Yhteistyötä

Kuluneen eskarivuoden aikana olemme tehneet yhteistyötä Vargarnat-eskariryhmän kanssa. Vuoden aikana olemme mm. pelanneet jalkapalloa ja sählyä, käyneet luistelemassa sekä leikkineet ja ulkoilleet yhdessä läheisillä leikkikentillä. Kevään viimeisellä yhteisellä toimintakerralla selvitimme valokuvasuunnistuksen myötä sana-arvoituksen, leikimme polttopalloa ja pikipataa sekä pelasimme jalkapalloa.

Järjestämme yhteistä toimintaa myös muiden päiväkotimme ryhmien kanssa. Esimerkiksi Oravien (3-5v.) kanssa olemme liikkuneet säännöllisesti kaverijumpassa ja toisinaan innokaat ”isosiskot ja -veljet” lähtevät leikkimään talon pienimpien kanssa. Siilit harjoittelevat silloin tällöin kanssamme esim. numeroita ja kirjaimia. Teemme yhteistyötä myös alkuopetuksen kanssa. Järjestämme kerran kuussa toiminnallisia matikkapäiviä yhdessä 1. ja 2. luokan kanssa. Pian saamme nauttia 2. lk järjestämästä lukuhetkestä.

Vierailimme tänään Kaskenkadun eskareiden luona. Eskarilaiset olivat rakentaneet meille ulos temppuradan. Lisäksi he opettivat meille kymmenen tikkua laudalla -leikin. Eskariryhmän lelut houkuttelivat Karhuja myös sisäleikkeihin. Kaskenkadun eskarit kävivät syksyllä vierailemassa meidän eskarissamme. Tuolloin leikimme tutustumisleikkejä sekä muita yhteisiä leikkejä ja rakensimme jumppasaliimme temppuradan. Ennen vierailuja olemme kirjoitelleet toisillemme sähköposteja.

Otteita kevään viesteistä:

”HEI KERTTULIN ESKARIT! MITÄ TEILLE KUULUU? TERVETULOA TÄNNE MEIDÄN ESKARIIN OSOITTEESEEN KASKENKATU 7 PUOLI KYMMENELTÄ AAMULLA MEIDÄN AAMUÄPÄIVÄULKOILUUN. LEIKITÄÄN YHDESSÄ HIPPAA JA 10 TIKKUA LAUDALLA. VOIDAAN MYÖS LEIKKIÄ SISÄLLÄKIN. HYVÄÄ VAPPUA!”

”HEI KASKENKADUN ESKARIT! HYVÄÄ KUULUU! OLLAAN TEHTY TEHTÄVIÄ. OLLAAN JUMPATTU. OLLAAN HARJOITELTU KEVÄTJUHLAESITYKSIÄ. OLLAAN HARJOITELTU ELOKUVAA. OLLAAN TEHTY BÄNDI JA SKETSIHAHMOJA JA JALKAPALLOA. OLLAAN HARJOITELTU BALLERINAESITYSTÄ JA SÄHLYÄ. KIITOS KUTSUSTA! MITÄ LELUJA TEILLÄ ON? MITÄ TEILLÄ ON RUUAKSI SILLOIN, KUN ME TULLAAN? MINKÄ VÄRISIÄ LEGOJA TEILLÄ ON? MITÄ TEILLÄ ON ULKONA? KIITOS JA HEIPPA JA PUSUJA!”

Ja näin viestittelymme jatkui aina vierailuun saakka…

Lapset kertovat vierailusta:

”Oltiin Kasken päiväkodissa ja me leikittiin kymmenen tikkua laudalla. Se kymmenen tikkua laudalla oli hyvä. Joo, se oli hauska. Oli kivaa, kun sai mennä piiloon ja mä pelastin. Se oli hauskaa, kun mä harhautin. ”

”Me leikittiin temppuradalla. Radas oli palikoita ja palloja. Se koripallottelu oli kivaa. Koripallokorista sai miljoona eiku sata pistettä ja sitten oli muitakin piirrettyjä ympyröitä, joissa oli jotain viitosia ja kuutosia. Se heittopallo ja jumppa ulkona oli kivaa. Mun mielestä se hämähäkki oli kivaa. Munkin mielestä se hämähäkkiseitti oli kiva. Se oli kivaa, jossa hypittiin esteiden yli.”

”Leikittiin sisällä poneilla ja barbieilla ja kotileikkiä.”

”Kivointa siellä oli saada uusia kavereita. Kaikki oli kivaa.”

Jatkamme yhteistyötä Kaskenkadun eskarin kanssa myös ensi vuonna.

 

Taloprojekti

Saimme Kerttulin lukion abeilta lahjoituksena pahvisen talon, jota lapset käyttivät rekvisiittana elokuvissaan. Taloprojektimme sai alkunsa siitä, kun ”teatterissa oli talo ja sitten me tahdottiin tehdä niitä pahvimajoja”.

