Navigare

Otimme eilen pohjanäytteen Ekmannilla Getan Djupvikenistä, noin 6 metrin syvyydestä. Aluksi luulimme näytteen olevan tyhjä, mutta huomasimme Ekmannin kyljessä pienen leväkasan, jossa oli kiinni simpukoita. Tutkimme näytteitä mikroskoopilla ja löysimme kolmea eri punalevälajia: haarukkalevää, punahelmilevää sekä ehkä mustaluulevää. Tanakan haarukkalevän päässä on kaksi haaraa, ja lajia löytyy Pohjanlahdesta Merenkurkkuun asti. Punahelmilevä on punaista levää, missä on vaaleita raitoja. Mustaluulevän väri vaihtelee syvänpunaisesta punaruskeaan, ja sen päävarsi haaroittuu vuorottaisesti tehden siitä sulkamaisen näköisen. Simpukat olivat sinisimpukoita, joita löytyy pääasiassa valtameriltä, mutta myös Itämerestä. Itämeren alhaisen suolapitoisuuden vuoksi täältä löytämämme yksilöt olivat huomattavasti pienempiä. Tavoitteenamme oli myös löytää mikromuovia, jota näytteistä löytyi valitettavan paljon. Kaiken kukkuraksi löysimme sinisimpukan kiinnittymisrihmoja. Tästä huomaamme miten pienestä näytteestä riittää paljon tutkittavaa.

– Daniel, Torsti ja Konsta

Vuokrasimme pyörät Öregrundin saaresta mukavalta pariskunnalta. Otimme lautan Gräsöhön. Ensimmäinen pysäkki oli vanha punamullalla maalattu kirkko, joka valitettavasti oli suljettu. Opimme, että Isovihan aikaan Venäjän laivastoa saapui Ruotsin saaristoon. Sotilaat polttivat Öregrundin lähistöltä kaikki muut rakennukset. Tämä kirkko kuitenkin säilytettiin, koska venäläiset käyttivät sitä tallina hevosilleen. Vähän matkan päässä oli pieni katos, jonka sisällä luki tietoiskuja liittyen saareen. Grasön saaren maaperä on hyvin kalkkipitoista, mikä tarjoaa hyvät elinolosuhteet monelle eliölajille, mitä ei kaikkialla saaristossa näe. Yksi näistä ovat kämmekät, jotka ovat hyviä pölytyksen kannalta. Monet kukat jäävät korkeiden heinien varjoon, mutta alueella laiduntaa nautoja, jotka syövät heinän lyhyeksi. Alue on siis perinnebiotooppi, eli alue, jonka lajisto on runsasta laiduntamisen ansiosta.

Eksyimme matkalla pari kertaa, mutta näimme upeita saaristomaisemia. Seikkailumme saariston maisemissa avasi meille aivan uudenlaisen puolen Ruotsin kulttuurista. Puiset pienet rakennukset, vihertävät ikivanhat laidunniityt ja kauniit luonnonläheiset tiet olivat matkan kohokohtia. Matkalla hiekkarannalle poikkesimme nopeasti jalkapallokentällä. Peli saatiin päätökseen tiukalla 2-1 voitolla. Hauskojen, mutta totisten urheilusuoritusten jälkeen saavuimme vihdoin rannalle. Siellä saimme tutkimusprojektiksemme kerätä hiekkaa 1 x 1 m alueelta. Tavoitteena on selvittää jossakin kohtaa, kuinka mikromuovipitoista hiekka on. Saaren kivilajisto koostui pääosin graniitista ja gneissistä, jotka ovat muodostuneet syvällä maassa kovan paineen seurauksena. Opimme myös, että kivien sileä pinta on jälki jääkaudesta.

Matkasta jäi todella hyvät muistot. Saimme nauttia saaren ihanasta ympäristöstä ja tutustua paikallisiin ihmisiin.

