Suomi 100 itsenäisyyspäiväjuhla

Suikkilanseudun päivähoitoyksikön yhteistä itsenäisyyspäiväjuhlaa vietettiin 30.11.2017. Tänä vuonna itsenäisyyspäivällä oli erityinen merkitys, sillä se  oli myös itsenäisen Suomen 100- vuotis syntymäpäivä.  Illan ohjelmassa yleisö pääsi aikamatkalle itsenäisen Suomen vuosikymme-niin lapsen silmin katsottuna.

Hulvattomat eskarit-tapahtuma

Länsikeskuksen alueellisessa OHR:ssä päätettiin järjestää yhteisvoimin alueellinen eskaritapahtuma. Lapset äänestivät tapahtuman nimeksi Hulvattomat eskarit. Tapahtumaan osallistuivat alueellamme toimivien kunnallisten ja yksityisten päiväkotien eskarilaiset.

Piha-alueella lapset saivat tutustua poliiseihin ja poliisiautoon. Pihalle olivat saapuneet myös kaverikoirat siliteltäväksi. Kaikki koirat saivatkin paljon hellyyttä osakseen ja nautinto oli selvästi molemminpuolista

Hammashuollon pisteessä lapset saivat opastusta hampaiden harjaukseen ja saivat oman hammastahnan ja purkkaa. Neuvolan terveydenhoitajat olivat ohjeistamassa lapsia ensiapuun liittyvissä asioissa. Kierrätyspisteessä lapset saivat tietoa kierrätyksestä; pois heitettävät ja uusiokäyttö. Terveellisen ruuan ja liikunnan merkitys tuli tutuksi toiminnallisessa muodossa. Lähihoitajaopiskelijat olivat järjestäneet draamaleikkipisteen. Välillä käytiin rauhoittumassa ”lukumummojen” lukunurkkauksissa

Tapahtuma sai positiivista palautetta lapsilta. Jokaisella lapsella oli oma  suosikkinsa , mutta poliisi ja kaverikoidat olivat monien mielestä  parhaita. Kehittämiskohteena nousi toive siitä, että tapahtuman kesto olis voinut olla hieman pidempi.

 

Mukavaa yhteistä tekemistä!

Lasten Parlamentti 2017

Lasten parlamentti 2017: Salissa piirtäminen on mukavinta!

Tänä vuonna lasten parlamentin aiheena oli oppimisympäristö ja sen kehittäminen. Ensimmäisellä kierroksella lapset saivat äänestää päiväkodin mieluisinta paikkaa   – sisällä tai ulkona. Ryhmistä nousi ehdolle: isojen piha, metsäpiha, sali, metsä, kallio, kotileikkinurkkaus, kenttä ja leikkimatot. Näistä jokainen ryhmä valitsi kaksi suosikkiaan, joita edustajat äänestivät parlamentissa. Edustajia oli, eri tavoin äänestämällä, valittu kaikista ryhmistä kaksi: Tiitiäisistä, Nuuskamuikkusista, Tuutikeista ja Pikku Myistä, Hemuleista, Nipsuista, Viuhdeista sekä Tammenterhoista. Ylivoimaiseksi voittajaksi äänestyksessä selvisi sali, yhdeksällä pisteellä. Jaetulle toiselle sijalle tuli neljällä pisteellä isojen piha, metsä, metsäpiha ja kotileikkinurkkaus.

Toisella kierroksella äänestettiin siitä, mitä lapset haluaisivat tehdä salissa. Ryhmistä oli jälleen koottu yhteen ehdotukset, mitä salissa halutaan tehdä. Ehdolla oli piirtäminen, jumppa, polttopallo, temppurata, kotileikki, autokorjaamoleikki, isot puupalikat, keinu, roolivaatteet ja naamarit. Ryhmissä valittiin näistä kaksi suosikkia. Kierros oli erittäin tiukka. Voittajaksi selviytyi  kuudella pisteellä piirtäminen. Toiseksi tulivat viidellä pisteellä roolivaatteet. Jaetulle kolmossijalle neljällä pisteellä tuli temppurata ja keinu.

 

PIKI-kerho

PIKI-KERHO

Olemme aloittaneet Tuutikki- ja Pikkumyy-ryhmissä lokakuussa 2017 Piki-kerhon. Piki-kerho kokoontuu kerran viikossa ja kokoontumisia on yhteensä 16.

Mikä ihmeen PIKI-KERHO?

Piki-kerho pohjautuu lasten kuvakirjaan PIKI, jonka on kirjoittanut Katri Kirkkopelto (Lasten keskus 2016). Toimintavinkit kerhoon saadaan kirjasta; Mun ja Sun juttu (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto, Laura Repo).

