Neilikoiden touhuja eskarivuoden varrelta!

Esiopetusryhmä Neilikoissa ollaan nautittu lumisesta talvesta ja paukkuvista pakkasista. Ollaan laskettu pulkilla päiväkodin viereistä mäkeä, käyty luistelemassa ja kävelty talvisessa metsässäkin! Ohessa muita touhuja eskarivuotemme varrelta kuvien muodossa:

Syyskuussa Koko Turku liikkuu-tapahtumaa vietimme muun muassa pihalla eri tavoin liikkuen.

 

Opiskelijan harjoittelun päättymiseksi teimme yhdessä hienon kortin.
joulupiparien leivontaa ja koristelua.
Päiväkodissamme järjestettiin hienot itsenäisyyspäivän-juhlat satavuotiaan Suomen kunniaksi. Ryhmämme valmisti juhlien taidenäyttelyyn kangassuikaleista leikkaamalla ja mittaamalla suomenlipun. Lapset innostuivat myös itse vielä askartelemaan papereista ryhmämme lattialle taideteoksen.
Ryhmässämme yksi suosituimmista peleistä on shakki.
Kalevalan päivän kunniaksi lapset saivat askarrella oman ihmekoneensa Sammon, itse valitsemistaan materiaaleista.

 

 

Syyskuun kuulumisia Muskoteista

Hei! Muskoteissa on syyskausi lähtenyt reippaasti käyntiin – viikottain olemme puuhastelleet syksyisten kädentaitojen, sisäjumpan, syksyisten laululeikkien ja retkien parissa. Tässä kuulumisiamme kuvien muodossa kuluneilta viikoilta:

muurahaisaskartelu

”Vik-vik-vik-vik-vikkelät jalat…” Muurahaislaulun innoittamana taiteilimme seiniä koristamaan vikkeläjalkaisia muurahaisia

Lähiympäristöön tehdyillä kävelyretkillä etsimme luonnosta syksyn merkkejä. Huomasimme muun muassa, miten upean värisiksi lehdet ovat puissa muuttuneet. Löysimme myös paljon pihlajanmarjoja lähipuistossa kasvavasta pihlajasta.

pihlajanmarjat

Syksyisiä pihlajanmarjamaalauksia

Syyskuussa saimme päiväkotiin vieraan: Vauhtivarvas saapui ryhmäämme liikuttamaan lapsia entisestään päiväkodin arjessa. Hän toivoo kasvavansa kaksiviikkoisen vierailunsa aikana oikein pitkäksi madoksi! Voimme auttaa Vauhtivarvasta liikkumalla paljon päivittäin – saa nähdä, kuinka pitkäksi mato vielä kasvaa…

vauhtivarvasmato

 

Syyskauden satoa ja juhlaa

Pippureiden syyskauden toiminta on lähtenyt käyntiin… Ryhmässämme päiväkodin pienimmät 1-2-vuotiaat vasta tutustuvat päiväkodin arkeen, uusiin rytmeihin ja ihmisiin. Tutut arkirutiinit luovat turvallisuutta. Arjen keskellä olemme saaneet myös juhlistaa muutaman lapsen syntymäpäiviä laulaen, tanssien ja vähän myös herkutellen.

pippurit1

pippurit2

pippurit3

Syyskuun toiminnassa korostuvat tällä hetkellä ajankohtainen satokausi ja hieman myös tuleva syksyn alku. Lasten kanssa olemme askarrelleet omat satokauden hillopurkit. Purkeista tuli erittäin hienot ja olemmekin laittaneet ne talteen Pippurien hillokellariin.

UUSI VUOSI KÄYNTIIN….

WP_004052

Pakkasen paukkeessa startataan vuotta 2016 täällä Rätiälänkadulla. Ryhmät ovat pikku hiljaa aloittelemassa arkea ja talvipuuhia mietitään ja odotetaan innolla!

Muskotit muistelivat näkemiään uuden vuoden raketteja ja siitä syntyi tällaista taidetta.

 

SYKSY 2015

blogikuva

Syksy on jo pitkällä ja aika on mennyt siivillä. Rätiälänkadun ryhmissä ollaan tutustuttu uusiin kavereihin ja aikuisiin, harjoiteltu arkipuuhia yhdessä ja nautittu kivoista ilmoista.

Vuoden teemana päiväkodissa ovat SADUT. Kukin ryhmä seikkailee satujen maailmoissa oman ryhmänsä mukaisesti kohti uutta vuotta.