Suikkilanseudun päivähoitoyksikön Linnunpönttötalkoot

linnut-paalikansiSuikkilanseudun päivähoitoyksikön, Talinkorventien päiväkodin, pönttötalkoot toteutettiin 26.–28.4.2016. Tavoitteena oli, että jokainen lapsi nikkaroi ”oman aikuisensa” kanssa linnunpöntön, jonka voivat sitten yhdessä kiinnittää haluamaansa paikkaan. Tavoitteena oli myös osallistua valtakunnallisiin pönttötalkoisiin – Miljoona linnunpönttöä. Materiaaleja varattiin 160 linnunpöntön nikkaroimiseen. Materiaaleja hankittiin yhteistyössä Turun kaupungin työkeskuksen kanssa. Ruuveja ja nauloja saatiin lahjoituksena. Rakentajilla oli omia porakoneita ja vasaroita mukanaan.

Aloitimme tempauksen järjestämällä Aakkosmaassa laulunäytelmän, jossa metsän linnuille rakennettiin pönttöjä. Aakkosmaahan oli kutsuttu kunniavieraita mm. Miljoona linnunpönttöä- kampanjan suojelija. Tarina innoittamana ryhdyimme pönttötalkoisiin. Pystytimme päiväkodin pihalle työpajan, jossa lapset vanhempiensa kanssa rakensivat oman linnunpöntön. Paikalle ilmaantuikin paljon aikuisia; vanhempia, isovanhempia ja kummeja. Saimme naapurikoulustamme Suikkilan ala – asteen kuudesluokkalaisilta rakennusapua nikkaroinnissa.  Päivän ensimmäisen pöntön nikkaroi varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen. Vanhempainyhdistys oli järjestänyt paikalle buffetin, jonka antimien voimalla linnunpönttöjä valmistui hurjaa vauhtia.

Päiväkodin henkilökuntakin pääsi vasaroimaan itselle oman pöntön ja osa niistä sai koristeellisen kuvituksen lasten toimesta. Pönttöjä valmistui kolmen päivän aikana yhteensä 144. Lapset saivat linnunpöntöt kotiin ja huolehtivat pönttöjen kiinnittämisestä. Kahden päivän kuluttua pönttötalkoista tuli ensimmäinen viesti uusista asukkaista.

sieppaa-kutsu

sieppaa-presidentti