Pansion koulussa vietettiin Panskun lukuviikkoja

Pansion koulun oppilaat viettivät Panskun lukuviikkoja 18.-29.1.2016. Lukuviikkojen aikana luokissa luettiin kirjoja yhden oppitunnin verran päivässä. Kirjan luettuaan oppilas sai otattaa itsestään ”kirjaselfien”. Kuvista muodostui mahtava taideteos, joka oli näytillä mm. avoimien ovien päivänä vieraiden iloksi.

Lukuviikon kollaasi
Lukuviikon kollaasi.
Lukuviikkojen sankari Pansku itse selfieen. Taiteilijoina neljäsluokkalaiset.
Lukuviikkojen sankari Pansku pääsi itsekin kuvattavaksi. Taiteilijoina neljäsluokkalaiset.

 

Lukuviikkojemme suojelija Pansku.
Lukuviikkojemme suojelija Pansku.

 

Lucia-kulkue valaisi Pansion koulun juhlasalin

Pansion koulussa vietettiin perinteistä Lucian päivää perjantaina 11.12. Koulumme kuudesluokkalaisista koostunut kulkue toi valoa sekä hyvää mieltä arjen pimeyteen. Lisäksi saimme kuulla historiaa Lucia-neidosta sekä kauniita lauluesityksiä.

KokoLuciaJoukko1
Hienosti esiintyneet kuudesluokkalaiset toivat pansiolaisille lämpöä ja valoa. Kuva: Jorma Kytömäki

Aleksi, Leo ja Voitto kävivät esittelemässä koodauksen konsteja

Turun Matikkamaa järjesti yhteistyössä TOP-keskuksen kanssa kaikille
Turun kaupungin perusopetuksen rehtoreille ja opettajille tarkoitetun ”Koodausta kaikille!”-tapahtuman.

Tapahtuman tarkoitus oli saada kaikki innostumaan koodauksesta ja jakamaan innostusta edelleen eteenpäin kaikille muille opettajille omassa yksikössä. Tapahtumassa oli tarjolla maistiaisia koodauksesta eri kouluissa ja eri menetelmillä lautapeleistä robotteihin.

Pansion koulun neljännen luokan oppilaista Aleksi Korvela, Leo Ruotsalo ja Voitto Rusi olivat tapahtumassa esittelemässä isolle joukolle opettajia, miten koodausohjelma Kodulla luotiin ja suunniteltiin peli. Hyvä pojat!
Opettajista paikalla olivat Teija Laine ja Jonne Pihajoki.

Uutisjuttu tapahtumasta: https://www.turku.fi/uutinen/2015-11-23_koodausta-kaikille-tapahtumassa-rikottiin-ohjelmoinnin-ennakkoluuloja

Radiotallenne Yle Turku

 

Turun ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijoiden uutisjuttu tapahtumasta : http://tutka.pro/?p=22300

Linkkivinkki: Turun Matikkamaan Maarit Savolaisen tekemä kooste koodauksesta: https://blog.edu.turku.fi/matikkamaa/koodausta/

Leo tekee tuttavuutta BeeBottien kanssa.
Leo tekee tuttavuutta BeeBottien kanssa.
Nämä lautapelit ovat Pansiossa jo käytössä.
Nämä lautapelit ovat Pansiossa jo käytössä.
Koodaus tutuksi näillä eväillä.
Koodaus tutuksi näillä eväillä.
Pojilla oli homma hallussa!
Pojilla oli homma hallussa!

 

Pansion koulu juhli 150-vuotiasta Sibeliusta

sibelius logo

 

 

 

 

Pansion koulun väki osallistui perjantaina 20.11. Sibelius 150 -juhlavuoden nettikonserttiin. Konsertti välitettiin Tampere-talosta suorana nettistriiminä tuhansiin suomalaisiin koululuokkiin.

Koululaiskonsertissa nautittiin klassisesta musiikista sinfoniaorkesterin esittämänä. Tapahtuma alkoi haastatteluin ja tervehdyksin, jonka jälkeen alkoi sinfoniaorkesterin juonnettu konsertti. Konsertissa kuultiin Sibeliuksen tunnetuimpia sävelmiä.

Tapahtuman yhteydessä vietettiin myös YK:n Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja maailmalla.

Pansion koulun juhlava konserttikatsomo.
Pansion koulun juhlava konserttikatsomo.

Pansion koulussa vietettiin liikuntaviikkoa 9.-13.11.

Liikuntaviikon tavoitteena oli muokata kouluviikon ohjelmasta koko koulua – oppilaita ja opettajia sekä mahdollisesti muuta koulun henkilökuntaa päivittäin liikuttava, toiminnallinen viikko. Onnistuimme Pansiossa saavuttamaan tavoitteen hienosti!

Liikuntaviikon suorituspisteet toteutettiin mm. koulun käytävissä, rappusissa, ala-aulassa ja luokissa olevissa toimintapisteissä oppituntien aikana. Oppilaskunta ja muut koulumme oppilaat olivat suunnittelussa mukana!

Alla muutama vauhdikas otos liikuntaviikosta.

IMG_0891
Ruutuhyppelyä kertotaulun tahtiin.

 

 

 

image1
Diskokäytävässä oli hyvää musiikkia, diskopalloja ja -valoja.
IMG_0899
Porrasjumppaa välitehtävineen. Lisäksi meitä liikuttivat 5a-luokkalaisten tekemät jumppavideot, leikkivarjo sekä muut kivat tehtävät.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pansku Pingviinin päivä lähenee

Koulumme maskotin Pansku Pingviinin merkkipäivä 14.10 lähenee. Pansion koulun oppilaat juhlistavat Panskun päivää urheilullisissa merkeissä. Aamupäivä vietetään Panskun olympialaisten merkeissä, ja iltapäivä lajeina ovat frisbeegolf, suunnistus ja lipunryöstö, oppilaan toiveen mukaisesti.  Kyseisen päivän jälkeen oppilaat aloittavat syysloman.

 

Pansion koulun OPS2016

Peruskoulun opetussuunnitelma uudistuu 2016

Opetushallitus hyväksyi edelliset perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 16.1.2004 ja niiden mukaiset opetussuunnitelmat ovat olleet käytössä kaikilla luokka-asteilla 1.8.2006 alkaen. Vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteita noudatetaan siihen saakka, kunnes vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden mukainen opetussuunnitelma otetaan käyttöön.

Opetushallitus on hyväksynyt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 22.12.2014. Näiden perusteiden mukainen paikallinen opetussuunnitelma otetaan käyttöön vuosiluokkien 1–6 osalta 1.8.2016.

Valtakunnalliseen opetussuunnitelmauudistustyöhön voi tutustua täällä: http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus

Turun peruskouluissa on jo aloitettu uuden opetussuunnitelman paikallinen suunnittelutyö.

Turun opetussuunnitelmauudistustyötä voit seurata Turun omasta OPS-blogista:

https://blog.edu.turku.fi/ops2016/

Tältä sivulta sekä Turun OPS-blogista voit seurata Pansion koulun opetussuunnitelman uudistustyötä. Opetussuunnitelmatyössä ovat mukana oppilaat, huoltajat sekä koko koulun henkilökunta.

Tällä hetkellä koulussa on pohdittu oppimiskäsitykseen liittyviä asioita, oppilaiden osallisuutta sekä koulun oppimisympäristöä.

Pansion koulun oppilaiden tekemään havainnointitehtävään omasta koulupihastamme voit tutustua tässä:

Oppimisymparistön havainnointi Pansion koulussa