Ohjaus ja tuki toteutuvat lukiossa tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden välillä. Opiskelijan tukeminen on koko henkilöstön yhteinen tehtävä. Yhteistyömuotoja ovat esimerkiksi samanaikaisopettajuus oppitunneilla, erityisopettajan konsultaatio sekä säännöllisesti toistuvat ryhmänohjaajan ja opinto-ohjaajan tapaamiset.
Aineenopettajat, erityisopettajat, opinto-ohjaajat ja opiskeluhuollon ammattilaiset tekevät sekä moniammatillista että monialaista yhteistyötä opiskelijan oppimisen ja hyvinvoinnin tueksi. Opiskelijakohtaisesti yhteistyötä tehdään myös pedagogisissa palavereissa (PP) ja monialaisen asiantuntijaryhmän palavereissa (MAR).
Tukitoimet suunnitellaan aina yhdessä opiskelijan kanssa. Opiskelijan suostumuksella mukaan voidaan ottaa myös muita asiantuntijoita. Yhteistyön tavoitteena on varmistaa, että opiskelija saa yksilöllisesti tarpeidensa mukaista tukea oikea-aikaisesti ja johdonmukaisesti.
Roolikuvauksin pääset tästä linkistä. Roolikuvauksista löydät lukioiden ohjaus- ja opetushenkilöstön sekä opiskeluhuollon vastuut oppimisen tukeen liittyen.
Tutustu alla tarkemmin lukion tuen eri muotoihin:
Aineenopettajan antama opetus, ohjaus ja tuki lukiossa
Aineenopettaja ohjaa opiskelijoita opettamansa aineen opiskelutaidoissa ja oppimaan oppimisessa. Osana opetustaan aineenopettaja tukee oppiaineensa käsitteiden ja kielenkäytön tapojen omaksumista.
Oppituntien suunnittelussa ja opetusjärjestelyissä aineenopettaja ottaa huomioon opiskelijoiden tuen tarpeet muun muassa eriyttämällä ja käyttämällä monipuolisia opetusmenetelmiä.
Aineenopettaja seuraa ja arvioi opintojen edistymistä, havainnoi opiskelijoiden tuen tarpeita, sekä osallistuu opiskelijakohtaisten tukitoimien ja opiskelujärjestelyiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Aineenopettaja kehittää oppimista tukevien toimien vaikuttavuutta kollegiaalisessa yhteistyössä muiden aineenopettajien, erityisopettajan ja muun opetus- ja ohjaushenkilöstön sekä opiskeluhuollon ammattihenkilöiden kanssa.
Opiskelija voi saada aineenopettajan antamaa tukiopetusta. Tukiopetus on tarkoitettu tilanteisiin, joissa opiskelija on jäänyt tilapäisesti jälkeen opinnoissa tai tarvitsee muusta syystä tukea ja ohjausta opintojen suorittamiseen, mutta tilanne ei johdu opiskelijan omavalintaisista laiminlyönneistä tai poissaoloista.
Tukiopetuksen keinoja ovat esimerkiksi opitun kertaus, eriyttäminen, opiskelutaitojen vahvistaminen, kielitaidon vahvistaminen sanaston ja kielen käytön tapojen osalta sekä lukio-opintojen joustavat järjestelyt ja samanaikaisopetus.
Oppimisen tuki on osa laadukasta opetusta ja kuuluu kaikille opiskelijoille, jotka sitä tarvitsevat. Työskentely perustuu Turun lukioiden yhteisiin opetuksen laatukriteereihin:
Erityisopettajan antama opetus, ohjaus ja tuki
Osana oppimisen tukea erityisopettaja tukee opiskelijoita matalalla kynnyksellä muun muassa keskustellen tuen tarpeista, ohjaten opiskelua tukevissa toiminta- ja opiskelutaidoissa, ajanhallinnassa ja tehden lukiseulat.
Erityisopettaja on tarvittaessa mukana opiskelijan tuen tarpeiden arvioinnissa ja suunnittelussa sekä ylioppilaskirjoitusten erityisjärjestelyiden tarpeen arvioinnissa. Erityisopettaja tekee konsultatiivista yhteistyötä lukion muiden opettajien ja opiskeluhuollon ja opiskelijan hoito- ja kuntoutusverkoston kanssa. Vammaisten opiskelijoiden tuen tarpeisiin vastaamiseksi tehdään tarvittaessa yhteistyötä muiden hyvinvointialueen toimijoiden kanssa.
Erityisopetuksen tukitoimien seuranta ja arviointi
Erityisopetuksen suunnitellut ja toteutetut tukitoimet kirjataan opiskelijan pyynnöstä hänen henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaansa lukioiden yhteisten toimintatapojen mukaisesti. Erityisopetuksen tukitoimien kirjaamisella varmistetaan tuen suunnitelmallisuus ja tuen toteutumisen seuranta ja arviointi. Erityisopettaja selvittää opiskelijan tahdon tuen kirjaamista koskien opiskelijan kanssa keskustellessaan.
