Keväinen lumisade yllätti meidät maanantaina, mutta ryhdyimme kuitenkin keväisiin puuhiin. Lapset askartelivat iloiset purkit kylvöpuuhia varten, ahkerat askartelijat valmistivat tipuja ja mm.koiran, joka muuntuikin muumilaakson Haisuliksi. Tiistaina saatiin ruohonsiemenet kylvettyä ja pääsemme nyt seuraavien päivien aikana seuraamaan kasvun ihmettä. Perjantaina
Tällä viikolla olemme opetelleet uusien pöytäpelien pelaamista, on pelattu Halligallia, Tuliset Lohikäärmeet-peliä sekä myös muistipelejä, joissa ideana on lukumäärän ja numeron yhdistäminen. Ipadeistakin on löytynyt pelejä, joita on voinut pelata pareittain ja siten harjoitella yhdessä toimimista. Dinosaurusmaalaukset aloitettiin keskiviikkona, ne
Dinomaailmaa, Kauppaleikkiä, Lääkärileikkiä…
Dinosaurus maailmassa on jo monet leikit leikitty – hirmuista karjuntaa, hiekan joukosta löytyvien dinon munien yllätyksellistä löytämistä, lentoliskon liidättämistä, vesiliskon loiskintaa. Tämä maailma ei ole vieläkään valmis. Aina tulee jokin uusi idea, mutta niinhän leikissä kuuluukin juonen jatkua ja muuntua…
Kohti kevättä ?
Maaliskuu on jo täällä! Välillä talvi yrittää tulla takaisin, mutta sitten taas saamme nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Kyllä tässä selvästi kaikki kevättä jo odottelevat. Maanantaina pidimme lastenpalaverin, jossa mietittiin ryhmämme sivuohuoneen (siis sen ”uimahallin”) kohtaloa. Lasten ideoiden pohjalta huoneesta rakennetaan yhdessä
Kalevalaviikko
Tällä viikolla olemme tutustuneet Kalevalaan, sen tarinaan ja henkilöihin. Lapset kiinnostuivat kovasti tästä kirjasta ja sen tarinasta nähtyään ensin aikuisen pienen kalevalaisen esityksen. He innostuivat ajatuksesta esittää itse tämä ”näytelmä” perjantain pienessä kalevalajuhlassa. Roolit jaettiin nopeasti ja perjantaita alettiin odottaa
Ystäväni on kuin villasukka tai ihana itse tehty robotti :)
Kuluneella viikolla olemme ihastelleet Robotti-näyttelyämme jumppasaliin johtavan käytävän varrella. Joko sinä olet nähnyt robottijoukkomme? Lumikoiden ”uimahallissa” on vesi pärskynyt ja nauru kaikunut, kun innokkaat vesileikkijät ovat ystävän kanssa saaneet puuhailla altaalla. Olemme laulaneet ystävyyslauluja ja leikkineet ystävyys-aiheisia leikkejä. Ruokahuoneen seinälle
Kohti ystävänpäivää..
Helmikuuta jo mennään… Tällä viikolla on valmisteltu Robotti-näyttelyä, joka on avoinna ensi viikon ajan. Robotit ovat esillä laulusaliin johtavalla käytävällä, tervetuloa ihastelemaan! Maanantaina leikittiin ja tupa oli täynnä iloisia leikin ääniä <3 Tiistaina lauluhetkellä harjoiteltiin uusia ystävä-lauluja: Liinalaulua ("Kierrän kuljen
Robottiteema jatkuu..
Maanantaina aloitettiin päivä kuulumisten vaihdolla ja jatkettiin leikeillä. Tiistaina kokoonnuimme koko alatalo laulamaan yhdessä. Lumikot esittivät robotti rock-laulun ja antoivat Vesikirppu-ryhmälle kiitokseksi yhdessä taiteilemansa robotti-kortin. Keskiviikkona Kesälumikot-pienryhmä harjoitteli erilaisten muotojen tunnistamista ja nimeämistä niin liikkumalla kuin kynätehtävienkin avulla. Talvilumikot jatkoivat
ISÄNPÄIVÄKAHVIT LUMIKOISSA 8.11.2019
Torstaina tortut paistettiin ja perjantaina pirtti putsattiin 🙂 Koko perjantaipäivä me sitten odoteltiin ja jännitettiin, että ”tuleeko mun vieras” ja ”koska ne tulee” jne. Ja tulihan niitä vieraita. Tuli isejä, äitejä ja mammoja, ihan tupa täyteen! JA MEILLÄ KAIKILLA OLI
Kevätkuulumisia Lumikoista
Lumikoissa vieraili Helmiina-kana. Lapset lauloivat joka aamu kanalle ja YLLÄTYS YLLÄTYS tämä kana muni Lumikoille joka aamu ihan oikean munan. Lapset askartelivat itselleen pikku-Helmiinat. Lauluhetkellä Lumikot esittivät ”Mummo kanasensa niitylle ajoi”- laulun. Lauluhetken järjestäjille eli Norpille askartelimme yhteistyönä ison pääsiäismunan.