Aino ja Victoria

Vahtimme heräsi kello 5.45 ja irroitimme Lokin mooring- kiinnityksestä. Mooring on yleinen tapa kiinnittää vene satamaan Ruotsissa, mutta Suomessa sitä ei juuri käytetä. Siinä satamassa on valmiiksi pohjaan ankkuroidut köydet, jotka nostetaan vedestä ja kiinnitetään veneeseen. Laituriin mennään, joko keula tai perä edellä. Mooring-kiinnityksessä ideana on säästää tilaa satamassa, jotta veneet saadaan mahtumaan mahdollisimman lähelle toisiaan

Kysyimme Christianen kanssa tekoälyltä (AI copilot) onko mooring hyvä kiinnitystapa veneelle? Saimme seuraavan vastauksen:

”Mooring-kiinnitys on yleisesti ottaen hyvä ja turvallinen tapa kiinnittää vene. Se tarjoaa vakautta ja vähentää veneen liikkumista, mikä on erityisen tärkeää kovassa tuulessa tai aallokossa. Oikein tehtynä mooring-kiinnitys voi myös vähentää veneen runkoon kohdistuvaa rasitusta ja estää vaurioita.”

Tyhjensimme septitankin sataman säiliöön. Septitankki on aluksen jätevesisäiliö, joka tyhjennetään maissa. On tärkeää, että jätevedet eivät pääse mereen. Lokista ei koskaan heitetä mitään mereen.

Aloitimme matkan moottorilla ja teimme man over board-harjoituksen Danielin lippiksen pudottua mereen. Lippiksen putoaminen huomattiin nopeasti ja tähystäjä jäi osoittamaan lakkia. Vene käännettiin ympäri ja lakki nostettiin merestä keksillä. Harjoituksen aikana huomasimme ruorikomentomme olevan hieman hukassa, joten kippari piti meille koulutuksen niiden antamisesta sekä niiden mukaisesti toimimisesta.

Kuljimme moottorilla 6 m/s tuulessa sään ollessa puolipilvinen. Vahti vaihtui kello 8.00 aikoihin ja purjeet nousivat pian vaihdon jälkeen klo 8.10. Seilaamme kevyessä 4m/s etelätuulessa kohti Pohjois-Ahvenanmaata, jonne matkaa on noin 36 mailia.

Torsti, Konsta ja Daniel

Tukholmassa tutustuimme yli 330 vuotta merenpohjassa maanneeseen Vasa-laivaan. Laiva oli Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin lippulaiva, joka upposi 10.8.1628 neitsytmatkallaan vain parin mailin jälkeen Tukholman edustalla. Laiva säilyi Itämeren pohjassa uskomattoman hyvin, sillä Itämeressä ei esiinny uponneiden laivojen puuta syövää laivamatoa.

Vasa-laivan matka päättyi lyhyeen sen rakenteellisten vikojen vuoksi. Laiva on 69 metriä pitkä, mutta vain 11,7 metriä leveä, eli yksinkertaisesti liian kapea. Sen lisäksi laivan aseistukseen kuuluu runsaat 64 tykkiä, sillä ylimääräinen aseistettu kerros lisättiin kuninkaan käskystä. Tykkien luukut on koristeltu näyttävillä leijonan päillä, joita haluttiin neitsytmatkalla esitellä. Sattuneesta syystä laivan painopiste ei ollut suunnitellussa kohdassa, jolloin tykkien luukuista pääsi vettä laivaan, eikä juuri mitään ollut enää tehtävissä.

Monien yritysten jälkeen, vuonna 1961, Vasa-laiva onnistuttiin viimein nostamaan maan pinnalle. Hylky olisi hajonnut pian ilman konservointia, joten laivaa pidettiin ensin vain märkänä, kunnes päädyttiin polyetyleeniglykoliin. Vuodesta 1990 alus on ollut näytillä sille perustetussa Vasa-museossa Tukholmassa.

Jamesiina ja Anni

03.03 5m/s sw, iso ylös, genoa 100%, staysailit ylös, kone seis

04.57 Grisslehamn ts.260, vahdinvaihto, kannelle vahti A

06.10 2m/s kone käy, purjeet ylhäällä

06.56 5m/s, kone seis, purjeet ylhäällä

–merkintöjä lokikirjasta

III legin ensimmäinen purjehdusosuus alkoi klo 17.15 irtautuessamme Wasahamnin vierassatamasta Djurgårdenista, josta matka kohti Vaxholmia alkoi. Legin ensimmäisellä navivuorolla Leevi, Kaarlo ja Roni ohjasivat Lokin ulos vilkkaalta Tukholman satama-alueelta, jossa vastaan tuli paatteja soutuveneestä ruotsinlaivaan. Rantauduimme Vaxholmeniin klo 18.57, jonka jälkeen vahtimme jäi Lokille päivystämään, kun muut lähtivät tulevan viikon ruokaostoksille. Köydet irtosivat  Vaxholmista klo 20.32. Kakkoslegin miehistö ohitti meidät Viking Gloryllä 21.44 täysikuun loistaessa öisellä merellä.  Suunnitelmissa on matkata läpi yön kohti Öregrundia.