Erityisopettaja seuraa opiskelijan tukitoimien toteutumista ja vaikuttavuutta säännöllisesti yhteistyössä opiskelijan ja tarvittaessa aineenopettajien ja ryhmänohjaajan kanssa. Arviointi erityisopetuksen tukitoimien toteutumisesta ja vaikuttavuudesta tehdään yksilöllisesti vähintään kerran lukuvuodessa. Arvioinnissa ovat mukana opiskelija, erityisopettaja ja ryhmänohjaaja sekä tarvittaessa esimerkiksi aineenopettajia, opinto-ohjaaja ja muuta opiskeluhuollon henkilöstöä. Opiskelijan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan kirjatut tukitoimet päivitetään lukuvuosittain tai tarpeen mukaan.
Erityisopetus hallintopäätöksellä
Mikäli opiskelija tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi erityisopetusta lukion oppimäärän suorittamiseksi eikä lukiolain 28 §:ssä tarkoitettu edellä kuvattu oppimisen tuki ole riittävää opiskelijan tuen tarve huomioiden, hänellä on oikeus erityisopetukseen. Erityisopetuksella tarkoitetaan erityisopettajan antamaa perusteellisempaa ja intensiivisempää opiskelutaitojen ja strategioiden opetusta.
Todennetuilla oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sellaisia opiskelijan oppimista vaikeuttavia tekijöitä, jotka on tunnistettu joko perusopetuksen tai lukio-opintojen aikana. Nämä tekijät voivat johtua pitkäkestoisesta oppimisvaikeudesta, neuropsykiatrisesta vaikeudesta tai muusta oppimista haittaavasta vammasta tai sairaudesta. Muulla rinnastettavalla syyllä tarkoitetaan tilanteita, joissa opiskelija tarvitsisi erityispedagogista tukea jonkin muun syyn kuin oppimisvaikeuksien, vamman tai sairauksien takia. Muu syy voi olla esimerkiksi vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvä syy, joka vaikeuttaa merkittävästi ja pitkäkestoisesti opiskelua ja oppimista.
Erityisopetuksessa tehdään tarpeen mukaan yhteistyötä opiskeluhuollon sekä opiskelijan hoito- ja kuntoutusverkoston kanssa. Opiskelijoiden tuen tarpeisiin vastaamiseksi tehdään tarvittaessa yhteistyötä muiden hyvinvointialueen toimijoiden kanssa.
Opinto-ohjaajan ja muun henkilöstön antama ohjaus ja tuki
Ohjauksen merkitys korostuu koulutuksen nivel- ja siirtymävaiheissa. Oppilaitos antaa tietoa lukiokoulutuksesta perusopetuksen oppilaille, heidän huoltajilleen, opinto-ohjaajilleen ja opettajilleen sekä tarjoaa heille mahdollisuuksia tutustua opetukseen lukiossa. Lähettävä ja vastaanottava oppilaitos tekevät yhteistyötä siirtymässä perusasteelta lukioon.
Opintojen alussa opiskelijat perehdytetään opinto- ja ryhmänohjauksessa oppilaitoksen toimintaan sekä opiskelun käytänteisiin. Myös ohjauksen ja opiskeluhuollon henkilökunta ja tehtävät esitellään. Näin opiskelijat saavat tietoa lukion ohjauksen ja tuen kokonaisuudesta. Tukea tarvitsevat opiskelijat pyritään saamaan heti opintojen alussa tuen piiriin.
Opiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma laaditaan ja päivitetään yhdessä opinto-ohjaajan kanssa. Henkilökohtainen opintosuunnitelma sisältää opiskelijan opiskelusuunnitelman, ylioppilastutkintosuunnitelman ja jatko-opinto- ja urasuunnitelman. Opintosuunnitelma määrittää mm. lukio-opintojen aikataulun, joka liittyy opiskelijan oppimisen tuen kokonaisuuteen. Opinto-ohjaajan tehtäviin kuuluu ylioppilaskirjoituksiin ja mahdollisiin erityisjärjestelyihin liittyvä neuvonta. Opinto-ohjaaja seuraa opiskelijan opintojen etenemistä sekä mahdollista tuen tarvetta sekä tuen toteutumista yhteistyössä muun opetushenkilöstön kanssa ja osallistuu tarvittaessa opiskelijan suostumuksella tuen arviointiin ja suunnitteluun moniammatillisessa yhteistyössä myös opiskeluhuollon henkilöstön kanssa. Opinto-ohjaaja toimii myös lukiokohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (LUMO) jäsenenä.