Lapset kertovat:

”Kaikki Karhut on tuonu laatikoita.”
”Pahvilaatikoita sai suunnitella ja yhdistää.”
”Se et sinne saa mennä on kivaa.”
”Rakentaminen oli kivaa.”

 

”Tää on iso pahvilaatikko ja me vaan annettin ajatuksen laukata.”
”Se on sataprosenttisen iso ja kaunis.”
”Talossa on sisällä lamppu, telkkari ja kaikkien omia hyllyjä, lautasia ja piirustuksia.”
”Täällä voi leikkiä kotia ja nukkua.”
”Taloa vois vielä isontaa.”

 

Rakennusurakka jatkui päiviä, kunnes lapset innostuivat leikkimään ulkona jäätelökioskia ja sen myötä projekti muutti muotoaan. Eräs eskarilaisemme kertoo: ”Mä sain päähäni siitä, kun Oravissakin tehtiin laatikoista jätskikioskeja, että tehdään mekin näistä laatikoista ne jätskikioskit. Mä esittelin tän idean muille ja sit me tehtiin.”

Leikkien jälkeen Karhut lahjoittavat talot pihalle kaikkien lasten yhteiseen käyttöön. Leikeissä rispaantuneet laatikot eskarilaiset kuljettavat kierrätykseen.

Kytkentöjä ja ohjelmointia

Harjoittelimme ryhmäläisemme äidin opastuksella tekemään yksinkertaisia virtapiirejä, joissa saatiin LED valo syttymään (askartelu). Lisäksi teimme sähkökytkentöjä littleBits -osilla.

Lasten mietteitä:

”Se oli kivaa, kun siitä tuli se tyy-tuu-töö -ääni.”

”Se valo oli kiva laittaa ja sit se valo toimi.”

”Patteria ei saanut syödä, koska se oli vaarallinen.”

”Siinä oli kamalasti päätteitä ja se CA4 yhdessä johdossa yhdisti plussan ja miinuksen keskipisteet silleen että sen arvo oli siinä nolla.”

 

Asiantuntijamme terveiset: Käsityökoulu Robotti järjestää elektronisen ja mediataiteen opetusta Turussa sekä pääkaupunkiseudulla. Turussa on tällä hetkellä vain kouluikäisten toimintaa, mutta eskari-ikäisille ja ekaluokkalaisille ollaan suunnittelemassa ryhmää ensi syksylle.

 

Ohjelmoinnin alkeita harjoittelimme Bee-Bot -mehiläisroboteilla.

    

 

vierailu Turkulaisen toimituksessa 2.3.2018

LASTEN MIETTEITÄ VIERAILUSTA:

  • Siellä oli vanha hissi, jossa haluaisin käydä. Miksei pari voinut mennä hissillä. Vanhat hissit on kivoja.
  • Eikö sinne olisi voinut laittaa enemmänkin paperituotantoa.
  • Että niitä lehtiä tehtäisiin enemmän maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina.
  • Kuvasin, mitä yksi eskarilainen kertoi lehdenpainosta. Hän kertoi missä on mitäkin ja missä tehdään mitä ja niin edelleen. Otin kolme videota.
  • Se oli kivaa kun syötiin sipsirenkaita.
  • Oli kivaa kun näytettiin ne kaikki lehden toimittajat ja yksi oli koira. Se oli oikeasti ihminen, joka ei ollut paikalla. Siksi siihen laitettiin maskotti.
  • Siellä oli monta kerrosta. Eikö olisi voinut olla enemmän kerroksia, niin olisi mahtunut enemmän toimittajia.
  • Lehti sanoo mitä tapahtuu koko Turussa ja kaupungissa.
  • Lehdessä sanotaan jos kaupoissa on alennuksia.
  • Sanomalehdissä kuuluu olla ainakin sata kertaa enemmän tietoa.
  • Ollaan tehty eskarissa lehtiä.
  • Ei ole kivaa tehdä lehtiä kun aina pitää piirtää ja värittää.
  • Haluaisin tehdä sarjakuvia.

 

Pääsiäisvierailulla Kerttulin vanhainkodissa

Karhut kävivät vierailemassa Kerttulin vanhainkodissa. Askartelimme sanomalehdistä pääsiäistipuja ja -munia yhdessä vanhusten kanssa.

Lisäksi toimittajamme haastattelivat vanhuksia työn alla olevaan lehteemme. Haastatteluun osallistuivat Olavi (95v.), Eija (90v.), Kerttu (92v.), Aira (melkein 80v.) ja Ilse. Toimittajiamme kiinnostivat seuraavat kysymykset:

Onko teillä hyvää ruokaa vanhainkodissa?
Olavi: On.
Eija: On.
Kerttu: Jotenkin kyllä.
Aira: On.
Ilse: Liian hyvää.

