Karhut

RYHMÄN TOIMINNASTA JA TAPAHTUMISTA LÖYTYY INFOA EVAKAN PUOLELLA SEKÄ INSTAGRAMISSA

Syyskuu

Syyskuu vierähti ohi yhdessä hujauksessa, ja taas ollaan uuden kuun edessä.
Syyskuu karhuissa piti sisällään totuttuun tapaan paljon ulkoilua, leikkimistä, muskaria, jumppaa, askartelua sekä päiväkodin pienempien yhteisen lauluhetken. Kävipä meillä arkkipiispakin piipahtamassa. Esitimme hänelle kaksi laulua, saimme kuulla hänen työstään, sekä esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä. Pienet karhut toimivat tässä lähinnä kuunteluoppilaina, mutta voi miten hienosti jaksoivat istua ja seurailla tapahtumaa. Askarteluissa olemme kokeilleet erilaisia tekniikoita ja tutustuneet saksien ihmeelliseen toimintamekanismiin. Muskarissa tuttujen ja tykättyjen laulujen lisäksi olemme ottaneet tasaisesti mukaan valikoimaan uusia lauluja. Muskari tuntuu olevan muutenkin lasten keskuudessa suosituin toiminto.
Valmistimme syyskuun  lopussa muutaman uuden pelin, joissa voimme lasten kanssa harjoitella yhdessä kehonosia, niiden paikkoja sekä kasvojen osia. Lapset ovat todella innostuneita siitä ja olemme hyödyntäneet pelejä myös muskarissa.
Näillä eväin kohti lokakuun hommia!Kuvassa karhut muskarissa

Elokuu

Uusi toimintakausi on kesän jälkeen taas lähtenyt käyntiin, ja elokuu onkin mennyt toinen toisiimme tutustuen. Vanhat ja uudet karhut ovat ryhmäytyneet nopeasti ja on ilo seurata pikkuisten touhuilua yhdessä. Uusien kavereiden nimetkin on jo hienosti muistissa. Lisäksi ollaan tietysti ulkoiltu, leikitty, jumppailtu, laulettu ja askarreltu.

Nyt sateen siivittämänä kohti syksyä ja uusia seikkailuja. Vielä ennen kuun vaihtumista retkeillään lähimaastossa ja höntsäillään salissa tutut perjantaihöntsät. ‍♂️

Kuvassa lasten askartelemat ihanat auringonkukat.

 

 

 

 

 

Kesäkuu

Kesäkuussa otimme rennosti. Muutama karhu aloitti jo lomailun. Olemme saaneet nauttia aurinkoisista päivistä. Olemme olleet aamuisin paljon ulkona, kun aurinko ei vielä paista niin kirkkasti pihalle. Pihalla on kiva tehdä kakkuja, hoitaa vauvoja, keinua ja tietenkin juosta saippuakuplien perässä. Sisällä lapset ovat saaneet leikkiä mieluisia leikkejä, kuten koti-ja autoleikit.

Siirtyvien karhujen kanssa olemme myös  käyneet tutustumassa uusiin syksyn ryhmiin. Lastenhoitajat vaihtuvat syksyllä ja kaikki muut paitsi kolme karhua vaihtavat ryhmiä.

Juhannuksena vietimme kauden päätösjuhlia. Lauloimme, leikimme ja tietenkin herkuttelimme  omilla eväillä. Iltapäivällä saimme vielä katsoa salissa leffaa. ☺

IHANAA KESÄÄ!

Juhannusjuhlissa nostimme lipun salkoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

—-———————

TOUKOKUU

Toukokuussa puuhailimme paljon, niin sisällä kuin ulkona. Meillä oli askartelua, muskaria, jumppaa ja tietysti paljon ulkoilua.

Karhut maalasivat äideille sinisen taivaan ja auringon omalla kuvalla.

Viikolla 20 oli koko talon taidenäyttely salissa vanhemmille.

Karhuilla oli myös oma kevätjuhla muskari, johon vanhemmat saivat osallistua. Lauloimme karhuille  tuttuja lauluja: Aa aa aurinko, kärpänen istui nenälle, bussilaulu, taputapu tallaa ja muita kivoja lauluja.

Teimme siis kaikkea kivaa. Muutama lapsi aloittaa jo kesäkuussa kesäloman ja heinäkuussa kaikki karhut pääsevät kesälomalle.

