Tekijä: Christiane Ala-Nissilä

Keskiviikkoaamuna rantauduimme kello 6.15 Tanskaan Pohjois-Bornholmiin, Allingen pikkukaupungin rantaan. Aamupalan jälkeen otimme suunnan kohti pyörävuokraamoa. Pyöräilimme idyllisten tanskalaistyylisten talojen keskellä kaunista rantatietä kohti Hammarshusia.

Hammarshus on Pohjois-Euroopan suurin keskiaikainen linnanraunio. Lundin arkkipiispa rakennutti linnan noin 1200-luvun puolivälissä vahvistamaan kirkon valtaa Bornholmissa. Linna on vaihtanut omistajaa useita kertoja ja mm 1500-luvulla se oli Lübeckin hallinnassa. Erinomainen strateginen sijainti mahdollisti meriliikenteen valvonnan ja alueen kontrollin. Linna toimi aikoinaan hallintokeskuksena, puolustuslinnakkeena, sekä myöhemmin vankilana. Raunioilla pääsimme kokemaan keskiaikaista elämäntyyli sekä ihailemaan huikeita maisemia kalliojyrkänteellä.

Jokaisella linnalla on tarinansa, Turun linnalla on Jaakko Ilkka ja Hammarshusilla Tanskan kuninkaan tytär Leonora Christina. Hän joutui vangiksi miehensä maanpetossyytteiden vuoksi. Viettäessään vuoden Hammarshusissa hän ja hänen miehensä pyrkivät pakoon kiipeämällä alas muurilta ja kalliolta, mutta pakoyritys epäonnistui. Christinalta on säilynyt 1600- luvulta kuvaus linnoistuksesta:

”Meidät vietiin kauas, kallioiden ja meren keskelle, paikkaan jossa tuuli puhalsi kuin Jumalan tuomio. Siellä kivisessä linnassa, alkoi hiljainen taisteluni.”

Kuvaus kuvasi myös meidän kokemuksia Hammarshusista.

Hikisen pyöräretken jälkeen pysähdyimme paluumatkalla uimaan Sandvikin uimarannalle.

Teksti Raisa, Kiira ja Iida

Irroitimme köydet keskiviikkona kello 18.20 Allingessa ja otimme vesinäytteen Pohjois-Bornholmin edustalla 16 metrin syvyydestä. Mittasimme secci-levyllä myös näkösyvyyden. Se oli 7,5 m. Klo 18.40 nostimme isopurjeen ja genuan ylös. Seilasimme noin tunnin kohti pientä Tanskalle kuuluvaa linnakesaarta Christiansötä auringonlaskua ihaille. Rantauduimme erittäin haastavasti kapeaan salmeen pilkkopimeässä. Lopulta saimme paikan ahvenamaalaisaluksen kyljestä, emmekä joutuneet lähtemään yötä vasten avomerelle.

Aamulla tutustuimme saaren mielenkiintoiseen historiaan ja kävimme aamu-uinnilla.Köydet irroitettiin klo 9.55, koska meidän piti poistua paikallemme tulevan yhteisaluksen tieltä. Uusi vesinäytete otettiin Christiansön edustalta 20 metrista. Näkösyvyys on 8 metriä.

Nyt suuntana tyyni meri.

Kia, Elli ja Linnea

Purjehduksemme lähti eteläisestä Ruotsista kaupungista nimeltä Ystad. Ystad on fiktiosta ja faktoista tunnettu 18 000 asukkaan kaupunki. Ennen merelle suuntaamista tutustuimme kaupungin saloihin. Kiertelimme luostarin tiluksilla ja Kurt Wallanderin jalanjäljillä.

Suuntasimme askeleemme kohti Ystadin keskustassa sijaitsevaa keskiaikaista fransiskaaniluostaria, joka on peräisin 1200-luvulta. Fransiskaaninen veljeskunta on Franciscus Assisilaisen perustama. Fransiskaaniluostarin tiloissa asui vain miehiä ja luostarien syntyminen kuvasti kristinuskon leviämistä Pohjolaan saakka.