Onko teillä kaikki hyvin vanhainkodissa?
Olavi: On.
Eija: On.
Kerttu: On tietysti.
Aira: Olen tyytyväinen.
Ilse: Kerta kaikkiaan.

Kuinka monta vuotta olette olleet vanhainkodissa?
Olavi: Kolme viikkoa.
Ilse: Kolme kuukautta.

Kuka on teidän vanhin?
Olavi: Katri.

Oletteko ikinä käyneet eskaria? Muistatteko siitä jotain?
Olavi: Olen ollut 6-vuotiaana. Olen täyttänyt seitsemän.
Kerttu: Kävin koulua.
Aira: Silloin ei ollut.
Ilse: No en todella.

Kävittekö koulusta retkellä?
Olavi: Kävin.
Kerttu: Joo.
Aira: Käytiin välillä esimerkiksi Ruissalossa.
Ilse: Kyllä silloin, kun kävin koulua.

Muistatteko, mitä te leikitte pienenä?
Olavi: Kuurupiilosta.
Kerttu: Ompelin. Leikin kangastilkuilla ja saksilla.
Aira: Kauppaleikkiä. Olin aina myyjä.
Ilse: Melkein samoja piirileikkejä ja arvauskilpailuja.

Oliko teillä hyvä elämä, kun olitte pieniä?
Olavi: Oli.
Kerttu: On ollut.
Ilse: Mä voin sanoa, mulla oli ihanat vanhemmat ja ihana koti.

Oletteko te koskaan olleet jonkun isä tai äiti? Kuinka monta lasta teillä on? Mitkä heidän nimet on?
Olavi: Olen, yksi lapsi, Taisto.
Kerttu: Olen, kaksi lasta, Matti ja Pekka.
Ilse: Voi kuule, mulla on neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, Hans, Harri, Iiris ja Ilse.

Missä teidän iskä ja äiti on?
Olavi: Kuolleita.
Kerttu: Asuivat Pohjanmaalla.
Ilse: Ovat Turusta ja Tampereelta.

Karhujen sanomalehtiprojekti

Kuva

Karhujen kevään projektina on lehdenteko. Teemme omaa lehteä ja tutkimme erilaisia sanoma- ja aikakausilehtiä. Otamme selvää, miten lehtiä painetaan ja mistä saadaan ideat juttuihin.

projektin syntyä:

Aloitimme projektin ajatustenvirralla. Jokainen makasi lattialla silmät kiinni ja sai vuorollaan kertoa, mitä mieleen tuli. Kaikkien ajatukset kirjattiin ylös. Ajatustenvirta jätettiin esille ja jokainen perhe sai lisätä ajatuksiaan.


 

Viikon kuluttua ajatuksia ryhmiteltiin teemoittain ja jätettiin taas näkyville. Kukaan ei vielä tiennyt, millainen projekti olisi alkamassa.

Yhtenä päivänä kaksi eskarilaista halusivat esitellä muille sanomalehtiään, joita olivat alkaneet tekemään. Esittelyn jälkeen muutkin lapset innostuivat lehdenteosta. Oivalsimme, että kaikkia ajatustenvirran synnyttämiä ideoita ja ajatuksia voisi tutkia ja toteuttaa ja niistä voisi tehdä lehtijutun. Päätimme yhteisvoimin ryhtyä tekemään karhujen sanomalehteä, jossa jokainen pääsee toteuttamaan kiinnostuksenkohteitaan. Yhteisen lehden lisäksi monet halusivat tehdä myös omia lehtiään.

Eskarilaisten ajatuksia lehdenteosta:

Lehti sanoo, mitä tapahtuu koko Turussa ja kaupungissa. Lehdessä sanotaan, jos kaupassa on alennuksia.

Sanomalehdessä kuuluu olla ainakin sata kertaa enemmän tietoa.

Ollaan tehty lehtiä.

Haluaisin tehdä sarjakuvia.

 

 

 

 

 

 

Metsäretki 11.10.2017

Neljä eskarilaista kertovat retkestä näin:

Kävellen mentiin Vasaramäelle. Syötiin eväitä. Nostettiin isoja puita. Yks oli ihan hirveen iso. Yks oli kiinni juuressa. Yritettiin katkasta yhestä puusta oksia käsin ja kepeillä ja mentiin oksan päälle ja yritettiin taivuttaa sitä. Mul oli lempparikeppi. Löysin sen maasta. Mä säästin mun pillimehun ja join sen, kun tehtiin taideteoksia.

