Blogit

Kuudesluokkalaiset Yrityskylässä

Kuudesluokkalaiset vierailivat Yrityskylässä to 4.4.2019. Yrityskylä on peruskoululaisille suunnattu oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Yrityskylä on koululaisten oma pienoiskaupunki, jossa oppilaat pääsevät työskentelemään erilaisissa ammateissa. Tällä kertaa Topeliuksen oppilaita työskenteli mm. Kaupungintalossa johtotehtävissä, Turkulaisessa toimittajina, Lidlissä myyjinä, Butik Turussa kampaajana, Lowellissa laskutuksen parissa sekä Metsänhoitoyhdistyksessä myynti- ja neuvontatehtävissä. 

Minna Canthin päivänä

”Naisten koulutuksesta 
Vuonna 1881 Minna ja hänen naisasiasta kiinnostuneet  kuopiolaiset ystävättärensä päättivät ryhtyä tekemään käsinkirjoitettua Tikka-lehteä, jonka mottona oli ”sitä puuta puskeminen, johon kiinni kytkettynä”. Lehden ensimmäisessä numerossa oli Minna Canthin artikkeli naisten koulutuksesta. Kun Hilda Asp luki lehden Kuopion Suomalaisen Seuran kokouksessa, se sai aikaan runsasta keskustelua. Kouluasia lähti vireille, siitä pidettiin ensin oma paikallinen kokous ja pian kokoustettiin myös Helsingissä. Ensimmäinen yhteiskoulu avattiin Helsingissä vuonna 1886.”

Muun muassa näistä asioista kertoili Minna… vai oliko hän sittenkin Elina?

https://posti.turku.fi/owa/service.svc/s/GetFileAttachment?id=AAMkADZjZmY5MzI3LTU5MGQtNDQxYS1hYjEwLTdkOTM0YTMxNDlmOQBGAAAAAABAOCZeUOLoSK4N5vuVkpmCBwB1ajaAZqCpQ7qI6qDTQwlhAAAAub%2FkAAA7whkJDsU4Srmyr61p0SGmAAM1FtVXAAABEgAQAPXEWRwdHglOrN84rmt5V6E%3D&X-OWA-CANARY=6u_VI6uHjkuddgzGoX6fLU8hQhqxudYIbWO1JRLJEcAhllrmVmm

 

Vierailijoita alakoululla

Topeliuksen koululla on käynyt kaksi kiertuetta talvella. Paavo Nurmen nimellä kulkevalla koulukiertueella muisteltiin turkulaista suururheilijaa ja hänen saavutuksiaan. Oppilaat jumppasivat myös hieman verrytellen jäseniään.

Tps:n väki oli kertomassa Jore- karhun kanssa tärkeistä asioista: kiusaaminen ei koskaan tepsi ja elämässä pitää olla unelmia. Mukana olleet nuoret kiekkoilijat puhuivat tavoitteista ja haaveista.

Topeliuksen Tiedepäivä

Koulumme 7-luokkalaiset osallistuivat Topeliuksen Tiedepäivään 5.11.2018. Päivän aikana:

  • Opittiin Tiedekeskus Tuorlassa tähtitieteestä plantaarioesityksessä, tähtitornissa ja koulun opettajien toteuttamassa Stellarium-harjoituksessa.
  • Tutustuttiin fysiikan tutkimusmenetelmiin ja suomalaiseen tähtitieteen tutkimukseen.
  • Tehtiin kemian ja biologian tutkimuksena oppilastyö Turun alueen luonnon vesistä.
  • Opittiin Livian Tuorlan toimipisteessä kasveista, eläimistä ja floristiikasta sekä Livian tarjoamista koulutusmahdollisuuksista.

Itsenäisyysjuhla

100- vuotiaan Suomen teemavuosi huipentui Topeliuksen alakoulun suureen synttärijuhlaan. Vietimme arvokkaan, mutta rennon päivän, johon sisältyi Maamme- laulu, kättelyt, alkumalja ja vauhdikkaat juhlat esityksineen sekä jatkoineen. Päivän kruunasi juhlalounas, jossa kuudesluokkalaiset toimivat tarjoilijoina.

Saiturin joulu

Saimme alakoulun vieraaksi lastenteatteri Kurnuttavan Sammakon.He esittivät version Charles Dickensin Saiturin joulusta, jonka ensi-ilta oli 19.10.17 Turun Seikkailupuistossa.

Näytelmä oli valloittava ja mukaansatempaava! Lapset nauttivat ja nauroivat täysillä mukana!

”Bujo” vai mitä nämä nyt sitten on…

Aloitimme tämän syksyn käsitöissä perehtymällä kirjansidontaan. Tavoitteena oli sitoa jokaiselle oma Bujo. Bujo on lyhenne sanoista bullet journal ja ajatus on tehdä luodinnopeita muistiinpanoja. Me käytämme näitä tietysti käsityön muistiinpanoihin. Harjoittelemme ajanhallintaa ja kirjaamme näihin töiden aikataulut. Tietysti näitä käytetään myös luonnoslehtiöinä ja näihin kirjataan käsitöiden suunnitelmat ja tarkemmat yksityiskohdat. Jätettiin kirjoihin tietysti tilaa jokaisen ihka omalle sisällöntuottamisellekkin. Jokainen sai valita oman visuaalisen ilmeen kirjan kanteen ja harjoittelimme muutamia erilaisia tapoja sitoa kirjaa. Tästä on hyvä jatkaa tositoimiin. Tehokasta ajan ja asioiden hallintaa, kokeile sinäkin…

Kuvassa valinnaisen käsityön ryhmäläisten bujoja.

Terveisin tekstiilin Salla