Kierroksen aikana pohdimme myös miksi Ystadin sijainti oli otollinen keskiaikaiselle kaupungille. Totesimme kulkuyhteyksien olleet hyvät Hansaliiton kaupunkeihin, kuten Lübeckiin ja Danzigiin. Kaupunki kuului Tanskalla 1600-luvulle asti, kunnes se siirtyi Ruotsin haltuun Roskilden rauhassa. Ihmetyksen aiheena meillä oli myös kauniit talot ja hämmästyttävät korttelit. Ystadin katukuvassa näkyy nimittäin rakennuksia ihan keskiajalta saakka. Samaa ei voi sanoa rakkaasta kotikaupungistamme Turusta, sen kokemien palojen takia.

Faktan jälkeen keskityimme fiktion ihmeelliseen maailmaan. Monelle meistä Ystadista ennen tuli mieleen vain Kurt Wallander. Rikoskomissaario Wallanderin tarinoita on ikuistettu niin kirjojen kansiin kuin valkokankaillekkin. Kirjailija Henning Mankellin asui Ystadissa ja sijoitti dekkareidensa tapahtumat kotikaupunkiinsa.

Teksti: Silja, Jutta ja Ofelia

Lähdimme Ystadista kohti Bornholmia tiistaina klo 21.45 auringonlaskun jälkeen. Tuuli 1 m/s, oli pilvistä ja lämpötila oli 17 astetta. Lähdimme liikkeelle moottorilla ja päästyämme pois satama-altaasta kuljimme n. 6 solmua ensimmäisen vahdin ajan. Aluksi navigoimme plotterin avulla, jolloin Kia ja Elli tekivät reittisuunnitelman ja Linnea ohjasi venettä. Reittisuunnitelman valmistuttua siirryimme navigoimaan kompassin avulla. Purjeita ei nostettu koko matkan aikana vähäisten tuulten takia. Matkaa oli Bornholmiin yhteensä n. 40 mailia ja rantauduimme klo 6.05 keskiviikkoaamuna.

Ylitimme Reittijakojärjestelmän TSS (Traffic Separation Scheme) eli ”merten moottoritien”, joka on merenkulussa käytetty järjestely, jossa vilkkailla merialueilla liikenne on jaettu kaistoihin ja käytössä on oikeanpuoleinen liikenne. TSS tulee ylittää kohtisuoraan ja ripeästi, mutta turvallisesti.

Opettelimme matkan aikana mm. reittisuunnitelman tekemistä, joka on hyvä tehdä jokaisen matkan alussa, jotta voidaan arvioida esimerkiksi saapumisaika. Koska kuljimme laivaväylää, oli tärkeää havainnoida myös isoja aluksia ja niiden kulkusuuntia. Etenkin pimeällä oli tärkeä huomata ja tietää alusten erilaisten valojen merkitykset välttääksemme yhteentörmäykset. Laivojen kulkuvalot kertovat aluksen suunnan: punainen on aluksen perästä katsottuna vasemmalla kyljellä (paapuuri), vihreä oikealla (styyrpuuri) ja valkoinen perässä. Periaate on, että jos näet punaisen valon, katsot aluksen vasenta kylkeä; vihreä valo niin oikeaa; punainen ja vihreä yhdessä tarkoittaa, että alus tulee suoraan kohti ja pelkkä valkoinen valo, että alus kulkee poispäin. Jos aluksen mastossa on kaksi valkoista valoa eri korkeuksilla, on alus yli 50 metriä pitkä.

Linnea, Elli, Kia

Vuoden 2025 NNE käynnistyi klo 21.30, kun Lokin köydet irtosivat Ystadissa Etelä-Ruotsissa ja suuntasimme Itämeren yöhön. Sää on leuto ja yöksi on luvattu kevyttä idänpuoleista tuulta. Päämäärämme on Tanskalle kuuluva Bornholm.

