Silkkitassut

 

 

 

 

Hei vanhemmat

Löydät ryhmän tapahtumia nyt evakasta sekä Instagramista harittupk

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

❄MARRASKUU❄

Marraskuu alkoi sateisissa tunnelmissa. Luulimme ettei lunta tule ollenkaan. Puuhaa silti riitti, niin ulkona kuin sisällä. 

Isänpäiväksi lapset askartelivat hienot kravatit ja kertoivat mistä kaikesta isä tykkää. 

Lasten oikeuksien päivää vietettiin 20.11. Teimme hienot viirit, joihin lapset saivat kertoa mistä pitävät ja mitä haluaisivat päiväkotiin.

Kerhoissa jatkuivat hahmottamiset, värit ja muodot.  ⚫⚪

Joka päivä on myös paljon leikkiä ja tietenkin ulkoilua.

Nyt lapset odottavat innolla joulukuuta ja miettivät että mitäköhän kalenterista tulee. 

 

Marraskuussa saimme leikkiä vesileikkejä ulkona.

 

Onneksi sitä luntakin tuli ja pääsimme pulkkamäkeen.

 

Isänpäivä kortit.

 

Yhdessä on kiva vaikka pelata.⚅⚂⚁

 

Aina on aikaa leikille

 

 

 

 

 

 

 

Lasten oikeuksien

Päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

LOKAKUU

Lokakuussa olemme touhuilleet paljon  kaikenlaista.

LOKAKUU on lukukuukausi ja olemme lukeneet paljon kirjoja. Meillä käy

 

 

Retkellä parasta on tietenkin eväät.

 

 

 

 

 

 

—————————–

KESÄKUU23

Silkkitassut uiskentelevat nyt kesälomille, oikein Aurinkoista ja Ihanaa kesää kaikille!

Lasten askartelemia kaloja kartongista.

TOUKOKUUSSA

Ollaan ulkoiltu paljon koska aurinko on paistanut kesäisesti. Äitienpäivän tuotoksia oli esillä taidenäyttelyssä päiväkodin salissa myös kevätjuhlien ajan. Pikku-eskari saadaan kohta päätökseen koko talon Vitosten yhteisellä retkellä sekä ensi syksyn eskari ryhmään tutustuen. Kesäkuussa osa lapsista jo lomailee joten silloin otetaan rennosti leikkien.

 

 

 

 

 

 

MAALISKUUN TOUHUJA

Pääsiäisen aikaa odotellaan kovasti, ehkäpä pääsiäismunien, ehkä vapaapäivien toivossa. Pajunkissoja askarreltiin sekä ihania kevätaurinkoja. Lisäksi eteisen seinälle lennähti lauma kevät lintuja.

Maaliskuun lopulle saatiin vielä paljon lunta ja retkellä käveltiin lumihangessa.

HELMIKUU23

Olipa kivaa juhlistaa talvea ja laskiaista pulkkamäessä!  Ystävänpäivään mahtui paljon korttien askartelua ja kuljettamista ystäville eri ryhmiin. Nähtiin myös nukketeatterina satu ystävyydestä lasten esittämänä.

Lapset laskevat pulkalla. Lasten askartelemia pingviinikortti.

 

 

 

Vuoden alun touhuja Silkkitassuissa

Talvi kesti hetken aikaa, lumi on sulanut pois ja pihalla leikitään kuraleikkejä. Askartelut aloitettiin tietenkin uuden vuoden raketeilla ja metsäretkellä bongailtiin lintuja puiden oksilla, joista syntyi hienot työt. Pikku eskari ssa on harjoiteltu matikkaa, luku-määrä vastaavuutta sekä Fanni tunne kerhossa pelon tuntemuksia.

 

 

 

 

 

 

—————————

JOULUKUU22

Lasten leipomia pipareita. Joulukalenteri tehty vauvojen villasukista. Lasten kartongista askartelemia tonttuja.

Silkkitassut toivottavat kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa. Ryhmässä on vietetty ihana joulujuhla aamu, askarreltu ja leivottu pipareita. Joulukalenteri avautuu vielä tämän viikon ja sitten on joulu ja joululoma.

 

MARRASKUU SILKEISSÄ

Silkkitassujen isät ja muut tärkeät henkilöt saivat isänpäiväksi kotiin lasten kertomana oman tarinan jossa selvisi lempipuuhat ja kotona muut tärkeät tekemiset.

Pikkueskarit harjoittelivat oman nimen kirjoittamista älytaulu tuokiossa sekä muita taitoja eskarivuotta varten.

Jännitys juhliin sai pukeutua, tanssia ja nauttia vähän herkkuja.

Itsenäisyyspäivän lähestyessä on jo aloitettu askartelut.

Lapsen maalaama sininen auto valkoisella kartongilla. Kartonki lautasilla keksejä, karkkeja ja popcornia. Älytaulun edessä lapsi tekee ohjelmaa ruudulla. Älytaulun edessä lapsi tekee ohjelmaa. Lapsen askartelemia kynttilä wc rullasta sininen silkkipaperi.

 

 

 

 

 

 

 

LOKAKUU 22

Silkkitassujen lokakuu on alkanut syksyn sateiden merkeissä. Maalattiin vesi lätäköitä sekä käytiin metsäretkellä katsomassa syksyn etenemistä, pihallakin on leikitty jo vesileikkejä.