 

Kevätjuhla muskari.

 

 

Karhujen örkit.

 

Taidenäyttely.

 

 

Aa aa aurinko, aurinko paistaa äidille.
Ihanaa olla ilman hanskoja ja upottaa sormet hiekkaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

HUHTIKUU

Huhtikuussa saimme nauttia ihanista aurinkoisista päivistä.

Kuukauden teemana oli värit ja suuri ja pieni. Kävimme läpi päävärejä mm. Jumpassa,  muskarissa ja arkisissa toiminnoissa. ❤Harjoittelimme myös ison ja pienen eroja. ◼◾️️

Pääsiäisen  aikaan askartelimme tipuja, munia ja tietenkin istutimme omat rairuohomme. Muskarissa oli tiputanssia, munan piilotusta ja kanaloruja.         . Päiväpiirissä oli erilaisia pääsiäiseen liittyviä kirjoja.

Oli ihanaa kun vihdoinkin pääsimme hiekkalaatikolle tekemään hiekkakakkuja. Saimme myös nuket ja rattaat pihalle ja isompia rekkoja oli taas kiva ajella.

Huhtikuu päättyi iloisesti koko talon vappujuhliin. Saimme kiertää jokaisessa ryhmässä. Siellä oli mm. Esterataa, pallon tarkkuusheittoa, keilausta, ötökkä lätkintää, pellen nenän laittoa oikeaan paikkaan ja ongintaa, josta jokainen sai viedä kotiin oman kalan. .Iltapäivällä saimme vielä leikkiä ilmapalloilla salissa.

Huhtikuussa tapahtui siis kaikkea kivaa, kesää  ja lämpimiä päiviä odotellessa.

 

Teimme hienot vappuleit kaulaan.

 

Tule hyvä kakku

Älä tule paha kakku.

 

 

                   

Maaliskuu

 

Keväisen alkukuun jälkeen saatiin taas lopuksi Talvi sekä pakkaset, mutta lapset kyllä tykkäävät lumesta. Pääsiäisen touhuja ollaan tehty askartelemalla, laulamalla ja rairuohoa kasvattamalla. Lisäksi jatkuu toiminnassa vaate sanaston harjoittelu. Sairauksiakin taas liikkeellä niin lasten kuin aikuistenkin joukossa. Kovasti  kevättä odotellaan.

Pilttipurkki maalattu keltaiseksi ja sisällä kasvaa rairuoho. Valkoinen kartonki muna maalattu iloisilla väreillä.

                   HELMIKUU

Helmikuussa opettelimme kehonosia mm. Laulaen, lorutellen ja kirjojen avulla. -Missä on sun ,missä on sun, missä on sun nenä… täällä on sun nenä. (Kielinuppu)

Ystävänpäivää❤ vietimme koko viikon. Muistimme myös päiväkodin muita ryhmiä, keittiötä ja johtajaa korteilla. Oli myös kiva kun me saimme ryhmään muutaman kortin.

Viikolla 8, osa lapsista vietti hiihtolomaa. Vierailimme silloin  Tiikereissä ja otimme myös jumppaan mukaan muutaman isomman kaverin.

 

Karhujen tekemiä ystävänpäiväkortteja.

 

 

 

 

 

Aurinko sulatti kaikki Karhujen lumiukot. ☃️

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TAMMIKUU 2023

 

Tammikuussa saimme nauttia niin lumesta kuin myös kurasta. Askartelussa oli talviteema. Teimme lumihiutaleita,lumiukkoja ja pingviinejä. Muskarissakin laulettiin ja soiteltiin talvisia lauluja ,vaikka välillä ulkona olikin pelkkää kuraa ja vettä.

Saimme ryhmäämme myös uusia pikku-karhuja ja isommat karhut vaihtoivat isompien ryhmään.

Paljon olemme leikkineet,laulaneet,askarrelleet ja tietenkin ulkoilleet, säällä kuin säällä.

 

❄Lumihiutaleet valtasivat karhujen eteisen.❄

 

”Pilvi pieni pehmoinen,             pimpeli pompeli pom……Heitti lumihiutaleen❄ , pimpeli pompeli pom….”