Olemme seilanneet Merilukion kolmen eri miehistön kanssa 2 viikkoa merellä Turusta Isokarin ja Kökarin kautta Maarianhaminaan, Maarianhaminasta Arholmaan,  Sandhamniin  ja Tukholmaan, Tukholmasta Öregrundin ja Gettan kautta Turkuun.

Vuoden 2024 Merilukion purjehduksen teemana oli Myrskyluodon Maija ja saariston naiset. Kävimme koko merilukion kanssa katsomassa ensi-illassa Tiina Lymin ohjaaman Myrskyluodon Maija-elokuvan. Tutustuimme Röölan Dikseli -museossa Saariston naiset-näyttelyyn, Kumlingen kirkon naispyhimyksiin ja merenkulkijoiden suojelupyhimykseen pyhään Gertrudiin, pyhän Annan kirkkoihin Kumlingessa ja Kökarissa sekä neitsyt Marialle omistettuun kirkkoon Houtskarissa. Viimeinen legi purjehti Myrskyluodon Maija- elokuvan kuvauspaikkojen, Maria Michelsdottirin kotisaaren Väderskärin ja kirjailija Anni Blomqvistin kotisaaren Simskalan ohi. Opiskelimme toki muutakin historiaa. Tukholmassa vierailimme Vasa-museossa ja historiallisen museon viikinki-näyttelyssä.

Tämän vuoden NNE-purjehdus on viidestoista koululaivapurjehdus, jonka toteutimme Nina Branderin kanssa. Kun Merilukio perustettiin 2008, lähdimme kehittämään meriympäristössä toteutettavaa opetusta, jossa yhdistetään purjehdusta, merenkulkua, meribiologiaa, merentutkimusta, maantiedettä ja historiaa. Johtavana ajatuksenamme oli ja on edelleen se, että Merilukiota ei voi olla ilman aitoa merellistä oppimisympäristöä ja opiskelua merellä.

Olemme vieneet merelle lähes 500 merilukiolaista s/y Lokilla, hollantilaisilla, norjalaisilla, saksalaisilla aluksilla ja monien erilaisten päällystöjen kanssa sekä opettaneet heille maantiedettä, biologiaa, merentutkimusta, merenkulun perinteitä ja historiaa. Itämeren suojelu on alusta asti ollut keskeinen painopistealue toiminnassamme

Kiitokset kaikille, jotka mahdollistivat vuoden 2024 NNE-kurssin toteutumisen. Haluan osoittaa sydämelliset kiitokseni biologian ja maantieteen lehtori Nina Branderille kollegiaalisuudesta, huikeasta asiantuntemuksesta,  innovatiivisuudesta ja omistautumisesta Itämerelle ja purjehdukselle näiden viidentoista vuoden aikana.

Kiitokset biologian ja maantieteen lehtori Kalle Viherälle, joka vastasi tänä vuonna opetuksesta 1. legillä. Vuodesta 2012 koululaivanamme on toiminut kuunari Lokki. Kiitän lämpimästi s/y Lokin kippareita Teemu Grönroosia ja Sakari Kalsketta sekä förstejä Jyrki Nurmea, Kimmo Hotasta ja Jukka Eloa turvallisesta purjehduksesta sekä osaavasta merenkulun ja purjehduksen opetuksesta, aluksen omistajia sekä ennen kaikkea kuunari Lokkia turvallisista purjehduksista. Lokki on kuljettanut meitä turvallisesti Itämerellä jo yli vuosikymmenen. Kiitokset myös taloudellisesta tuesta TSYKin kannatusyhdistykselle.

Lämpimät kiitokset kaikille 2024 NNE-purjehdukselle osallistuneille sekä kaikille kanssamme 15 vuoden aikana seilanneille merilukiolaisille. Teitä varten näitä purjehduksia järjestetään.

Navigare necesse est!