Kaarlo, Leevi, Roni

Tutkimme päivällä merenpohjaa Saltsjöbadenin edustalla. Pohjanoudin on nimetty ruotsalaisen valtameritutkija Ekmanin mukaan. Allekirjoittaneen hypoteesi on, että Ekman itse kehitti laitteen, mutta tietoa tästä ei ollut. Laitetta operoidaan mereen laskettavalla köydellä, luotilukolla ja kahdella viritettävällä leualla. Kun Lokin kaikuluotain näytti 10 metriä, pysähdyimme ja laskimme Ekmanin mereen. Ensimmäinen yritys oli huti eli emme saaneet pohjanäytettä. Toisella yrityksellä saimme hyvän savinäytteen pohjasta. Noston jälkeen teimme klassisen hajutestin. Hajutestin perusteella merenpohja voi hyvin, sillä savi ei tuoksunut juuri miltään. Löysimme saven seasta elämää, kun tutkimme savea tarkemmin pinseteillä. Savesta löysimme kilkin, joka on äyriäislaji. Kilkin lisäksi löysimme kaksi liejusimpukkaa. Pohjalla siis oli elämää.

Valtameritutkija Ekman on tunnettu erityisesti merivirta- ja tuulitutkimuksista. Hän on kehittänyt Ekmanin spiraaliksi kutsutun teorian, joka selittää, miten tuuli vaikuttaa merivirtauksiin ja kuinka vesi liikkuu syvemmillä vesikerroksilla eri suuntiin. Teoria liittyy Coriolis-ilmiöön, joka johtuu Maan pyörimisestä. Ilmiö syntyy kun vesi poikkeaa liikkeestä aina enemmän syvemmillä vesikerroksilla, jolloin muodostuu spiraali, josta teoria on saanut nimensä. Hänen havainnot ovat olleet merkittävässä roolissa tuulien ja merivirtojen vaikutuksesta toisiinsa. Ekmanin löydökset ovat keskeisiä merentutkimuksissa ja oceanografiassa.

– Viljam ja Eemil

Tiedonhaussa on hyödynnetty tekoälyä

Seuloimme pohjanäytteestä pari liejusimpukkaa ja täysin saven peitossa olleen kilkin. Ne elävät muun muassa Itämeren pehmeissä pohjissa noin kolme vuotiaiksi. Se on Itämeren suurin äyriäinen ja voi kasvaa jopa 10 cm:n mittaiseksi. Meidän löytämämme kilkki oli noin 2-3cm mittainen eli ei vielä täysikasvuinen. Kilkki on saalistaja ja raadonsyöjä. Se on myös ravintona pohjakaloille. Löysin myöhemmin kilkin omasta juomapullostani, johon se oli laitettu säilöön. Nina oli vahingossa laittanut näytteet ensimmäisen muovipullon, joka käteen sattui. Onneksi en juonut siitä pullosta! Kilkki ei nauttinut valossa olemisesta, joten vapautimme sen takaisin syviin meriin ja kuva siitä jäi ottamatta.

-Maria

Aamulla suuntasimme Sandön saaren eli Sandhamnin hiekkarannoille tutustumaan Itämeren eliöstöön. Löysimme Läskiranta-nimisen uimapaikan, josta koitimme uimareita häiritsemättä napata näytteitä hiekasta ja rannan eliöstöstä. Ranta oli monipuolinen paikka kerätä näytteitä, koska vierekkäin löytyi pehmeän pohjan lajistoa hiekkarannalta ja kovan pohjan lajistoa vierestä paljastuvalta kalliolta. Tutkimukset alkoivat kahlaamisella, jossa keräsimme kalliopohjalta rakkolevää. Rakkolevän poimiminen oli tarkkaa, sillä meidän piti hiipiä säikäyttämättä rakkolevän suojissa asuvaa eliöstöä. Lähelle päästyä piti rakkolevä eliöineen napata muovipussiin ripeästi. Siirsimme rakkolevät muovikaukaloon ja ravistelimme sitä hieman, jotta eliöt saataisiin liikkeelle. Sitten vielä erottelimme levät, ja niistä löytyneet eliöt pienempiin kaukaloihin.