 

 

Pingviinit lähtivät matkaan.                                                                                                                                        JOULUKUU

 

 

 

 

Joulukuussa karhut touhusivat niin  sisällä kuin ulkona.

Koristelimme yhdessä ryhmän joulu kuntoon ja joka päivä ilmestyi seinälle yksi tonttu. Niitä oli kiva laskea.

Saimme myös yhdessä leipoa                                                                                               pipareita, se oli kivaa puuhaa ja                                                                                          onneksi saimme myös uuniin asti,                                                                                        vaikka pitihän sitä taikinaakin                                                                                            maistaa. Joulukuun 23:na päivänä moni                                                                                  päiväkotilainen oli jo lomalla. Me                                                                                        katsoimme Mikki Hiiren                                                                                                        jouluseikkailun.

 

Välillä on mukava pelailla vaikka muistipelejä.

 

 

 

 

 

   ☃️MARRASKUU☃️

TOUHUILIMME MARRASKUUSSA PALJON KAIKENLAISTA.

VALOKUVAUSPÄIVÄ OLI YHTÄ JÄNNITTÄVÄ KUIN AINA, MUTTA ONNEKSI SAIMME KAIKISTA KIVAT KUVAT.

ISÄNPÄIVÄKORTIT SAATIIN MYÖS AJOISSA VALMIIKSI.

❄ONNEKSI MYÖS ODOTUS PALKITTIIN JA SAIMME LUNTA. ❄                    TEIMME LUMIUKKOJA JA SAIMME OTTAA PULKATKIN VARASTOSTA KÄYTTÖÖN.

LOPPUKUUSTA PIDIMME MUSKARIN, JOHON VANHEMMAT SAIVAT MYÖSKIN OSALLISTUA. SE ONNISTUI HYVIN, ALKUJÄNNITYKSESTÄ HUOLIMATTA.

NYT ODOTTELEMME INNOISSAMME JOULUA. MITÄKÖHÄN KALENTERISTA AVAUTUU, ENTÄ JOULULORUPUSSISTA? LEIVOMME JA MAISTELEMME MYÖS PIPAREITA.

Kuvassa lasten 2 lumilapiot lumessa.
Ihanaa kun vihdoinkin saimme lunta.

 

Lapsen kädenjälki paperista leikattuna.
Karhut askartelivat ihanat kortit isille.

 

 

Lattialla dinosaurus leluja.
Dinoleikit sujuvat hienosti.

 

 

 

 

Valokuvauspäivä oli jännittävä.

 

 

Eteiseen ilmestyi karhujen taidenäyttely.

 

 

                      LOKAKUU

Lokakuuhun mahtui paljon kaikkea kivaa, vaikka lapsilla kuin aikuisillakin oli paljon flunssaa.Saimme myös nauttia ulkona vesi-ja hiekkaleikeistä.

Muskarissa lauloimme  syksyisiä lauluja ja karhut osaavat jo hienosti tutut laulut.

Lokakuussa olemme harjoitelleet myös kehonosia laulujen, lorujen, jumpan ja kirjojen avulla.✋

Lokakuun viimeisinä päivinä etsimme karanneita haamuja ja hillopurkitkin kiinnostivat, mitäköhän sisältä mahtoikaan löytyä?⚽️

 

Hanna-haamun lapset olivat menneet piiloon ja karhut löysivät ne kaikki.
Hanna-haamun purkeista löytyi ihmeellisiä asioita.

 

 

 

Mitäköhän salaisuuksia :t ovat tehneet?

 

 

Sataa sataa ropisee…

 

 SYYSKUU

Suljen ihanan soittorasian,kierrän lauluni kippuraan.

Olemme puuhailleet paljon syyskuussa. Ötökät ovat olleet kiinnostuksen kohteina, joten olemme askarrelleet Manne-Matoja, lukeneet ötökkäkirjoja ja laulaneet ötökkä-ja hyönteislauluja.

Syksyä ihmetellessä karhut huomasivat mm.,että lehdet ovat muuttaneet väriä.

Syyskuuhun on taas mahtunut paljon kivaa ja nyt menemme iloisesti kohti lokakuuta.

Lehdet lentää, lehdet lentää, nyt SYKSY jo on.

 

Luemme joka päivä paljon erilaisia kirjoja.

 

 

ELOKUU 2022

Kesälomilta on pikkuhiljaa palailtu ja arki on alkanut.