Lisäksi jokainen sai tuoda kotoa lempikirjansa, ja niitä on luettu ja katseltu innolla. Lapsen maalaama vesi lätäkkö. Puun lehtiä. Pahvista leikattuja hattuja joiden takana hämähäkki.

Pikkueskarit harjoittelivat paikka sanoja, lepakko on hatun takana.

 

 

 

 

 

 

Syyskuu22

Silkkien syksy on alkanut hienosti uusien ja vanhojen lasten sekä aikuisten tutustuessa toisiinsa. Pikku eskaritkin ovat aloittaneet matkan oppimiseen omassa sekä koko talon pikku eskarien yhteisessä ryhmässä. Syksyn aluksi tutustumme omaan itseemme, millainen minä olen.

Lapsen piirtämä kuva itsestään.

 

Kehonsa kortteja.

Fanni elefantti.

Pikku eskari tutustuvat Fanni elefanttiin ja ystäviin.

 

 

 

 

 


Toukokuussa päästiin ötökkä teemaan jota käsiteltiin laulamalla ötökkä lauluja, retkellä etsien kesään herääviä pikkuvipeltäjiä sekä tietenkin askartelemalla hienoja ötököitä.

Vietimme myös kevään viimeisiä sydänjuhlia herkutellen ja lasten toivomaa leffaa katsellen.

Pikkueskarien viimeinen yhteinen retki on toukokuun viimeisenä päivänä ja silloin jaetaan myös todistukset ja onnentoivotukset syksyyn. Eskari ope Ronjan opastuksella on jo käyty tutustumassa tulevaan ryhmään eli MyssyKaspereihin.

Aurinkoista kesää lomansa aloittaville!

Lasten askartelemia ötököitä kartongista. Pöydällä lautasilla karkkeja ja keksejä.

 

 

 

 

 


Huhtikuussa saatiin monta juhlaa. Pääsiäisenä tipuja ja pihapiirissä Hartaus seurakunnan esittämänä. Äideille aloitettiin yllätyksen tekemistä kuplamaalauksella. Vappua juhlittiin pukujuhlilla ja eri ryhmissä vieraillen, zombi zumbaakin tanssittiin. Ulkona paistaa jo aurinko ja hiekkaleikit ovat kovasti jo käynnissä.

Keltaisesta kartongista askarreltu ja tipuja.

Lapsia naamiaispuvuissa, pupuna, krokotiili.

 

Lapset leikkivät hiekkalaatikolla.

MAALISKUUN TOUHUJA

Maaliskuu on lopuillaan ja ihana kevätaurinko on alkanut paistaa. Silkkitassut ovatkin askarrelleet kevätaurinkoja paistamaan eteisen seinille ja kattoon. Lisäksi maaliskuun ohjelmaan on kuulunut sadutusta, maalausta musiikin inspiroimana ja sisäjumppaa. Kalevalan-päivänä sai kotoa tuoda perinne – ja vanhoja tavaroita näyttelyyn. Hienoja linnaleikki- rakenteluja on tehty myös. Kohta jumpataan taas ulkona ja pääsiäisen askartelutkin on jo aloitettu.

Lapsen askartelema keltainen kartonki aurinko. Lapsi jumppaa ison pallon kanssa. Lapsen rakentama palikka linna. Lapsi maalaa vesiväreillä sateenkaaren.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Silkkitassujen vuosi on alkanut lumisissa touhuissa, ulkoleikkejä ja lumimaalausta. Ystävänpäivä kortteja askarreltiin kotiin ja kavereille ryhmään. Käytävän seinälle ilmestyy kaveri-Mato.

Lapsen leikkaama sydän johon rypistelty silkkipaperia.

 

 

 


2021

 

SILKKITASSUJEN JOULUTOHINOITA

Silkkitassujen Joulutohinat aloitettiin jo marraskuun puolella, askarreltiin kuusia  ja pieniä tonttuja kurkkimaan metsään.

LASTEN ASKARTELEMA PAPERIKUUSI JOKA KORISTELTU TARROILLA.

 

Itsenäisyyspäivää vietettiin pienillä juhlilla salissa ja hienot kynttilät valaisivat eteisessä.

wc rullasta askarreltu itsenäisyyspäivä kynttilä.

 

Joulukalenterin avaaminen joulukuun alusta on ollut jännittävää joka päivä. Pipareita ehdittiin leipomaan vielä ennen joululomalle lähtöä.

Pikkueskarit ovat käyneet metsäretkillä ja eskarien kanssa ulkona pihaleikeissä. Joulukuun teema on ollut pienet matikkajutut.

Silkkitassut haluavat toivottaa kaikille lapsille ja perheille oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa!

Punaisia parerista tehtyjä tonttulakkeja kurkkii valkoisen mäen takaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SILKKITASSUJEN SYKSYSSÄ TAPAHTUU:

Pikkueskarit ovat aloittaneet kirjaimiin tutustumisen ja lokakuu on tutkittu eri muotoja. Lisäksi on käyty metsäretkillä yhdessä talon muiden pikkueskarin kanssa.

Lapset makaavat lattialla muodostaen kirjaimen E. Lapset istuvat metsässä.

Sitten vietettiin lokakuun lopussa myös vähän Halloweenia, askarreltiin hämähäkkejä kädenjäljistä ja tehtiin vähän pikku kemistin kuohuja sekä maalattiin pimeyttä.

