Tervetuloa mukaan vanhempainyhdistykseen!
Vanhempainyhdistystoiminta on tärkeä osa kodin ja koulun yhteistyötä.
Yhdistyksen toimintaan osallistuvat vanhemmat ovat mukana edistämässä hyvinvoivaa kouluyhteisöä.
Vy:ssä :
-
Tutustut toisiin vanhempiin ja pääset vaihtamaan ajatuksia lapsen kasvatuksesta ja vanhemmuudesta.
-
Olet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa mielekästä toimintaa lapsille ja perheille.
-
Koulun käytännöt tulevat tutuiksi ja pääset mukaan kehittämään niitä.
-
Voit vaikuttaa koulun ja koko asuinalueen viihtyvyyteen, turvallisuuteen ja päätöksentekoon.
-
Olemalla mukana vahvistat yhteisöllisyyttä ja siten olet mukana rakentamassa aikuisten turvaverkkoa lasten ja nuorten ympärille.
Vy kokoontuu pääasiassa joka kuun ensimmäinen maanantai klo 18. Paikalla on aina, ainakin osan ajasta, koulun edustaja eli joku opettajista. Kokouksissa kuulee koulun tulevista asioista etukäteen ja pääsee vaikuttamaan niihin. Aikaa on myös jutusteluun ja jokainen voi tuoda ajatuksiaan ja huoliaan esille.
Vy järjestää alakouluikäisille lapsille kolme diskoa, joiden teemoina on Halloween, Ystävänpäivä ja Vappu. Lisäksi järjestetään koko perheen rastiratatapahtuma kerran vuodessa.
Vy hoitaa tarvittaessa kahvitukset koulun pyytämissä tilaisuuksissa, kuten joulujuhla ja kevättöiden näyttely.
Varainkeruun avulla vy tukee koulun hankintoja, luokkaretkiä, stipendejä, koulutuksia ja ostaa ksylitolipastillit koululaisille.
Lisäksi voidaan järjestää myös koko perheen retkiä esim. Särkänniemeen tai Linnanmäelle.
Vanhempainyhdistyksessä oleminen ei ole työlästä puurtamista, vaan iloista yhdessä tekemistä yhteisen hyvän vuoksi. Jokainen osallistuu toimintaan omien mahdollisuuksien mukaan. Jokaiseen kokoukseen ja tapahtumaan ei tarvitse ehtiä. Porukalla saadaan pienillä ponnistuksilla suuri hyöty aikaan.
Nyt olisi mahdollista päästä ideoimaan uusia toimintatapoja yhdistää ja tukea koulua, oppilaita ja heidän perheitään.
Vy:n toiminta ei maksa mitään eikä sido mihinkään. Tule tutustumaan ja vaikuttamaan lapsesi kouluarkeen!
Iloisin terveisin
Paattisten koulun vanhempainyhdistys
Mimmi Ruusunen, puheenjohtaja
(hoidetaan kiertävänä), sihteeri
Laura Arola, varapuheenjohtaja
Marika Vesalainen, rahastonhoitaja
Eija Lehtonen, tiedotusvastaava
Vanhempainyhdistyksen hallitus 2022-23: Mimmi Ruusunen, Laura Arola, Jenni Virta ja Johanna Lindstedt
Varajäseninä: Anni Honkaranta, Janne Seittenranta ja Minna Vesterinen
Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä miruusu@gmail.com tai 0407008528/Mimmi
Vy:n kokoukset lukukaudella 22-23
29.8. koulun edustajana Sini Koskinen
4.10. koulun edustajana Sanna Kalmari
7.11. koulun edustajana Tiina Tammi
5.12. koulun edustajana Hanna Kuokka
9.1. koulun edustajana Maria Martelius
6.2. koulun edustajana Kirsi Shah
6.3. koulun edustajana Teemu Lehto
3.4. koulun edustajana Sini-Päivi Nieminen
8.5. koulun edustajana Sini Koskinen
Kokouspaikka ja aika aina koulun ruokala klo 18 ellei toisin ilmoiteta.