Monta uutta lasta on aloittanut karhuissa.

Elokuu on uusiin ja vanhoihin  karhuihin tutustumista, leikkimistä ja turvallista yhdessäoloa.                           ❤

”Pikku karhu kulkee, sylihinsä sulkee, pikku pikku Nallen.”

————

                      Toukokuu

Aurinkoista kesää kaikille!

Toukokuussa olimme paljon ulkona. 

Teimme kakkuja,keinuimme ja retkeilimme.

Tutkimme myös pihaan tulleita ihmeellisiä ötököitä.

 

 

 

 

Karhut maalasivat äideille hienot valokuvakehykset.


☘⚘⚘☘

 

 

                      Huhtikuu

Karhujen hienot vappukruunut ja korut.

Huhtikuussa saimme nauttia auringosta ja hauskoista juhlista.

Pääsiäisenä askartelimme tipuja ja munia. Saimme myös Henrikinseurakunnasta vierailijoita, jotka saivat karhut tanssimaan ja laulamaan.

Vappuna pääsimme saliin katsomaan Pipsa possua ja herkuttelemaan muutamalla keksillä. Meillä oli myös koko talon yhteinen vapputapahtuma minkä kruunasi lopussa huikea disko.

 

 

Ihana kevät. Pääsimme tekemään paljon hiekkakakkuja.

 

     Maaliskuu

 

Lukujuna kiertää eteisen seinällä.

 

 

 

Keväällä olemme lukeneet paljon kirjoja ja vanhemmat näkevät lukujunasta minkälaisia kirjoja olemme lukeneet.

 

Leskenlehti aurinko,värin arvaatko jo…. Se on keltainen,se on keltainen se väri on keltainen.  

Maalasimme hienot leskenlehdet koristamaan karhujen seiniä.

Saippuakuplia on aina hauskaa ottaa kiinni.

 

Autot valmiina lähtöön.

Saimme nauttia ihanasta auringosta.☀️☀️ Otimme mopot ja autot tallista ja pääsimme huristelemaan kovaa vauhtia.

Karhut heittelivät palloja erivärisiin taulumaaleihin.

 

 

 

 

Laskiaisriehassa pääsimme isolle pihalle heittämään palloja,etsimään dinoja jääpalikoista, vetämään kaveria pulkassa ja lopuksi oli vielä kunnon laskiaisdisko.

 

                     HELMIKUU⛄☃️

Karhujen ystävänpäivä kortit.             ❤❤❤

 

Helmikuussa oli vipinää ja vilskettä.

Vietimme 14.2 ystävänpäivää. Teimme hienot ystävänpäivä kortit jokaiseen ryhmään, sisaruksille ja muutaman sai viedä myös kotiin.❤Lauloimme ystävien kanssa ja leikimme yhdessä.

Saimme myös nauttia ihanasta auringosta. Siitä innostuneena teimme karhujen ikkunaankin oman auringon, jos joku päivä ulkona aurinkoa ei näkyisikään.Samalla                                                                           harjoittelimme isompien kanssa saksien                                                                               käyttöä.✂️

Aa aa aurinko….Aa aa aurinko, aurinko paistaa karhuille.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tammikuu 2022

Karhuissa alkoi taas arki ja saimme ryhmäämme muutaman uuden lapsen.

Olemme tutustuneet kotieläimiin, kuten koiraan, lehmään, kanaan, lampaaseen ja hevoseen. Selvitimme, miltä ne näyttävät ja kuulostavat. Teimme myös eläinten jälkiä paperille.

Olemme laulaneet mm. Ih hahhaa…ih hah haa.. ja piippolan vaarilla oli talo.

Saimme myös vihdoin lunta, joten rakensimme lumiukkoja.☃️☃️ Pihalle oli ilmestynyt myös lumilinna, jonka tiikerit olivat rakentaneet.

❄Karhujen sulanneet lumiukot.⛄

 

Piippolan vaarilla oli talo…hiiala hiiala hei….
Suljen ihanan soittorasian, kierrän lauluni kippuraan.

 

 

 

 

     Joulukuu

Joulukuussa tonttu oli tuonut meille muumikalenterin. Joka päivä karhut jännittivät kuka saa avata luukun.

Olemme myös tehneet pipareita ja laulaneet jouluisia lauluja.