Piki-kerhossa tuetaan lapsen itsetuntoa, vuorovaikutustaitojen kehittymistä ja tunnetaitojen hallintaa. Sosiaalisia taitoja vahvistamalla pyritään ennaltaehkäisemään kiusaamista.

Piki-kerhossa kerrotaan Pikistä, joka on menossa ensi kertaa metsään, jonne muut lapset ovat rakentaneet majan. Mutta kuinka sitten käykään? Uudet kaverit eivät ota Pikiä mukaan, vaan läimäyttävät oven kiinni sen nenän edestä.

Onneksi on Iso, jolla on lämmin syli ja jonka sanat rauhoittavat murheellista Pikiä. Yhdessä Ison kanssa Piki miettii, miten päästä leikkiin mukaan ja millainen on hyvä kaveri.

Piki on tarina ryhmässä tapahtuvasta kiusaamisesta, itsetunnon vahvistamisesta, tunteista ja ystävyydestä.

 

Mitä Piki-kerhossa sitten tehdään?

Piki-kerho noudattaa aina tiettyä selkeää kaavaa, vaikka teemat vaihtelevatkin kertojen välillä. Aluksi käydään läpi, ketä on paikalla. Lapset saavat valita rytmisoittimen ja sen avulla lorutellaan soittaen rytmissä: ”Kerro, kerro ystävä oi. Mikä on sun nimesi ja kuinka se soi?” Jokainen lapsi vuorotellen kertoo sekä soittaa nimensä ja yhdessä se soitetaan ja sanotaan uudelleen.

Tämän jälkeen aikuinen lukee kirjasta yhden aukeaman. Luetusta keskustellaan aikuisen johdolla yhdessä lasten kanssa. Esimerkiksi ensimmäisellä kerralla pohdimme; miltä tuntuu mennä uuteen paikkaan, miltä ja missä jännitys tuntuu. Eräs lapsi kertoi mm. ”mua ainaki jännitti, ku mä olin äitin kanssa lääkärissä.”

Seuraavaksi on vuorossa toiminnallinen osuus. Ensimmäisellä kerralla pukeuduimme viittoihin. Teimme salamasankarin hyppyjä ja huudahduksia ”tusssh”. Jokainen sai vuorotellen esittää Pikiä ja tehdä oman superloikkansa kaikkien aplodien saattelemana.

Sen jälkeen liimasimme oman valokuvan paperille, johon jokainen piirsi ja väritti salamasankarin viitan eli oman voima-asun.

Päätimme kerhon istumalla yhdessä piiriin. Piirissä silitimme ensin omaa poskea ja sen jälkeen silitys kiersi piirissä, jokaisen hellästi silittäen vieruskaverien poskea. Silittämällä haluttiin osoittaa välittämistä ja turvaa, kuten kirjassa Iso oli silittänyt Pikin poskea.

Lasten ajatuksia Piki-kerhosta

”mä haluaisin oikeesti elää siinä Piki-maailmassa”

”muista tuoda se Piki-kirja takas! Me halutaan kuulla, miten sille Pikille käy”

 

Sadan sadun puu

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi Suikkilanseudun päivähoitoyksikköön on ilmestynyt Suomen luonnosta puita, joihin lapset voivat ripustaa sini-valkoisia lehtiä pudonneiden syksyn lehtien tilalle.

Lehteen kirjoitetaan kirjan nimi, jonka he ovat lukeneet  kotona vanhempien tai jonkun muun tärkeän ihmisen kanssa. Tavoitteena on, että itsenäisyyspäivään mennessä joka puussa on sata uutta satulehteä. Mukavia lukuhetkiä kaikille!

Parasta just nyt!

Turun Varvintori täyttyi torstaiaamuna sadoista innokkaista päiväkotilapsista, jotka saapuivat tanssimaan Robinin Parasta just nyt -kappaleen tahdissa. Tapahtuma oli osa syyskuun alussa käynnistynyttä Koko Turku liikkuu -kampanjaa. Osa päiväkodeista järjesti jumppahetken Varvintorin tapahtuman kanssa samanaikaisesti omissa yksiköissään. Suikkilasta Viuhtien eskariryhmä osallistui Varvintorin tapahtumaan ja muut  tanssivat päiväkodin pihalla.

 

Suikkisrock ja muuta mukavaa kesäpäivystyksessä

 

Päivystysajan teemana oli Luovuus ja kierrätys. Lapset saivat luoda omia taideteoksiaan kaikista tarjolla olevista kierrätysmateriaaleista. Kolmannella viikolla taidetta alkoi syntyä myös ulos, kun lapset tekivät matonkuteista tilataidetta päivähoitoyksikön aitaan.


