Ryhmien kuulumisia

  

Arkeologinkadun päiväkoti:

QR-koodeilla matematiikan maailmaan
Meidän eskarilaisemme ovat varsin taitavia tablettien käyttäjiä ja innoissaan ”peleistä” joita tableteilla voi pelailla. Oikeastaan me emme pelaile, tai emme sillä tavalla kuin usein tietokone- ja muihin konsolipeleihin yms. mielletään sana pelata. Meillä käytetään tablettia apuna oppimisessa ja niitä käytetään silloin kun se päivän aiheeseen ja tekemiseen liittyy.

Oppiminen tuntuu erityisen kivalta lapsista silloin kun käytetään tabletteja tai kosketustaulua. Numeroviikolla meillä olikin oiva tilaisuus testata erilaisia numeroihin liittyviä matemaattisia harjoituksia tablettien avulla. Ensin tutustuimme QR-koodeihin ja katsoimme mihin erään matkalipun reunassa oleva QR-koodi meidät veisi (aika kauas päädyttiin, Meksikoon). Niitä löytyy jo melkein kaikista tuotteista, esim. muropaketin kyljestä, pääsylippujen reunoista, lehtien sivuilta jne. QR-koodin lukemalla päätyy yleensä sellaiselle internetsivulle jossa kerrotaan enemmän siitä tavarasta/ tuotteesta/ asiasta jossa QR-koodi on. QR-koodeja pystyy lukemaan varmasti jo kaikilla älypuhelimilla ja koodeja voi myös itse tehdä. Niinpä meillä tehtiin numeroharjoituksia parityönä niin, että jokainen pari sai itselleen sopivan harjoituksen luettuaan tabletilla QR-koodin jonka aikuinen oli tehnyt. Aika mahti juttu muuten siinä mielessä, että näin jokainen lapsi sai harjoiteltavakseen itselleen sopivan tehtävän. Tehtävän aloitus oli myös jännittävä; mihinköhän tabletti johdattaisi?

Tässä pieni infoisku QR-koodeista:

http://www.qr-koodit.fi/


 

Vasaramäen päiväkoti:

Kuulokkeet tabletteihin

Kun lapset ensimmäistä kertaa käyttivät kuulokkeita tehdessään harjoituksia tableteilla,olivat ilmeet keskittyneitä-oli myös hiirenhiljaista!!