Nyt rauhoitumme joulun viettoon.

Teimme jokaisen karhun kanssa omat ”lämpöiset” lapaset.

 

Muumikalenterista avautuu joka päivä uusi luukku.

 

 

 

Ihanaa joulunaikaa kaikille! ❤

            Marraskuu

Marraskuussa touhua riitti. Saimme leikkiä kuralätäköissä,vietimme koko talon Halloween juhlaa ja askartelimme hienot autokortit iseille.

Lauloimme ja loruttelimme syksyisiä lauluja.

Nyt odottelemme innolla joulukuuta ja lunta.❄☃️

 

Sataa sataa ropisee…pilipilipom….

 

Tältä näytti hämähäkkien pesä.

 

 

 

 

 

   Lokakuu

Lokakuu lukukuu. Olemme karhujen kanssa lukeneet kirjastosta lainattuja kirjoja.

Askartelussa  jatkuu SYKSY teema. Teimme hienon viirin ikkunaan painamalla kankaaseen omenilla ja  porkkanoilla.

 

 

Karhujen painamat viirit koristavat ikkunaa.

 

 

 

 

                                                       SYYSKUU

 

Syyskuussa olemme nauttineet lämpimistä päivistä ja ihanista syksyn väreistä.

Askartelussa olemme käyttäneet luonnon materiaaleja mm.lehtiä. 

Muskari on lähtenyt hyvin käyntiin syksyisillä lauluilla.

ELOKUU 2021

Kesälomat vietetty ja pikkuhiljaa arki alkaa.

Moni isompi karhu on vaihtanut ryhmää ja olemme saaneet monta uutta ihanaa lasta Karhu- ryhmäämme. Syksy aloitettu tutustumalla toisiimme.

Paljon syliä, leikkejä,ulkoilua,päikkäreitä ja yhdessäoloa.❤

 

 

 

 

 

 

————–

AURINKOISTA KESÄÄ!!

Vesileikkejä .

                                       TOUKOKUU

Toukokuu meni hurahtaen. Olemme katselleet kun ikkunalaudalla suklaatomaatit kasvavat. Äideillekkin kasvatimme omat suklaatomaatit. 

On ollut niin kurakelejä, kuin myös ihanan aurinkoisia päiviä. 

Pikkuhiljaa aloitamme kesän vieton.Nautimme auringosta ja osa lapsista jää jo lomalle ja siirtyy syksyllä isompien ryhmään. Aurinkoista kesää kaikille!!

Värien opettelua hauskalla tavalla.

 

 

 

 

Sataa sataa ropisee….
Sateellakin on kiva kiikkua.

 

Suklaatomaatit ikkunalaudalla.

 

Voikukka taidetta.

 

 

 

Karhut kasvattivat äidille suklaatomaatteja. Toivottavasti sato on suuri.

 

                        Huhtikuu   

Huhtikuussa olemme puuhailleet kaikkea kivaa. Saimme myös uuden opettajan  joukkoomme . 

Olemme  leikkineet ja laulaneet paljon.. Retkellekin pääsimme vihdoin kun säät hiukan lämpenivät. 

 

 

Retkellä täytyy tietenkin olla maistuvat eväät mukana.

 

Aurinko ja purjeveneet.
Saimme ison auringon seinälle ja karhujen omat purjelaivat pääsivät ’veteen’

 

 

 

Olemme lukeneet erilaisia kirjoja.

MAALISKUU

Rairuoho alkoi pikku hiljaa kasvaa.

 

Maaliskuussa saimme ihmetellä kevään tuloa. Lumet sulivat ja lätäköt tulivat.Paljon kaikkea kivaa teimme. Oli jumppaa, muskaria askartelua ja tietenkin paljon leikkiä.

 

 

Ensin laitettiin multaa ,sitten siemeniä ja odoteltiin.

 

 

 

 

Suljen ihanan soittorasian….
Muskaripäivä

 

 

 

 

Lumi suli ja saimme vihdoinkin tehdä hiekkakakkuja.

 

 

 

 

 

 

 

HELMIKUU

Helmikuussa vietimme Runeberginpäivää,ystävänpäivää ja laskiaista.

Pakkanen on paukkunut ❄ja olemme paljon tehneet sisällä kaikkea kivaa. Olemme tehneet talven törröttäjiä seinille,myös ystäviä muistettiin ❤korteilla. Paljon tehty palapelejä ja leikitty ja laulettu.