Lapsen kädenjäljistä maalattu hämähäkki. Lasten maalaamia teoksia, mustaa taivasta.

 

 

_____________________

Silkkitassut toivottavat kaikille perheille oikein ihanaa ja lämmintä kesää!!

Lapsen askartelemia pahviaurinko.

 

 

TOUKOKUU21

Toukokuu nautittiin jo vähän kesää enteilevistä päivistä, liikuttiin sisällä ja ulkona. Sisällä istutimme tomaatteja ja kukkia.

Unelmien liikuntapäivän, 10.5  vietimme aamupäivän ulkoillen piha rastien parissa. Liikunnallisissa rasteissa päästiin liikkumaan mm. eri eläinten tavoin.

Lapsia kyykyssä pupujusseina.

 

 

 

 

 

 

 

HUHTIKUU21

 

Vesivärein maalattu taivas jossa paperista liimattu lentokone. Pahvilautasista ja muovikorkeista askarreltu auto. Lapsen askartelemia kartonkiraketti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huhtikuun teema oli kulkuneuvot. Autoja, laivoja ja rakettejakin taiteiltiin, niistä laulettiin ja loruteltiin sekä leikittiin leikeissä.

 

 

Maaliskuu21

 

Maaliskuussa luettiin kirjoja ja keksittiin omia tarinoita niiden pohjalta. Koko talon kirjat ja tarinat koottiin näyttelyyn saliin kaikkien katseltavaksi. Silkkien kirjat koottiin luku-toukaksi ja tarinat kuvitettiin omilla kuvilla. Hienoja tuli!

Lasten leikkaamia ja värittämä ympyröitä koottuna madoksi. Lasten kertomia tarinoita kirjoitettuna.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Silkkitassut taiteilivat talvisia taivaita.

Opettelimme uutta vesiväri ja kelmutekniikkaa ja päälle leikkasimme lumiukot sekä maalasimme lunta. Hienoja!

Lasten maalamia talvimaisemia, joissa liimattuna lumiukko.

 

 

 

 

 


 

vuosi2020

 

Silkit ovat viettäneet lapsenoikeuksien päivää.Leiponeet paljon pipareita.Askarrelleet joulu tonttuja.Maalanneet joulumaiseman ikkunaan sekä jumpanneet tonttujumppaa.

 

 

Lapsi maalaa ikkunaan kädellään kuusta. Lapsi leipoo pipareita tonttulakki päässä. Tonttulakkiset lapset juoksevat hulahula vanteiden kanssas. Kuvassa erivärisiä lasten kädenjälkiä painettuna.


Silkkitassujen syksy 2020 on alkanut kivasti.

Saimme syksyn alkuun ryhmäämme 2 varhaiskasvatuksenopettaja opiskelijaa, joten apukäsiä ja lisäleikkijöitä on paikalla.

Olemme mm.retkeilleet metsässä ja maalanneet hienot oma kuva- teokset.

Ulkona on ollut kivat leikit koska ilma on ollut lämmintä ja aurinkoista.

kuvassa lapsia metsässä, istuvat suuren kiven vierellä ja katsovat kun aikuinen puhuu heille.
kuvassa lapsia metsässä kivellä istumassa ja aikuinen puhuu heille
kuvassa lapsen maalama vesivärityö ja siihen päälle liimattu lapsen piirtämä omakuva.
kuvassa seinällä lapsen maalaama vesivärityö, johon päälle liimattu lapsen piirtämä omakuva

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesäkuu 2020

Hyvää Juhannusta!

Päiväkodin juhannusjuhlissa nostimme lipun salkoon, maalasimme ulkona, lauloimme kesälauluja ja herkuttelimme!

 

Toukokuu 2020

Silkkitassujen toukokuu on sisältänyt monenlaista puuhaa. On askarreltu, retkeilty viikoittain, pidetty lauluhetkiä omassa ryhmässä ja jumpattukin!

Toukokuun alussa aloimme valmistautumaan tulevaan äitienpäivään. Askartelimme äideille kukkakortit ja harjoittelimme satuhieronnan, jonka jokainen lapsi sai toteuttaa äidille kotona.
Suujumppa kuului myös Silkkitassujen toukokuuhun.
Olemme retkeilleet lähimetsään joka viikko! Metsässä leikimme, rakennamme majaa ja silloin tällöin syömme myös eväitä!
Loppukuusta myös perhoset liitelivät koristamaan jokaisen lapsen naulakkopaikkaa tuoden lämpimät, aurinkoiset ilmat mukanaan.

Huhtikuu 2020

Silkkinalle lähettää kaikille terveisiä!

Lähde ulos, etsi silkkitassujen ryhmän ikkunasta nalle, vilkuta sille ja tee nallen antama tehtävä! Tehtävä vaihtuu viikoittain.

Toivotamme kaikille oikein Hyvää Pääsiäistä!

 

 

Maaliskuu 2020

Maaliskuussa olemme silkkitassujen ryhmässä leikkineet perinneleikkejä. Pää, olkapää, peppu sekä kyykötä ja kehrätkäämme silkkilankaa –laululeikit ovat tulleet tutuiksi lapsille.