Christiane Ala-Nissilä

Merilukion koordinaattori

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori

Irrotimme köydet 8.10 Houtskäristä, Näsbystä ja aloitimme matkan kohti kotia haikein tunnelmin. Alkumatkan kuljimme koneella, mutta noin kello 9.30 nostimme purjeet tuulen noustua 5-6m/s SW. Purjehdimme pääasiassa sivutuulen voimin, mutta Airistolle päästyämme tuuli kääntyi myötäiseksi. Myötätuulessa purjehtiessa vaarana oli vahinkojiippi. Vahinkojiippi tarkoittaa suunnittelematonta myötätuulikäännöstä, jolloin puomit vaihtavat puoliansa vahingossa.

Purjehdimme Maanpään edustalle asti parhaimmillaan 7.8 solmun vauhdilla ja loppumatkan kuljimme moottorin avulla. Kokonaisuudessaan viimeinen päivä sujui kohtalaisesti keittiövahdin osalta, koska jääkaappi ammotti tyhjyyttään,  mutta purjehduksen osalta mahtavasti.  Opimme matkan aikana paljon purjehduksesta, merestä, historiasta sekä yhdessä olemisesta. Tämä kaikki oppimamme näkyi koko päivän ”sujuvuudessa”.

Konsta, Daniel, Torsti

Päivällä purjehtiessamme ohitimme Simskalan, joka on Myrskyluodon Maijan kirjoittajan Anni Blomqvistin kotisaari. Myrskyluodon Maija, oikealta nimeltään Maria Michelsdottir oli saaristolaisnainen, joka eli Pohjois-Ahvenamaalla vuosina 1824-1903. Maria oli Anni Blomqvistin isotäti. Maijan tarina sijoittuu Simskalan pohjoispuolelle noin 5 mailin päähän Väderskärille.

Blomqvist itse koki pahimman mahdollisen surun, kun hän menetti miehensä ja molemmat poikansa merelle. Hän purki suruaan kirjoittamalla kirjoja, jotka pohjautuivat hänen ja hänen sukunsa kokemuksiin ja tuntemuksiin ja kuvauksiin saariston elämästä. Blomqvistin suuri menetys olikin yksi merkittävimmistä tekijöistä, jotka saivat hänet kirjoittamaan Myrskyluodon Maijan.

Myrskyluodon Maija on koskettava tarina, joka tuo esille läheisen menetyksestä koituvan kivun. Tarina antaa ymmärryksen merenkulun vaaroista ja saariston elämän ankaruudesta. Maijan tarina ei kuitenkaan ole täynnä vain surua. Maija kihlattiin Jannelle vastoin hänen tahtoaan, mutta tarinan edetessä he oppivat rakastamaan toisiaan eivätkä osaisi kuvitella elämäänsä ilman toinen toistaan.

Päivällä lukiessamme katkelmia Blomqvistin romaanista, saimme tarkkaa kuvailua Maijan saaresta.

”Molemmin puolin on saaria ja luotoja. Suurempia ja pienempiä ja ihan pikkuisiakin. Joillakin niistä kasvaa metsää, toiset ovat aivan paljaita, joillakin näkyy havupuita, toisilla taas jokin yksinäinen pihlaja ja pitkin kallionvieriä katajapensaita” (Tie Myrskyluodolle 1968, Anni Blomqvist).

Jokainen elementti saaristoisesta maisemasta oli kerrottu yksityiskohtaisesti ja näimme ja koimme saman maiseman kuin Maria Michelsdottir ja Anni Blomqvist aikoinaan. Oli tunnelmallista kulkea Maijan kotiseudun ohi samalla kun luimme tekstikatkelmia. Keväällä kävimme katsomassa koko merilukion kanssa Tiina Lymin ohjaaman elokuvan Myrskyluodon Maija (2024). Viime yön yövyimme elokuvan kuvauspaikkojen läheisyydessä.