Kaukaloihin päätyi kaikenlaista eliöstöä. Vesirajassa kiinni oli liukas sinileväkerros. Siinä kasvoi tummaa tällilevää. Vesirajan rajan alapuolella oli viherleväkerros, jossa kasvoi runsaasti kirkkaanvihreää ahdinpartaa. Viherleväkerrosta seurasi ruskoleväkerros, joka oli rakkohaurun peitossa.

Levien lisäksi onnistuimme nappamaan myös pienempiä eliöitä, sekä simpukoita. Lokilla tutkimme keräämiämme leviä ja eliöitä mikroskoopin avulla. Pehmeältä pohjalta löytyi simpukankuoria. Löysimme esimerkiksi liejusimpukoita ja idänsydänsimpukoita. Kovalta pohjalta löysimme lisää simpukankuoria, jotka olivat sinisimpukoita. Mikroskopoidessa löysimme rakkolevän pinnalla elävää levärupea, joka on sammaleläin. Muita löytämiämme eläimiä oli mm. leväsiira, leväkotilo ja leväkatka. Näimme myös paljon mikromuovia, joka näkyy mustina säikeinä. Itämeren lajisto on todella pientä ja havaitsimme, että lajisto on yllättävän laaja. Lajiston koon takia se on vaikeaa havaita, ja siksi Itämeren lajiston laajuus on meiltä piilossa.

Elmeri, Elina, Ronja, Onni, Paavo, Eino

Aamulla suuntasimme suoraan suursiivouksen jälkeen Saltsjöbadenin lähes 100 vuotta vanhaan merikylpylään aamu-uinnille. Virkistävän kylpemisen ja hurjien uimahyppyjen jälkeen irrotimme köydet ja käänsimme keulan Vaxholmia kohti. Kapeita salmia pitkin saavuimme Vaxholmin linnakesaarelle, johon Lokki jätti meidät. Saarella toimii museo, jossa tutustuimme Ruotsin merelliseen sotahistoriaan.

Vaxholmin linnake on rakennettu 1500 – luvulla puolustamaan Tukholmaan johtavaa laivaväylää. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa harjoitti sotapropagandaa ja aikakauden kuvissa linnake kuvattiin voittamattomana ja huomattavasti suurempana, vaikka todellisuudessa se oli aluksi vain vaatimaton kastelli.

1660-luvulla linnake torjui Tanskan ja 1710 Venäjän hyökkäyksen. 1830-luvulla linnake laajentui nykyiseen muotoonsa vastareaktiona Venäjän Ahvenanmaalle rakentamaan Bomarsundia. Venäjä valtasi Suomen alueet Ruotsilta 1809. Sotateknologian nopeasta kehityksestä johtuen linna vanheni yhdeksässä vuodessa alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa sopimattomaksi ja sitä alettiin käyttää hallintorakennuksena.

Museo tarjosi myös tietoa toisen maailmansodan puolueettomasta Ruotsista. Maailmansodan aikaan Saksan hyökätessä Puolaan oli viisi puolalaista sukellusvenettä Itämerellä. Sukellusveneitä käskettiin hakeutumaan suojaan, joten niistä kolme lähti Ruotsiin Mälare-järvelle ja kaksi Englantiin. Saksa jatkoi hyökkäämistä Tanskaan ja Norjaan, joka sai Ruotsin varuilleen. Ruotsi Piti sukellusveneet miehitettynä sodan loppuun asti hyökkäyksen varalta. Sodan loputtua Ruotsi palautti sukellusveneet kommunistiseksi muuttuneelle Puolalle puolueettomuutensa vuoksi.

Vuosi 2024 on ollut merkittävä käännekohta Ruotsin historiassa. Ruotsi oli puolueeton yli 200 vuoden ajan, mutta liittyi NATO:on 7. maaliskuuta 2024 Venäjän agressiivisen ulkopolitiikan vuoksi. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.

Elina ja Elmeri