Olemme myös musiikkimaalanneet. Jokainen lapsi sai maalata mielensä mukaan. Kun maalaus oli valmis, aikuiset haastattelivat lapsia ja taiteilijat saivat kertoa tuotoksistaan.

Musiikkimaalausta

Jumpattukin on. Jumppa-aiheena oli nallen kevätretki. Nallejumpassa lapset pääsivät retkelle, miettivät miten eri eläimet liikkuvat, ”lumipallojakin” heiteltiin tarkasti. Loppuleikkinä lumiukko käskee, vaikkei lunta  maassa enää ollutkaan…

Maaliskuussa vietimme lasten parlamentissa toivottua majaleikkiviikkoa. Ryhmämme rakensi hienoja majoja jumppasaliin!

Majaleikkiviikolla majoja rakennettiin jumppasaliin muutamanakin päivänä.

Pääsimme myös retkeilemään ihanan keväisessä ja aurinkoisessa säässä! Eväitä nautittiin lähimetsässä. Matkalla tutkittiin kevään merkkejä. Metsässä kiipeiltiin puissa, rakennettiin majaa ja tehtiin leikkinuotio.

Nuotion rakennusta

 

Helmikuu 2020

Helmikuussa olemme viettäneet silkkitassuissa ystävyysteemaa, joka on näkynyt monessa toiminnassa. Olemme laulaneet ystävyyslauluja, jumpanneet ystävän kanssa ja tehneet ystävänpäiväkortteja. Saimme myös kerättyä sydäntaulumme täyteen sydämiä ja vietimmekin ystävänpäivänä 14.2 ihanat sydänjuhlat. Sydänjuhlissa jaoimme kortit ja muuta ystävyyspostia, jota oli ilmestynyt ryhmämme postilaatikkoon, lauloimme ystävyyslauluja ja vähän herkuttelimmekin.

 

Tammikuu 2020

Uusi vuosi aloitettiin muistelemalla raketteja:

Harjoittelimme myös ohjattua piirtämistä lumiukkolorun muodossa:

Lumiukkoteema on ollut mukana myös jumpassa, loruissa ja lauluissa.

 

Joulukuu 2019

Silkkien joulukuu on näyttänyt tältä:

Itsenäisyyspäivää juhlistimme askartelemalla sinivalkoiset kynttilät. Päiväkodissa oli myös itsenäisyyspäivän tanssiaiset.
Lapset pääsivät leipomaan pipareita kotiin viemisiksi.
Lumihiutaleita ikkunaan.

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

 

Marraskuu 2019

Silkkitassujen viime viikkoihin on kuulunut muun muassa erilaisia askarteluja, jumppia ja muutama eväsretkikin.

Mitä pimeästä paljastuu? Piirsimme kynttilällä valkoiselle paperille lasten mielestä jännittäviä asioita. Kun laveerasimme vesiväreillä piirustusten päälle, kuvat paljastuivat esiin!

 

Retki lähimetsään. Metsässä leikimme ja söimme eväitä.
Kaikki pienryhmät pääsivät nauttimaan nukketeatteriesityksestä ”Leijona ja Hiiri”.
Silkkitassut ovat aloittaneet keräämään sydämiä sydäntauluun. Sydämen saa, kun osaa toimia ohjeiden mukaan. Sydän on alkanut täyttymään vauhdilla, pian saamme nauttia sydänjuhlista!

 

Lokakuu 2019

Silkkitassujen toimintakausi on alkanut askarteluilla, leikillä sekä kerhopäivillä, jolloin ohjelmassa on ollut muun muassa kieli- sekä tunnetaitopäiviä. Jumppapäivinä olemme tehneet mielikuvitusmatkoja syksyiseen metsään. Olemme myös tutustuneet eläinaiheisiin jumppiin.

Autoleikki on saavuttanut suurta suosiota monen lapsen keskuudessa.
Ryhmämme luetuin lehti on ehdottomasti lelulehti.
Askartelimme oman kuvan.
Syksyistä vesisadetaidetta. Pisaroiden roiskimisen lisäksi väritimme ja leikkasimme myös saappaat, jotka liimasimme taideteoksiin.

 

 

KEVÄT 2019

Silkkitassujen kevääseen on kuulunut luontoretkiä ja luontoaskarteluja.

 

Hyvää Juhannusta 2019!!

 

Tammikuussa satoi paljon lunta . Saimme rakennettua lumilinnan yhdessä lasten kanssa ja siitä riitti riemua moneksi päiväksi.

kevät2019—————————————————————————

 

                                                    SYKSY 2018

 

Syksyn öttimöttiäisiä askarreltu.

SYKSY ON ALKANUT MUKAVASTI. OLEMME PUUHANNEET PALJON KAIKKEA KIVAA.

LUONTO ON MEIDÄN TEEMA SYKSYLLÄ. LUONTO JA LUONNONSUOJELU ON OLLUT MONELLA TAVALLA ESILLÄ. OLEMME ASKARRELLEET ERILAISIA ”ÖTTIÄISIÄ” JA KOKO TALON YHTEINEN LUONTO ILTA OLI PERHEILLE PIHALLA.SIELLÄ OLI MM. KIERRÄTYSTÄJA LUONNONMATERIAALEISTA ASKARTELUA.