Nyt odotamme innolla kevättä ja kuralammikoita.

”heipä hei nyt kaikki vaan, täällä meil on mukavaa, tänne tullaan uudestaan hei hei kaikki”  -Karhujen lempilaulu-

 

Kuvassa erilaisia legoja. vauva, sänky, vaunut, astioita, hyllyjä ja tuolit.
Legoilla leikkiminen on aina kivaa.

 

 

Kuvassa lasten värittämiä ja leikkaamia muotoja. keltainen neliö,sinen suorakulmio,vihreä ympyrä
Harjoittelimme eri muotoja ja värejä.️◼️◽

Talventörröttäjiä.
Kuvassa nallekarhuja sydän kädessä ja ystävänpäivä kortteja.
Ystävänpäivä kortteja ja ihania karhuja.

              2021 TAMMIKUU

2021 on alkanut vauhdikkaasti. Paljon olemme olleet ulkona lumileikeissä❄ mm.rakennettu isoja lumikasoja, mihin on kiva hypätä. Pihalla on myös pieni pulkkamäki , mitä karhut käyttävät ahkerasti.Sisällä teimme hauskoja jalanjälki lumiukkoja ⛄☃️ja harjoiteltiin kynän ja saksien käyttöä. Olemme myös laulaneet talvisia lauluja muskarissa ja vähän joka päivä..  Vietimme myös muutamat 3 vuotis synttäri juhlat.  

 

Kuvassa 1-3 vuotiaiden tekemiä lumiukkoja.
Valkoinen jalanjälki,pipo, silmät ja tikkukädet.

 

 

Kuvassa lapsi vetää punaista pulkkaa lumihangessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                 JOULUKUU

Joulukuu alkoi jännittävissä tunnelmissa.

Eteiseen oli ilmestynyt tontulta joululaatikko.

Laatikossa asusteli ujo tonttutyttö.

Joka aamu herättelimme tonttua , varovasti koputtaen laatikkoon.

Tonttutyttö oli niin iloinen nähtyään reippaita karhuja ja päätti antaa jokaiselle lapselle jouluisen runon.

Joulu on PUNAINEN

kuin omppu punaposkinen

Joulu on VIHREÄ

kuin kuusen oksa metsässä.

Joulu on SININEN

kuin iltataivas uninen.

Joulu on VALKOINEN

kuin vanupallo pehmoinen.

Joulu on KIRJAVA ja täynnä iloa.

Joulu on ihanuutta tuhat kiloa.

 

 

 

Kuvassa piparkakkuja. Possuja,sydämiä,tähtiä ja muutama kuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LOKAKUU

Kuvassa pahvilautasesta askarreltu sateenvarjo. Taustalla pienempien tekemiä sinisiä vesipisaroita. Askartelut ryhmämme eteisen katossa.

2020

LOKAKUU MENI VAUHDILLA. OLI MUSKARIA ,JUMPPAA, ASKARTELUA,RETKIÄ JA MUUTA KIVAA TEKEMISTÄ. HARJOITTELEMME VIELÄ VÄREJÄ . SEURAAMME LUONNON MUUTOKSIA JA LÖYSIMME UPEITA VÄREJÄ MYÖS LUONNOSTA.

Naapurin pihassa mielenkiintoinen lehtipuhallin.

 

 

Nalleviikolla karhut tekivät nallemajan. Siellä viihtyivät niin isot kuin pienemmätkin karhut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SYKSY 2020

SYKSY on alkanut hyvin. Olemme saaneet monta uutta  karhua ,kun ’isot’karhut ovat siirtyneet isompien ryhmiin. Alkusyksy on mennyt tutustuen toisiimme.

Syksyn teemat ovat värit ja eläimet. Niitä löytyy kaikkialta niin sisältä kuin ulkoa.

 

Kartongille liimattu auringon, ulkohaalarin, pipon ja kenkien kuva.
Päivän sää kuvana, tänään aurinko. Lisäksi kuvana
mitä puetaan päälle, kun lähdetään ulos. Kuvassa ulkohaalari, pipo, kengät, hanskat.
Valkoisen ympyrän sivulle liimattu värikkäitä papereita kukan terälehdeksi.
Askartelimme hienoja syksyisiä kukkia ikkunaan.Kuvassa ympyrä, jossa värikkäät terälehdet.

