Joka vuosi päiväkotimme saa uuden vuosikerran 5-vuotiaita, ensi syksyn tulevia eskareita. Heille pyritään järjestämään omaa ohjelmaa tuleva esikoulu mielessä. Ryhmien mahdollisten omien 5-kerhojen lisäksi tänä syksynä järjestetään toiminnallista koko talon 5-vuotiaiden kerhoa.
Kerhossa ei istuta tekemässä tehtäviä, vaan leikitään, pelaillaan, laulellaan ja pidetään hauskaa! Tärkeimpänä on kuitenkin saada tutustua tuleviin eskarikavereihin.
Tällä viikolla saimme harjoitella toistemme nimiä, leikkiä seuraa johtajaa, tanssia taakse jään tahtiin ja rentoutua ennen pihaleikkien riemuja!