 

 

 

 

 

 

 

Kevät 2018

SILKKITASSUT SIIRTYVÄT KESÄLOMAN VIETTOON HEINÄKUUN ALUSTA. KOKO KEVÄT ON LEIKITTY, LAULETTU ,ASKARRELTU JA RETKEILTY. KIVAA ON OLLUT.

TOIVOTAMME PERHEILLE IHANAA KESÄN AIKAAN, NAUTITAAN TOISISTAMME JA AURINGOSTA.

NÄHDÄÄN ELOKUUSSA.

 

tervetuloa vuoteen 2018. uusi vuosi ja uudet touhut ovat taas alkaneet silkkitassuissakin.kevään aikana tapahtuu taas monenlaista uutta ja mukavaa.

 

 


 


Syyskuu 14. 2017

Syksy on tullut ja uusi kausi alkanut. Syyskuussa olemme tutustuneet toisiimme, leikitty, laulettu, askarreltu ja retkeilty. Viimeksi retkellä keräilimme mm. keppejä, joista jokainen lapsi saa askarrella oman käärmeen/madon.

 


Huhtikuussa on askarreltu pääsiäisjuttuja =)

Teimme ihanan värikkäitä pääsiäismunia kontaktimuovista ja silkkipaperista.

Teimme rairuohoille kissapurkit, joissa myös kana kurkistelee.

Iloista pääsiäisen aikaa kaikille!


Maaliskuussa teimme metsämörriretken puistoon, koska lumet ovat alkaneet sulamaan, ja meidän mörrimetsään menevä tie oli liian liukas kulkea. Eväät maistuivat ison puun alla 🙂

Helmikuussa saimme päiväkotiin esiintymään afrikkalaisperäisen rumpuryhmän. Myös lapset pääsivät lopuksi kokeilemaan rumpuja.

Silkkitassujen aikuisissa tapahtuu vaihdoksia ja tänään vietimmekin ihania läksiäisjuhlia!

Oli musiikkia, maalauksia, tanssia, leikkiä, vohveleita ja elokuva!

KIITOS <3

Näihin kuviin ja tunnelmiin 🙂

_________________________________________________

Vuosi on alkanut ja uusi toimintakausi käynnistynyt!

Iloista uutta vuotta 2017 kaikille! 🙂

Kovien pakkasten vuoksi vietimme metsämörriä sisällä. Lasten toiveesta laitoimme vielä turvaliivitkin päälle tunnelman luomiseksi!
Saimme onneksi nauttia ulkoilmastakin
Ilotulitusaskartelu

______________________________________

Yksi toimintakausi on taas lopuillaan, ja on tullut aika kiitää kaikkia Silkkitassuja ihanasta syyskaudesta! Syksyyn on mahtunut kaikenlaista: liikuntaa, satuja, retkiä, lauluja ja leikkejä!

Joulupolun ja näiden kuvien myötä toivotamme kaikille rauhallista joulunaikaa sekä iloista uutta vuotta 2017!

img_8168
Kauden alussa piirsimme itsemme paperille
img_0456
Satukerhomme esitti koko talolle 3 pukkia-näytelmän
img_3040
Tontut joulupuuhissa
img_0204
Aina yhtä hauska leikkivarjo
img_1361
Lasten parlamentti pidettiin lasten oikeuksien päivän kunniaksi
img_0032
Olemme saaneet ihailla vuodenaikoja viikottaisilla metsämörriretkillä
img_0689
Iseille tehtiin marraskuussa yksilölliset parkkikiekot
img_0983
Temppurata oli lasten jumppatuntien suosikki
img_2679
Viimeisellä mörriretkellä ihmettelimme eläimiä; niiden liikettä, ääntelyä ja jalanjälkiä
img_1846
Syksyn aikana viskarikerhossa on opeteltu matematiikkaa nalleperheen avulla
img_3027
Eräänä leikkipäivänä käytävällä nautittiin piknik-eväistä kauniilla kattauksella



img_0050



_____________________________________________________________

Tällä viikolla Silkkitassut miettivät kierrätystä, roskien lajittelua sekä puhtausasioita!:)

Teemaan sopien askartelimme kierrätyskuusen, jossa koristeet olivat tehty muuten roskikseen joutuvista materiaaleista. Myös Metsämörri innoistui aiheesta ja vei meidät katsomaan roskiksia, jossa mietimme lajitteluasioita. Pohdimme yhdessä roskaamista & puhtautta, ja saimmekin perjantaina puhtauspäivän kunniaksi tutustua siivouskärryn tavaroihin!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

img_1901img_1905img_1921img_2009img_1955img_2002

_____________________________________________________________

Tällä kertaa saimme nauttia talvisesta metsämörristä! Ohjelmassa oli piilosta ja lumesta nauttimista!

Kävelymatkat vaan ihastelimme upeita talvisia maisemia ja ihmettelimme lunta!

”ihan kuin kävelisi pilven päällä”!

Ikävä kyllä menomatkalla meidän Metsämörri-maskottimme tipahti matkasta, ja paluumatkan tarkoituksena oli etsiä kadonnutta mörriä. Törmäsimmekin Samppa-koiraan, joka oli löytänyt Mörrimme ja ystävällisesti ottanut sen talteen! Iso kiitos Sampalle!

talvi1talvi3talvi2talvi5talvi4talvi6

______________________________________________________________

Viime viikolla saimme päiväkotiimme kunniavieraiksi pehmoleluja!