Victoria, Aino, Anni ja Jamesiina

Vahtimme heräsi kello 5.45 ja irroitimme Lokin mooring- kiinnityksestä. Mooring on yleinen tapa kiinnittää vene satamaan Ruotsissa, mutta Suomessa sitä ei juuri käytetä. Siinä satamassa on valmiiksi pohjaan ankkuroidut köydet, jotka nostetaan vedestä ja kiinnitetään veneeseen. Laituriin mennään, joko keula tai perä edellä. Mooring-kiinnityksessä ideana on säästää tilaa satamassa, jotta veneet saadaan mahtumaan mahdollisimman lähelle toisiaan

Kysyimme Christianen kanssa tekoälyltä (AI copilot) onko mooring hyvä kiinnitystapa veneelle? Saimme seuraavan vastauksen:

”Mooring-kiinnitys on yleisesti ottaen hyvä ja turvallinen tapa kiinnittää vene. Se tarjoaa vakautta ja vähentää veneen liikkumista, mikä on erityisen tärkeää kovassa tuulessa tai aallokossa. Oikein tehtynä mooring-kiinnitys voi myös vähentää veneen runkoon kohdistuvaa rasitusta ja estää vaurioita.”

Tyhjensimme septitankin sataman säiliöön. Septitankki on aluksen jätevesisäiliö, joka tyhjennetään maissa. On tärkeää, että jätevedet eivät pääse mereen. Lokista ei koskaan heitetä mitään mereen.

Aloitimme matkan moottorilla ja teimme man over board-harjoituksen Danielin lippiksen pudottua mereen. Lippiksen putoaminen huomattiin nopeasti ja tähystäjä jäi osoittamaan lakkia. Vene käännettiin ympäri ja lakki nostettiin merestä keksillä. Harjoituksen aikana huomasimme ruorikomentomme olevan hieman hukassa, joten kippari piti meille koulutuksen niiden antamisesta sekä niiden mukaisesti toimimisesta.

Kuljimme moottorilla 6 m/s tuulessa sään ollessa puolipilvinen. Vahti vaihtui kello 8.00 aikoihin ja purjeet nousivat pian vaihdon jälkeen klo 8.10. Seilaamme kevyessä 4m/s etelätuulessa kohti Pohjois-Ahvenanmaata, jonne matkaa on noin 36 mailia.

Torsti, Konsta ja Daniel

Tukholmassa tutustuimme yli 330 vuotta merenpohjassa maanneeseen Vasa-laivaan. Laiva oli Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin lippulaiva, joka upposi 10.8.1628 neitsytmatkallaan vain parin mailin jälkeen Tukholman edustalla. Laiva säilyi Itämeren pohjassa uskomattoman hyvin, sillä Itämeressä ei esiinny uponneiden laivojen puuta syövää laivamatoa.

Vasa-laivan matka päättyi lyhyeen sen rakenteellisten vikojen vuoksi. Laiva on 69 metriä pitkä, mutta vain 11,7 metriä leveä, eli yksinkertaisesti liian kapea. Sen lisäksi laivan aseistukseen kuuluu runsaat 64 tykkiä, sillä ylimääräinen aseistettu kerros lisättiin kuninkaan käskystä. Tykkien luukut on koristeltu näyttävillä leijonan päillä, joita haluttiin neitsytmatkalla esitellä. Sattuneesta syystä laivan painopiste ei ollut suunnitellussa kohdassa, jolloin tykkien luukuista pääsi vettä laivaan, eikä juuri mitään ollut enää tehtävissä.

Monien yritysten jälkeen, vuonna 1961, Vasa-laiva onnistuttiin viimein nostamaan maan pinnalle. Hylky olisi hajonnut pian ilman konservointia, joten laivaa pidettiin ensin vain märkänä, kunnes päädyttiin polyetyleeniglykoliin. Vuodesta 1990 alus on ollut näytillä sille perustetussa Vasa-museossa Tukholmassa.

Jamesiina ja Anni