Opinto-ohjauksen opintojaksoilla opetetaan mm. opiskelu- ja tiedonhankintataitoja, oppimaan oppimisen taitoja sekä opiskelijan hyvinvointiin, opiskelukykyyn ja vahvuuksiin liittyviä aiheita. Opinto-ohjaajalta opiskelija saa tietoa lukion tarjoamien oppimisen tukeen liittyvien opintojen/opintojaksojen aikatauluista ja niihin osallistumisesta.
Lukioiden tarjoamat opinnot/opintojaksot oppimisen tukeen
Osana oppimisen tukea opiskelijan oppimista voidaan edistää myös tarjoamalla oppimista ja hyvinvointia lisääviä lukion oppimäärään sisältyviä opintoja. Opintojaksot antavat tukea esimerkiksi opiskelutaitoihin, elämänhallintaan tai eri oppiaineiden opiskeluun. Lisätietoa opintojaksojen järjestämisestä, opintojen toteuttamisen aikatauluista ja ilmoittautumisesta saa lukion opinto-ohjaajilta.
Suomenkieliset opinnot:
- Taitava oppija HO06 2 op
- Aktiivinen lukiolainen HO01 2 op
- Vapaaksi jännittämisestä HO04 1 op
- Stressinhallinta ja mielialataidot HO05 2op
- Liikettä ajatuksella- keho, mieli ja liike HO07 2 op
- Hyvinvoiva lukio HO08 2op
- RennoX HO09 2op
- Mielenterveyden ensiapu 1 HO10 2op
- Mielenterveyden ensiapu 2 HO11 2op
Ruotsinkieliset opinnot:
- Studera starkt TS03 2op
- Hälsa genom motion GY07 2op
Löydät opintojaksot paikallisen LOPS:in luvusta 7.2.
Turun lukiokoulutuksen paikallinen LOPS2021
Opiskelun poikkeava järjestäminen ja avustajapalvelut
Opiskelun poikkeavalla järjestämisellä voidaan tukea opiskelijan oppimäärän tavoitteiden saavuttamista. Poikkeava opiskelun järjestäminen ei tarkoita poikkeamista lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteista vaan opiskelijan opiskelun järjestelyjä osittain toisin kuin lukiolaissa, valtioneuvoston asetuksissa ja paikallisessa opetussuunnitelmassa määrätään. Poikkeavia järjestelyjä voi hakea opiskelija itse tai ne voidaan hakea hänen suostumuksellaan. Poikkeavat järjestelyt tehdään vain niiltä osin kuin ne ovat välttämättömiä ja ne kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan.
Tuen palaverit
Pedagoginen palaveri (PP)
Pedagoginen palaveri (PP) on yksittäisen opiskelijan pedagogisen tuen suunnittelua, toteutusta ja arviointia varten pidettävä palaveri, johon osallistuu opiskelijan lisäksi esimerkiksi ryhmänohjaaja, opinto-ohjaaja, erityisopettaja tai aineenopettaja. Pedagogiseen palaveriin osallistuvat ammattilaiset ovat pedagogisen koulutuksen saaneita henkilöitä, jotka osallistuvat opiskelijan pedagogisen ohjauksen ja tuen suunnitteluun ja toteutukseen. Palaverin tarkasta kokoonpanosta ja kokoontumisesta sovitaan opiskelijan kanssa.
Monialainen asiantuntijaryhmä (MAR)
Monialainen asiantuntijaryhmä MAR on yksittäisen opiskelijan asioissa koolle kutsuttu palaveri, jossa käsitellään opiskelijan tuen tarpeita tai huolia monialaisesti. Ryhmään voi kuulua kulloisenkin tarpeen mukaan terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, lääkäri, opinto-ohjaaja, ryhmänohjaaja, erityisopettaja tai muu käsiteltävän asian kannalta keskeinen opettaja.
MAR-palaveri kutsutaan koolle aina opiskelijan tai huoltajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella. Ryhmän kutsuu koolle ammattilainen, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu tai henkilö, jolla huoli on herännyt. Kyseinen henkilö toimii palaverin puheenjohtajana sekä hankkii opiskelijan ja/tai huoltajan suostumuksen palaverin pitämiselle. Useimmiten ryhmän kokoaa kuraattori, psykologi, terveydenhoitaja tai lääkäri. Myös muut edellä mainituista voivat koota ryhmän.
Ryhmän kokoonpanosta sovitaan yhdessä opiskelijan kanssa. Opiskelijan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella MAR-palaveriin voi osallistua myös muita tarvittavia yhteistyötahoja tai opiskelijan läheisiä. Palaverin jälkeen kokouksen koollekutsuja tai ryhmänohjaaja täyttää opiskeluhuoltokertomuslomakkeen ja rajaa henkilöt, joilla on lukuoikeus asiakirjaan.
Lisää tietoa tuen kirjauksista löydät osiosta 4. Pedagogiset asiakirjat ja tuen kirjaaminen.