 

 

 

 

 

 

Lapsen käsi tekee palapeliä muodoista.
Syksyllä opettelemme myös nimeämään värejä. Kuvassa lapsen käsi, joka tekee palapeliä.

 

 

 

 

 

 

 

KEVÄT 2020

 

Metsästä löytyi ”krokotiili”. Kroko sai nimeksi Herbertti ja oman kodin laatikosta.
Tehtiin karhujen kanssa keväisiä kukkia.

 

 

 

 

 

 

 

 

KESÄKUUSSA NAUTITAAN LUONNOSTA.

HYVÄÄ  JA AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE!

 

 

 

 

                                          2020

Vuosi lähti hyvin liikkeelle. muutama lapsi siirtyi isompien ryhmään ja meille tuli muutama pienempi tilalle.

olemme paljon leikitty, laulettu ja tutustuttu toisiimme.

sadetta on riittänyt,joten vesileikit ovat olleet joka päiväistä hupia.♥

Käymme myös viikottain retkellä. metsästä löytyy joka kerta jotain ihmeellistä,kuten oravia,lintuja,oksia,käpyjä ja vaikka mitä.

Majassa viihtyvät lapset ja sammakot.
Lapset muovailivat hienoja taideteoksia.
Autoilla on aina kivaa leikkiä.Puuha-Petetkin pääsivät leikkiin mukaan.
Kirjoja luetaan lapsille päivittän.

JOULUKUU

Joulukuu on jännää aikaa. Tontut kurkkii ikkunasta ja jättää meille pieniä paketteja.

Talvinen lumiukko.

Joka päivä ikkunaan ilmestyy uusi Tonttu.

RAUHALLISTA JOULUA

JA

ONNELLISTA UUTTAVUOTTA KAIKILLE!!

 

                                                      SYKSY  2019

Syksy on taas tullut. Olemme aloittaneet syksyn tutustumalla toisiimme.

Leikimme ja laulamme  paljon. Kaikilla on mukavaa.

 

 

 

 

Musiikista pitävät niin pienet ,kuin hiukan suuremmatkin karhut.

 

Meillä voi vaikka kesken leikkien soittaa hiukan pianolla                                                        upeita säveliä.

 

 

 

 

 

    Olemme ihmetelleet yhdessä syksyä.

Pukeudutaan  lämpimämmin,olemme myös

                                              löytäneet sieniä ja värikkäitä lehtiä.

                                             Mutta kaikkein hauskinta  syksyssä

                                             on tietenkin  ISOT  vesilammikot.

Lapset taiteilivat meidän puuhun pisaroita.

 

 

 

 

 

Olemme myös käyneet retkellä. Löysimme sieniä,marjoja ja suuren suuren                                                                  muurahaispesän. Retkellä on aina yhtä hauskaa. Meillä oli myös muutama                                                                    eskarilainen mukana ja sekös oli karhujen mielestä kivaa, kun sai leikkiä isojen                                                           kanssa.

Retkellä on aina hauskaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keväisiä puuhia Karhuissa

 

 

Karhujen talvi 2019

 SYKSYISET  TERVEISET  KARHUISTA!

Syksy 2018

 

___________________________________________

KEVÄT 2018 

 

HEI VAAN JA TERVETULOA VUOTEEN 2018. KARHUISSA TALVITOUHUT OVAT ALKANEET JA NAUTITAAN LUMESTA SEKÄ KAVEREISTA. IHANAA TALVEN AIKAA KAIKILLE!

 

Pikkujoulussa esitimme Karhuperheen tarinan ja saimme     joulupukilta                          muutaman paketin.

Isänpäiväksi teimme karhukortit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

…askarrelleet, jumpanneet ja nauttineet yhdessä olosta.
Syksy on alkanut Karhuissa.
Olemme tutustuneet uusiin ystäviimme , leikkineet, retkeil

 

 

 

 

 

 

Lumiukot marssivat, marssivat, marssivat.
Lumiukot marssivat,
tral-lal-lal-lal-laa
Opiskelijamme Mervi teki lasten kanssa kettuja suolatekniikalla.
Minä näin kun pöllö puussa huhuili, minä näin kun pöllö, yötä tarkkaili.