 

 

 

 

Taiteen ohella myös leikittiin ja liikuttiin. Perjantaisin oli koko talon yhteisiä laulu- ja musiikkihetkiä. Ruisrockin aattona järjestettiin Suikkisrock- tapahtuma. Tapahtuman pääesiintyjinä olivat ”Puudeli” ja ”Luurankomies”. Piha oli muuttunut festarialueeksi bajamajoineen ja tarjoilualueineen.


 

 

 

Lasten mietteitä Suikkisrock-tapahtumasta: Mitä jäi mieleen? Mikä oli kaikkein hauskinta

” Musiikki, Rollexin kaksi piisiä”, ”Mä tykkäsin Piippolan vaarista”, ”Mä tykkäsin, kun käärme luikerteli ämpäristä, jossa oli valkoinen kahva”, tanssiminen, pelit, popparit ja pillimehu, valopannat.

Lasten toiveita tuleviin  Suikkisrock-tapahtumiin: Serpentiinit, ilmapallot, ”Prinssejä, joilla olisi lippalakkeja”, ”Työmiehiä (staff) pitäisi olla enemmän”, ”Mä en muuten pelännyt yhtään luurankomiestä ja puudelia”.

Taidetta syntyi monenlaista eikä retkiäkään unohdettu.

 

 

Nallesairaala

Eskarilaisten ensiapukurssi ja nallesairaala vierailu!

 

Lastenhoitajat Maija ja Jenni pitivät Teräsrautelan koulun eskareille ensiapukurssin. Lapset olivat innoissaan oppiessaan uusia ja vähän jänniäkin juttuja.

Ensimmäiseksi lapset saivat hienot ensiapumerkit kaulaansa. Merkki on tiedoksi lapsille, että he ovatkin avunantajia!

Sadun saattelemana kävimme yhdessä läpi hätäpuhelun, josta numero 112 tuli kaikille tutuksi. Opimme antamaan ensiapua, jos nenäverenvuoto yllättäisi tai jalkaan tarvitaan kylmäpussia. Harjoittelimme kolmioliinan käyttöä, haavan puhdistus ja laastarointi onnistuu meiltä myös!

 

 

 

 

 

Nallesairaala…

Saimme kutsun Sairaala Neon nallesairaalaan hoitamaan omia nalleja ja pehmoleluja. Pääsimme vierailullamme lisäksi tutustumaan lastenlääkärin vastaanottoon. Lääkäri tutki nallen ja lapset saivat kysellä häneltä mieltä askarruttavista asioista. Ultraäänitutkimuksessa muutama lapsi pääsi tutkittavaksi ja sekös olikin jännää! Tutustuimme myös magneettikuvaukseen. Siellä näimmekin tietokoneruudulta ihmisen sisältä päin, hui!

Sairaala Neo kiitti Tammenterhoja vierailusta, heidän omilla facebook sivuillaan.

 

 

 

”Kultainen maila”

Päiväkodin laulusalista kuuluu kova kolina ja melske. Käynnissä ovat Tuutikkien salibandyharjoitukset. Innokkaat säbänaiset ja -miehet kirmaavat pallon perässä yhtenä rykelmänä posket punaisina hehkuen.  Päivän harjoituksen teemana on coast to coast – peli, joka tarkoittaa pelaamista päädystä päätyyn mahdollisimman vauhdikkaasti. Syytä harjoitteluun onkin sillä viimeviikkoinen Nuuskamuikkusille kärsitty 9-1 tappio kirvelee vieläkin. Nuuskamuikkusten rohkea, ykköskenttää kuormittava, peluutus ja Matiaksen vuoden varma maalivahtipelaaminen, ratkaisivat ottelun lopputuloksen.  Kiihkeän pelin palkintona oli himoittu ”Kultainen Maila”, jonka Nuuskamuikkuset veivät näytille huoneeseensa. Seuraavana perjantaina palkinto on jälleen jaossa. Saa nähdä, kuka uskaltaa haastaa hallitsevan mestarin otteluun. Ainakin Nipsujen huoneessa on nähty fläppitaulu täynnä taktisia kuvioita…

Innokkaimmille harrastajille suositellaan kotona tehtäviä yksilöharjoituksia, jos päiväkodin harjoitukset eivät tyydytä reikäpallonmätkimisnälkää. Eli maila kouraan ja pihalle neppailemaan isän, äidin, siskojen ja veljien kanssa. Verkot tötterölle ja nimi lehteen! Antoisia palloiluhetkiä kaikille!

 

Piparin tuoksua

Teräsrautelan koulun Tammenterhojen esiopetusryhmät pääsivät leipomaan pipareita Turun ammatti-instituuttiin 29.11.2016.kuva-1

Lämmin kiitos vierailusta, ihanista leivontahetkistä sekä jouluherkuista elintarvikealan opiskelijoille sekä opettajalle.

Hyvää joulun aikaa kaikille! ”kuva-2