Pehmolelut pääsivät seuraamaan päiväkotiarkea aina ruokailuista unihetkille asti.

Opetimme pehmoleluille ryhmän sääntöjä & mitä Silkkitassuissa tehdään ja miten!

Kiitos pehmoleluille vierailusta, teitte viikostamme erityisen! 🙂

lelu1lelu2lelu3

____________________________________________________________

Metsämörripäivänä yllätimme lapset ja pidimmekin Metsämörrin päiväkodilla!

Retki alkoi tuttuun tapaan turvaliivit päällä parijonossa kulkemisella, jota harjoittelimme tällä kertaa päiväkodin käytävillä. Olimme luoneet päiväkodissa leikkihuoneeseen metsän, jossa retkeä vietimme: oli vihreää sammalta peitosta, oli (koriste)puita ja taustalla soi metsätunnelmainen musiikki linnunlauluineen.

Alkulaulun jälkeen Metsämörri antoi meille tehtäväksi miettiä yhdessä retkelle lähtöä, sääntöjä ja hyviä käytöstapoja. Harjoittelimme  ja pohdimme yhdessä retkeen liittyviä asioita: Miksi meillä on turvaliivit? Miksi käytämme saappaita? Miksi kuljemme jonossa emmekä rivissä?

Loimme yhteisesti Silkkitassujen omat retkisäännöt ja laitoimme ne esille Metsämörrin sääntöpuuhun!

Retki loppui perinteisesti eväshetkeen ja loppulauluun.

”Metsämörrissä saamme oppia”

”Metsämörrissä saamme liikku”

”Metsämörrissä emme roskaa”

”Metsämörri saamme syödä eväät ja annamme ruokarauhan”

Jokaviikkoinen Metsämörriretki on lasten (sekä aikuisten) suosikki, ja yhdessä teemme siitä mukavaa kokemusta kaikille!

img_9706

img_9708
Yhdessä mietityt säännöt kirjattiin lehtiin!
img_97381
Nyt seinäämme koristaa Metsämörrin sääntöpuu!
img_9726
Eväshetken jälkeen oli taas loppulaulun aika!

______________________________________________________________

Metsämörrin siivittämänä on hyvä lähteä kohti syyslomaa!

retki3
Metsämörri antoi tehtäväksi lajitteluharjoituksen- teimme metsälöydöksistä tilkkutäkin!
retki2
Lapsen ottama kuva tilkkutäkistä!

 

retki1
”Kaksi pientä peikkolasta istui kärpässienen alla.–”

ILOISTA SYYSLOMAA KAIKILLE! 🙂

_____________________________________________________________

Syyskuun viimeinen viikko on ollut Silkkitassuissa tohinaa täynnä!

Maanantaisin meillä on kerhopäivä, jossa jokainen lapsi puuhaa oman kerhonsa kanssa.

img_8817
Kielikerhossa opeteltiin sanoja muistipelin avulla
img_8416
Satukerhon Jänis ja Kilpikonna-kuukausi huipentui kilpikonna-askarteluun
img_8415
Viskarikerhossa alkoi matematiikan harjoittelu nalleperheen avulla

Emme antaneet myrskysään haitata metsämörripäivää, vaan suuntasimme metsään harjoittelemaan värejä Mörrin opastuksella.  Keräsimme metsästä eri värisiä asioita, jotka lajittelimme värikoreihin. Eväshetki pidettiin puun alla sateen suojassa.

img_8570img_8649img_8656

_____________________________________________________________

Silkkitassujen viikko-ohjelmassa on uusi ilmestys: METSÄMÖRRI

Suuntaamme tänä syksynä metsäretkelle joka viikko, jonne Mörri on keksinyt meille jonkun pienen tehtävän! Matkalle lähdemme turvaliivit päällä ja selässä reput, joista löytyy pienet eväät. Matkaamme aina parijonossa lähimetsään. Metsässä aloitamme Metsämörrin laulamalla laulun, jonka jälkeen saamme kuulla, mitä Mörri on siksi kerraksi meille keksinyt. Metsämörrin lopuksi leikimme ja syömme eväsrasioihin pakatut pienet eväät. Loppulaulun siivittämänä laitamme taas reput selkään ja palaamme takaisin päiväkodille, suoraan lounaspöytään. Silkkitassut ovat olleet todella innoissaan Metsämörristä!

Tässä vielä tunnelmia viime Metsämörristä!

img_8014
Lapsen ottama kuva auringonpaisteesta
img_8015
Lapsen ottama kuva retkimatkasta

img_8021

 

img_8050
Mörri oli järjestänyt meillä syksybingon!
fullsizerender
Mörrin tehtävä innosti meidät etsimään merkkejä syksystä
img_8052
Paljon löytyi merkkejä syksystä ja tuli monta bingoa!
img_8065
Metsästä löytyy myös ”Mörrin pesä”, jossa on kiva leikkiä
img_8068
Pesässä rakentui mm. nuotio, jolla paistettiin makkaroita
img_8079
Ja parijonossa takaisin kohti päiväkotia ja lounasta!