Kiivettiin kivelle ja tehtiin majaa. Sen takii me nostettiin puita ja huudettiin täysillä ” tulkaa auttamaan! ”. Yks lapsi oli johtaja. Kaikista kivointa retkellä oli nostaa puita, katkaista puita ja syödä eväitä. Kun yks laps meni yhden oksan päälle, niin se oksa kates ja se laps pyllähti. Mä sain pari puuta nostettua yksin. Syömisen jälkeen alettiin leikkimään ja syötiin pastilleja.

     

Karhut ihastelemassa taidetta Wäinö Aaltosen museossa 15.9.2017

Karhut vierailivat Wäinö Aaltosen museossa Jacob Hashimoton näyttelyssä 15.9.2017. Eskarilaiset pääsivät etsimään taideteoksista erilaisia muotoja ja värejä. Jokainen sai osoittaa sormella teoksista itselleen mieluisan kohdan ja ottaa teoksista kuvia mielikuvituskameroilla. Näyttelyn kiertämisen jälkeen eskarilaiset pääsivät museon työpajaan maalaamaan ja värittämään omia taideteoksia, jotka kokosimme eskariimme omaksi näyttelyksi. Lapset innostuivat tekemisestä niin, että jatkoimme sitä vielä eskarissa.

Näin kertoi neljä eskarilaista kokemastaan:

Siel oli laivajuttu. Se oli kiva. Oli kivaa tehdä ympyräjuttuja, maalata, piirtää ja askarrella. Siel oli hienoja maalauksia. Siel oli paljon neliöitä. Niist oli tehty tunneli, musta aukko. Paljon väriä, sydämiä ja kukkia. Katossa roikku värijutut; musta, pinkki, sininen, turkoosi, keltainen ja valkoinen. Ulkopuolella oli vesijuttu. Lopussa oli kultainen pää.

                    

Taiteilijat Kerttulin vanhainkodissa 4.10.2017

Eskarit vierailivat Kerttulin vanhainkodissa vanhusten viikolla. Maalasimme yhdessä vanhusten kanssa sata kiveä leppäkertuiksi suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.Osalla eskareista ja vanhuksista syntyi mukavia pieniä keskusteluja ja he neuvoivat ja auttoivat toinen toisiaan. Vanhukset kehuivat eskareita taitaviksi maalareiksi. Maalaamisen jälkeen eskarilaiset esittivät laulun ” On syksy niin ihmeellinen” ja osa tytöistä esitti vielä tanssin, jonka olivat itse ideoineet.

Leppäkerttujen pohjaan liimattiin teksti: Löysit leppäkerttulin. Pidä siitä hyvää huolta!    T: Kerttulin vanhukset ja eskarilaiset. Vanhukset kävivät saman viikon aikana piilottamassa leppäkerttuja lähiympäristöön ja muutama eskarilainen oli sattumalta löytänytkin leppäkertun itselleen. Piilotusretken yhteydessä vanhukset kävivät myös tervehtimässä päiväkodin lapsia pihalla.

Osa leppäkertuista on esillä päiväkodin Suomi 100-näyttelyssä viikolla 43.

muutaman eskarilaisen kertomaa:

Vanhainkodissa maalattiin leppäkerttuja. Niitä maalattiin kiveen. Siihen pistettiin punaista ja mustaa maalia. Vois laittaa myös oranssia, keltaista ja pinkkiä. Etsitään leppäkerttuja Turun kaupungista. Mummot ja papat oli kivoja. Ne jutteli ja oli tosi kilttejä. Ne oli tosi mukavia. Oli kiva maalata papan ja mummon kaa. Siellä oli Matti-kilpikonna. Se oli kiva. Se pisti pään ulos. Oli tosi kiva tanssii kaikille ja sit se laulu ” On syksy niin ihmeellinen”

 

Tutkimuskohteena vesi

Viikolla 6 Karhuissa tutkittiin veden eri olomuotoja. Ja onneksemme juuri tälle viikkoa osui sellainen sää, että lunta ja jäätä riitti ulkona, ainakin alkuviikon.

Maanantain jumpassa pelattiin maa-meri-laiva-leikistä sovellettua ”höyry-jää-lumi-vesi”-leikkiä jossa huudettiin veden muoto ja kuvan luona piti tehdä tietty liike tai asento. Lisäksi kuljetettiin kaveria kuohuvan pujottelevan kosken läpi, tasapainoiltiin haialtaan yli ja piraijoijen ohi sekä hypättiin liaanin kanssa krokotiileja karkuun. Ulkona tutkittiin lunta ja jäätä luupeilla ja suurennuslaseilla. Lisäksi tehtiin sisällä kellumiskokeita ja merkattiin oma arvio ja testattu tulos monisteeseen. Päästiin myös taiteilemaan värjätyn veden kanssa.

Kuvia galleriassa ja sinne pääset klikkaamalla tästä