Tutkimuskohteena vesi

Viikolla 6 Karhuissa tutkittiin veden eri olomuotoja. Ja onneksemme juuri tälle viikkoa osui sellainen sää, että lunta ja jäätä riitti ulkona, ainakin alkuviikon.

Maanantain jumpassa pelattiin maa-meri-laiva-leikistä sovellettua ”höyry-jää-lumi-vesi”-leikkiä jossa huudettiin veden muoto ja kuvan luona piti tehdä tietty liike tai asento. Lisäksi kuljetettiin kaveria kuohuvan pujottelevan kosken läpi, tasapainoiltiin haialtaan yli ja piraijoijen ohi sekä hypättiin liaanin kanssa krokotiileja karkuun. Ulkona tutkittiin lunta ja jäätä luupeilla ja suurennuslaseilla. Lisäksi tehtiin sisällä kellumiskokeita ja merkattiin oma arvio ja testattu tulos monisteeseen. Päästiin myös taiteilemaan värjätyn veden kanssa.

Kuvia galleriassa ja sinne pääset klikkaamalla tästä

 

 

 

 

 

nurin kurin -päivä

Meidän laskujen mukaan eskaria oli jäljellä 90 päivää torstaina 12.1 ja sen kunniaksi vietimme eskarissa nurin kurin päivää. Koko päivä hassuteltiin ja esim. ruokailu aloitettiin jälkiruuasta. Päivän ajan kaikki asiat oli väärinpäin ja miten sattui, kiva oli!

parhaat palat galleriassa, sinne pääset suoraan tästä

20.12.2016

Kävimme koko ryhmän voimin katsomassa ”Satusiltaa” Stockmannin ja Sokoksen jouluikkunoita sekä Tuomiokirkon jouluukuusta.

Karhut toivottaa hyvää joulua kaikille!

Kuvia lisää galleriassa, pääset sinne tästä

Joulupipareita

Karhuissa leivottiin joulupipareita torstaina 15.12. Lapset saivat halutessaan tuoda kotoa piparimuotteja, leipominen oli kaikkien mielestä hauskaa ja osa olikin jo ehtinyt myös kotona tai mummun kanssa tehdä pipareita. Taisi sitä taikinaakin saada maistella 🙂 Pipareita maiskuteltiin lounaan jälkeen jälkiruoaksi – toisilla pipareita riitti vielä kotiin viemisiksi.

Taikinasta kiitokset Kerttulin vanhempainyhdistykselle!

Liikunnan Ihmemaa

Kävimme Kupittaalla Liikunnan Ihmemaassa perjantaina 9.12. Karhut rakentelivat melkoisia rakennelmia ja päästiin leikkimielisesti kisailemaan ja juoksemaan hallin rataa.

Linnan juhlat

Juhlimme Karhuissa Itsenäisyyspäivää pitkän kaavan mukaan Linnan juhlien merkeissä jo perjantaina 2.12. Aiemmin olimme treenailleet valssin askeleita sekä Maamme-laulun sanoja. Lapset saivat asettua presidenttiehdokkaiksi ja äänestimme sekä tyttö että poika presidentin jotka sitten toimivat juhlapäivän isäntänä ja emäntänä. Äänestys tapahtui ”kuin oikeasti” arvontalippuineen ja äänivirkailijoineen. Ryhmän aikuiset osallistuivat Linnan juhliin ministereinä ja lapset olivat eri maiden suurlähettiläitä. Juhlat sisälsivät presidenttien kättelyt, alkumaljat, Maamme-laulun, valssia sekä vapaata tanssia. Lopuksi ruokailimme yhdessä pitkissä pöydissä ja omat paikat oli merkitty nimikortein.

Galleriasta löytyy lisää kuvia, sinne pääset tästä

Puhtauspäivä

Otimme Karhuissa osaa Puhtauspäivään, joka virallisesti oli 2.12. Päivän teemana oli kiitä siivoojaa ja mekin muistimme ”omaa” siivoojamme eli laitoshuoltajaamme kiitoskortilla. Lapset saivat lisäksi pienryhmissä opastusta meidän omien tilojen siivoamiseen ja pääsivät myös itse siivoamaan.

img_3027Lisää kuvia Galleriassa, pääset sinne suoraan tästä

Lasten toiveita

Lapsen oikeuksien päivää vietettiin maailmanlaajuisesti 20.11.2016. Meillä Karhuissa toteutettiin lasten toive tekemisiä useampana päivänä. Toiveita joita toteutuimme oli mm. tableteilla pelaaminen, katsoimme ohjelmaa SmartBoardilla, kävimme Kurjenkaivonkentällä aarrejahdissa, jumpassa touhuttiin leikkivarjon kanssa.

Galleriassa lisää kuvia, sinne pääset tästä

Reformaatio

Kävimme  21.11 Turun tuomiokirkossa kuuntelemassa, kun kirkonrotat Tilda ja Hulda muistelivat Mikael Agricolaa.

Lisää kuvia Galleriassa, pääset sinne tästä