Viimeinen retkipäivä suuntautui Troodos-vuoristoon. Aamupäivän vietimme metsän siimeksessä aarteenetsinnän ja omien vahvuuksien kartoittamisen parissa. Lopuksi tutustuimme myös EFT-tekniikkaan sekä erilaisiin hengitystekniikoihin.
Päivän ensimmäinen tehtävä, aarteenetsintä, herätti jälkikäteen vilkasta keskustelua Ullan ja Maaritin välillä. Tarkoituksena oli toimia viiden ja kuuden hengen ryhmissä yhteistyössä arvoituksia ratkoen ja oman ryhmän merkkejä keräten. Ryhmien välillä oli selviä eroja yhteistyön toimivuudessa. Esim. Maaritin ryhmässä porukka jakautui heti eikä koko tehtävän aikana löytynyt yhteistä toimintatapaa. Jokainen tuntui toimivan omalla haluamallaan tavalla. Ullan ryhmä puolestaan toimi hyvin yhteen. Leikin kuitenkin pilasi se, että jonkun toisen ryhmän jäsenet olivat ottaneet myös muiden merkkejä. Etsimme siis olemattomia merkkejä. Tehtävä olisi ollut oikein hauska ja hyvin toiminnallinen, jos kaikki olisivat kuunnelleet/ymmärtäneet ja noudattaneet ohjeita. Se toimi hyvin lämmittelyleikkinä vuoriston viileämmässä säässä
Aamupalan jälkeen jakauduimme taas oman kurssiaiheen mukaisiin ryhmiin. Meidän ryhmä aloitti miettimällä ratkaisua outside of the box -tehtävään, jossa piti neljällä suoralla viivalla yhdistää yhdeksän pistettä (3×3 ruudukko) nostamatta kynää. Vetäjä kertoi, että on olemassa kolme vastausta tehtävään:
- Tiedän, että on ratkaisu, mutten osaa sitä
- Tiedän, että on ratkaisu ja ratkaisin sen
- Tämä on humpuukia, ratkaisua ei ole.
Jokaista vastausta ryhmästämme ehdotettiin. Oikeita vastauksia olivat vaihtoehdot 1 ja 2. Tämän jälkeen keskustelimme siitä, että ongelmiin elämässäkin on yleensä aina olemassa ratkaisu. Jos sitä ei keksi itse, on hyvä kysyä apua muilta.
Alkutehtävän jälkeen mietimme omia vahvuuksiamme, niiden käyttöä elämässämme ja sitä, mitä vahvuuksia meidän vielä olisi hyvä kehittää itsessämme. Vahvuuksien miettiminen on osa positiivista vahvistamista, ja näitä vahvuuksia voi käyttää positiivisen vahvistamisen lauseissa.
EFT eli Emotional Freedom Techniques on taputtelu/painelutekniikka, jolla helpotetaan ahdistusta, pelkotiloja, paniikkihäiriöitä yms. Siinä taputellaan tai painetaan kevyesti kehossa olevia meridiaanipisteitä, jotka ovat samoja kuin esim. akupunktiossa. Samalla eläydytään ahdistavaan asiaan/tunteeseen. Taputtelun ohessa toistetaan positiivisen vahvistamisen lauseita.
EFT:n vaiheet:
- Tunnista ongelma
- Mieti ongelman vaikeustaso asteikolla 0-10
- Taputtelun aikana toista yksinkertaista fraasia (esim. Vaikka pelkään, hyväksyn itseni.)
- Mieti ongelman vaikeustasoa uudelleen. Ideaalitilanteessa se on nyt laskenut.
- Toista prosessia, kunnes saavutat tason 0.
Teimme lyhyen EFT-harjoituksen vetäjän ohjaamana. Molemmilla meistä se tuntui toimivan. Metodi on yksinkertainen ja helppo ottaa käyttöön. Ehdottomasti tarkemman tutustuminen arvoinen. Lisätietoa löytyy esimerkiksi hakusanoilla EFT tapping.
Lopuksi teimme vielä muutaman hengitysharjoituksen. Oleellista on, että hengitys kulkee vatsaan saakka, eikä jää keuhkojen yläosaan. Rintakehän tai hartioiden ei kuulu liikkua – ainoastaan vatsan. Hengitystekniikoita on satoja erilaisia eri tarkoituksiin.
Päivän päätteeksi pääsimme tutustumaan pienen Kakopetrian kylän idylliseen vanhaan kaupunkiin. Sen soma kirkko kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kylässä on myös hurmaavaa jokivartta seuraileva kävelypolku.