TAMMIKUU 2017

Karhu on laitettu talviunille ja on aika siirtyä tonttuilemaan. Ihanaa joulunaikaa kaikkiin koteihin!
Karhu on laitettu talviunille ja on aika siirtyä tonttuilemaan. Ihanaa joulunaikaa kaikkiin koteihin!

img_2598Päiväkodissa askartelimme etana- Ellit ja eväsretkellä saatiin ihastella Ellin sukulaisia luonnossa.img_2281img_2241

 

Syyskuussa juttelimme syksyn sadosta ja askartelimme puolukanvarpuja sekä  liikuntaleikeissä ” poimimme”  marjoja ja sieniä.img_2277img_2275img_2278

IHANAA SYKSYN ALKUA KARHUISTA!

 


kevät ja kesä 2016

KESÄKUUN ensimmäisestä päivästä karhulapsia on vähemmän ja siirrymme leppoisan kesäpuuhailun pariin. Toivottavasti aurinko jaksaa paistaa ja saamme nauttia ulkoilusta. Päiväkoti sulkeutuu 27.6 ja aukeaa taas 1.8, tuolloin karhujen hoitajiksi siirtyvät Marianne ja Laura, sekä tietenkin Taina jatkaa opettajana.

 

TOUKOKUUSSA olemme taiteilleet äideille taidenäyttelyn, viettäneet Unelmien liikuntapäivää sirkusteemalla, sekä retkeilleet metsässä eväitä nauttien. Nyt toivotamme kaikille Hyvää Kesää!!blogiretki8 IMG_1125 IMG_1137 IMG_1173HUHTIKUUSSA VIETIMME SATUVIIKKOA.

Viikon ajan satuilimme joka päivä, luimme paljon kirjoja,jopa metsäretkellä, päiväpiirissä hieroimme toisiamme satua kuunnellessa, perinteiset diasadutkin olivat innostavia sekä satujumppa.

IMG_1041IMG_1052IMG_1055IMG_1060liikuntaviikko16 002 – Kopio liikuntaviikko16 014 liikuntaviikko16 016 liikuntaviikko16 034

MAALISKUUSSA KISSA-ASKARTELUA, PÄÄSIÄISEN TIPUJA  SEKÄ LIIKUNTAVIIKKOA UUNO-POKAALIN KANSSA.

 

liikuntaviikko16 032

 

Helmikuussa Aurinkoa, jäätä ja lunta tutkimassa talvisella pellolla. Löydettiin myös talventörröttäjiä!

helmikuu 016helmikuu 009

 

TAMMIKUUSSA PUNATULKUT LENSIVÄT ETEISEN PUUHUN

talvi 003

JOULUKUUSSA JIHLITTIIN SUOMEN ITSENÄISYYSPÄIVÄÄjoulu 008

marraskuussa tontut hiipivät jo ikkunan taa
Joulukuussa tontut hiipivät jo ikkunan taa

MARRASKUUSSA PEIKKOMETSÄ PUKEUTUU TALVISEEN ASUUN:

juu 002

 

LOKAKUUN SATOA KARHUISTA: OLEMME VIETTÄNEET VAUHTIVARPAAT-VIIKKOJA, ASKARRELLEET KETTUJA SEKÄ HATTIWATTEJA JA LOPUKSI LOKAKUU LOPPUI SUOSITTUUN NALLE-VIIKKOON.

”Minä näin, kun kettu häntää heilutti minä näin, kun kettu juuston piilotti”

syksyä15karhut 027syksyä15karhut 018

 

IMG_2532karhut syksy14 051

Jihuu, pääsimme jumppaan ja retkelle, sanoivat Nallet.

 

karhut syksy14 060

Karhujen lokakuinen kolean aamun eväsretkikuva on ihastuttanut yle.fb-sivuilla ja saanut monta positiivista kommenttia.

 

                           SYYSKUUN SATOA KARHUISTA:

vauhtivarpaat-viikoilla lokakuun alussa koimme monta riemastuttavaa liikuntahetkeä!
vauhtivarpaat-viikoilla lokakuun alussa koimme monta riemastuttavaa liikuntahetkeä!

 

 

 

Karhujen syksyn satoa, olemme askarrelleet jalanpohja-pöllöjä sekä auringonkukkia.