_____________________________________________________________

Silkkitassuissa on syksy alkanut liikkumisella, laulamisella ja iloisella yhteisellä puuhaamisella!  On uusia Silkkitassuja, uusi viikko-ohjelma, uusia leluja ja vielä uusi ovikylttikin. Vielä totutellaan puolin ja toisin uusiin kuvioihin, mutta kivaa on ollut ja lisää on tiedossa! Pysykää siis kuulolla! 🙂

img_7068

img_6836

img_7058
Eräänä iltapäivänä järjestettiin syntymäpäiväjuhlat muovailuvahalla
img_7344
Silkkitassut ovat innostuneita jokaviikkoisesta Metsämörristä! Tässä kuva syksyn ensimmäiseltä retkeltä.
img_7380
Aloitimme syksyn piirtämällä kuvat itsestämme. Silkkitassut on täynnä taiteilijoita!

 

 

———————————————————–

 

 

Tällä viikolla Silkkitassut viettivät oman ryhmän kevätriehaa Sydänjuhlan merkeissä!

Ryhmä on kerännyt yhdessä sydämiä hyvästä käytöksestä koko kevään ajan, ja nyt ahkera työ palkittiin. Ohjelmassa oli yhteisiä leikkejä, musiikkia & kasvomaalausta. Jännin juttu taisi olla vohvelien tekeminen ja syöminen yhdessä! Kevätrieha oli onnistunut ja monesta suusta kuuluikin, että juhla oli kevään paras juttu! 🙂

Ensi viikolla ryhmä hiljenee kesän ajaksi. Syksyllä sitten taas täydellä tohinalla uusia yhteisiä seikkailuja kohti! 🙂 

 

sydänjuhla

sydänjuhla2

 

 

 

 

 

 

 

sydänjuhla3

 

 

sydänjuhla4

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Silkkitassut ja muu päiväkodinväki viettivät vauhdikasta sirkus-teemaista kevätjuhlaa 10.5. Silkkitassu-aikuiset kiittävät kuluneesta toimintakaudesta ja toivottavat kaikille iloista kesän odotusta! 🙂 

kevätjuhla2kevätjuhla

 

 

 

 

 

 

 

Silkkitassu-taiteilijat kiittävät taidenäyttelyyn osallistuneita vieraita ja toivottavat kaikille hyvää äitienpäivää! 🙂

äitienpäivän näyttely

 

 

 

 

 

 

Huhtikuun viimeinen viikko sujui riemukkaasti retkipäivän ja vappuhulinoiden merkeissä! 🙂 

Silkkitassut eivät ole sokerista, joten emme antaneet pikku sateen pilata retkipäiväämme. Kuravaatteet vaan päälle, eväsreput selkään ja menoksi!

retkikuva5
Silkkitassut eivät ole sokerista!

 

retkikuva2
Matka taittuu mukavasti, kun saa kaverilta vähän apua!

 

retkikuva3
Leikkiä ja eväitä, mutta ensin yhteinen lauluhetki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vapun kunniaksi Silkkitassujen posket saivat vähän maalia! Kuvia sai toivoa oman mielen mukaan ja niitä esiteltiin sitten kavereille ja äiteille & iseille! Toiveita löytyi aina supersankareista hammaspeikkoon asti!

kasvomaalaus2

kasvomaalaus1

 

kasvomaalaus3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt kun vappu on ohi pääsemmekin viettämään jo äitienpäivää Taidenäyttelyn merkeissä!

 

 

Kevään kunniaksi Silkkitassut lähtivät paljon toivotulle metsäretkelle! Eväsreput selässä & kaveri vieressä suuntasimme yhdessä nauttimaan luonnosta, ihanasta keväisestä päivästä ja yhteisistä leikeistä metsän keskellä. Kyselimme Silkkitassuilta, mikä retkipäivässä oli parasta ja saimme paljon erilaisia vastauksia: ”metsässä rosvon ja poliisin leikkiminen”, ”se kun kaveri auttoi kun kaaduin”, ”parasta oli rusinat”… Tärkeintä kuitenkin, että kaikilla oli kivaa!

blogiretki7

 

blogiretki8
Silkkitassut odottavat retkelle lähtöä

 

 

 

 

 

 

blogiretki6
Matkalla ihmettelimme ja kummastelimme varjojamme

 

blogiretki4
Eväät saivat hetken odottaa leikkien viedessä mennessään!

blogiretki5

 

 

 

 

 

 

 

blogiretki2
… ja masut eväitä täynnä takaisin päiväkotia kohti!

 

 

Blogiretki1
Erään Silkkitassu-retkeilijän kuvaama otos paluumatkalta!

Silkkitassut toivottavat aurinkoista kevättä kaikille!

 

 

Huhtikuu alkoi iloisesti satuviikon merkeissä Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän kunniaksi!

 

Silkkitassut lukivat paljon kirjoja, yhdessä sekä yksin, ja luetut kirjat pääsivät arvosteluineen koko päiväkodin yhteiseen Satu-Junaan!

FullSizeRender IMG_9297

IMG_5399
Päiväkodin yhteinen Satu-Juna!

Silkkitassuissa aloitettiin lukemaan unisatuina Pekka Töpöhäntä – kirjasarjaa, jossa seikkailee kaikenlaisia kissahahmoja. Lapset ovat olleet kovin innoissaan ja kuunnelleet tarkasti tarinan juonikäänteitä. Pekka Töpöhännästä innostuneena askartelimme Pekalle myös kaverit

        IMG_9140  IMG_9340

Torstaina satuviikko huipentui koko päiväkodin Saturastikierrokseen, jossa satu-aiheista puuhaa oli jos jonkin moista! Saimme muun muassa musisoida sadun mukana, nauttia kuvaheijastetuista saduista ja vähän saduttaa itsekin!

