, jotka oli taiteillut Helene Schjerfbeck. Kuulimme tarinoita maalauksista ja niiden malleista sekä taiteilijan omasta elämästä. Kaikki saivat myös kertoa omia näkemyksiään taideteoksista.

Päiväkodissa innostuimme taiteilemaan omia versioitamme Schjerfbeckin Toipilas-maalauksesta. Upeat työt tarvitsivat myös hohtavat kehykset, sillä erityisesti ensimmäisen salin teokset olivat tehneet lapsiin vaikuituksen kultaisilla kehyksillään.

Näitä upeita maalauksia pääsee ihastelemaan nyt Viikareissa ja huhtikuussa osa teoksistamme matkaa esikoululaisten Suomi 100 -taidenäyttelyyn Ilpoisten kirjastoon.

Sukella talveen – tapahtuma

Helmikuun 6. päivänä vietimme koko päiväkodin voimin Sukella talveen – tapahtumaa. Tapahtuma liittyi Suomi 100-juhlavuoteen, mikä on koko päiväkodin yhteinen teema tänä vuonna. Vietimme tapahtumaa päiväkodin pihalla, jossa oli paljon mukavaa tekemistä lapsille. Teimme mm. langoista ”graffiteja” puihin, etsimme pihalta jäätimantteja, tutkimme loopilla hiekkaa, hilejäätä ja pieniä lumihiutaleita, jotka juuri parahiksi leijailivat taivaalta maahan. Lisäksi mm. maalasimme lunta, tutkimme talvisia eläinten jälkiä,laskimme mäkeä itsetehdyillä laskettelijoilla ja heittelimme tupsupalloja. Tupsuja olikin paljon, sillä olimme jokaisessa ryhmässä valmistaneet tätä tapahtumaa varten 50 tupsua. Vaikka lunta ei tapahtumassamme kauheasti ollutkaan, kaikille oli paljon hauskaa talvista tekemistä.

lasten omat projektit

Marraskuussa Viikareissa oli teemana lasten omat projektit. Jokainen pienryhmä keksi ensin itselleen aiheen, mitä haluaisi tutkia ja tutkimuksen alle päätyivät lumi, koira ja mars-planeetta. Kun aiheet oli valittu, ryhmissä alettiin pohtia asioita, mitä aiheesta halutaan tietää. Ne kirjattiin ylös mind mapiksi. Lisäksi pohdittiin, mistä tietoa voitaisiin saada, jotta löydettäisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin vastauksia. Koira-ryhmässä tutkimme erilaisia koirakirjoja, haastattelimme koiran omistajaa ja katselimme koiravideoita netistä. Lumi-ryhmässä saimme tietoa tietokirjoista, joista tutkimme muun muassa lumihiutaleen rakennetta. Mars-ryhmässä kirjojen lisäksi saimme tietoa myös netissä olevasta videosta.

Tämän jälkeen Koira-ryhmässä valittiin netistä itselle mieluisa kuva koirasta ja askarreltiin koiranaamarit. Lumi-ryhmäläiset piirsivät mustalle paperille lumihiutaleita, tekivät hamahelmistä lumihiutaleita ja vielä ikkunoihin lumihiutalekoristeet. Mars-ryhmä taas askarteli mars-planeettoja ja planeettajärjestyksen. Seinällä ja pöydälle koottiin kunkin ryhmän tuotoksia ja kirjat, joista tietoa oli etsitty, olivat myös esillä. Lopuksi ryhmät esittelivät työnsä toisille ryhmille.

 

image2

 

 

Pikkujoulua!

Perjantaina 25.11. kokoonnuimme koko päiväkodin voimin viettämään pikkujoulujuhlaa. Juontajana toimi suloinen, mutta kovin väsynyt Nalle, joka yritti kovasti pysytellä hereillä jouluun asti. Lapset kuuntelivat herkeämättä Nallen jutustelua ja ihmettelyä joulunviettotavoista. Nalle kun oli nukkunut joka vuosi joulun ohi ja kaikki jouluun liittyvä oli sille uutta. Lapset opastivat innoissaan Nallea joulunvieton saloihin ja opettivat sille monta uutta leikkiä ja laulua. Kiitos Nallelle ihanan tunnelmallisesta pikkujoulujuhlasta! Ja vanhempaintoimikunnalle kiitokset pikkujoululahjojen sponsoroinnista! Kaikille ryhmille nimittäin löytyi kuusen alta mukavia yllätyksiä. Ilmassa oli todellista joulun taikaa. Nalle-parka kyllä nukahti vähän ennen juhlan loppua talviunille, mutta onneksi hänen ystävänsä Tonttu huolehti lahjojen jakamisesta.

img_2723