IMG_5369
Kissamainen satujumppa
IMG_5314
Nukkumatin avulla pääsimme vierailemaan Prinsessan ja Rallikuskin unissa!
IMG_5342
Katselimme diasatua Pekka-peikosta

 

IMG_5319
retouduimme satuhieronnassa

Silkkitassut toivottavat kaikille hyvää suomen kielen päivää! 🙂

Turun varhaiskasvatuksen urheilu-gaalasta voittama Uno-palkinto vieraili päiväkodissamme viikolla 11, jonka kunniaksi vietettiin LIIKUNTAVIIKKOA.

Silkkitassuissa aamu- & päiväpiirejä vietettiin liikkuen, pihalla innostuttiin pihapeleihin ja pääsimme myös ihastelemaan pystiä sekä kiertämään sen kunniaksi rakennettua temppurataa!

IMG_5225IMG_5237

IMG_5245IMG_5235

Myös Silkkitassujen vanhemmat olivat kutsuttu nauttimaan temppuradasta iltapäivisin lastensa kanssa. Liikuntaviikosta innostuneena lähetimme koteihin kiertämään kevään ajaksi liikuntalaukun! Laukku sisäl-tää liikuntavälineitä ja vihon, jonne voi kirjoittaa tai piirtää, miten perheen kanssa liikuttiin yhdessä.

Vauhdikasta huhtikuuta kaikille!

 

 

 

Silkkitassuissa on kevään aikana panostettu erityisesti leikkiin!

IMG_6715Seinällemme on ilmestynyt taulu, josta saa apua leikkituokioon. Leikkitaulusta näkee koko ryhmän leikkien tarjonnan kokonaisuudessaan; leikimme vain leikkejä, jotka näkyvät taulussa.

Kun leikki on valittu, Silkkitassu siirtää oman kuvansa leikkiä symboloivan kuvan alapuolella olevaan laatikkoon. Kavereita voi liittyä leikkiin niin kauan kuin tilaa riittää. Jokainen siirtää vain omaa kuvaansa, jolloin jokainen saa itse päättää mitä tekee mieli leikkiä eikä leikki valikoidu pelkästään seuran mukaan.

Tarpeen mukaan taulusta voi ottaa osan vaihtoehdoista pois tai vaikka lisätä uusi leikki mukaan! Jaamme leikkejä eri huoneisiin ja tekemistä ei voi koko ajan vaihtaa. Näin kaikki saavat leikkirauhan! 

 

Silkkitassut ovat hienosti oppineet systeemin ja ovat siitä kovin innoissaan!

IMG_5128

IMG_5093

blogileikki3

 

Nyt saamme vain nautiskella kivoista leikeistä kavereiden kesken! 🙂

 

 

 

SILKKITASSUJEN KEVÄÄN KUVITETTU ARKI

 

Silkkitassut ovat aloittaneet kevään toimintakauden suurella innolla ja tarmolla!

IMG_6712On leikitty, laulettu, liikuttu, askarreltu, halittu ja naurettu!

Ryhmän kokoonpano on vähän muuttunut, niin lasten kuin aikuistenkin osalta

Silkkitassut ovat iloisesti toivottaneet tervetulleeksi kaikki uudet tulokkaat!

 

 

 

 

 

Nyt kevät kaudella olemme lisänneet kuvien käyttöä, ja se näkyykin ryhmän seinillä!
Aamulla katsomme yhdessä päivän kulun kuvien avulla

IMG_6719

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruokailussa saamme muistutusta, missä järjestyksessä hommat hoidetaan 

ja ruokailun ”liikennevalot” kertovat meille,IMG_6721

koska on aika tuoda astiat pois tai hakea pastilli.

 

 

 

 

 

 

 

Kuvien käyttö näkyy myös leikissä!

Leikkitaulun avulla on helppo valita puuhaa ja katsoa, missä leikissä on vielä tilaa!

IMG_6715

Täällä suunnataan katseet jo kohti kevät aurinkoa!

Iloista kevään odotusta kaikille! 🙂

IMG_6725

Hiihtolomaviikolla Silkkitassut innostuivat jumppapäivänä tanssimaan salissa Smurffien ja Robinin tahtiin! Tunnelma oli iloinen ja vauhdikas, saatiin oikein hiki pintaan.

MUOKATTU BLOGI hiihtoloma 1

Tanssien jälkeen rauhoituimme huivien ja rauhallisen musiikin avulla rentoutukseen, pikku hassuttelulla tietysti..

MUOKATTU BLOGI hiihtoloma 3

ILOISTA HIIHTOLOMA-VIIKKOA KAIKILLE 🙂

MUOKATTU BLOGI hiihtoloma 2

syssyä15 lisää 008

Hiihtoloma-terveiset Silkeille!

Tällä viikolla saamme nauttia ihanasta, aurinkoisesta talvisäästä! 🙂

Ulkoilun lisäksi suunnitelmissa on kavereiden kanssa touhuamista rennossa tunnelmassa!  Ensi viikolla takaisin normaaliin arkeen.

Olemme myös ottaneet WILMAn käyttöön, tsemppiä kaikille käytön opetteluun!