
Vähä-Heikkilän koulu aloitti toimintansa Vähä-Heikkilän kansakouluna 2.10.1905. Koulu täytti siis 120 vuotta torstaina 2.10.2025. Syntymäpäiväjuhlallisuuksien ympärillä vietettiin koko koulun yhteistä MOK-viikkoa. Monialaisen oppimiskokonaisuuden teemoihin lukeutuivat mm. entisajan koulu, Vähä-Heikkilän koulun historia sekä kodin ja koulun välinen yhteistyö. Luokissa on viikon aikana tutustuttu vanhoihin oppikirjoihin, kuultu perinnesatuja, leikitty perinneleikkejä, tehty perinnekäsitöitä ja harjoiteltu kaunokirjoitusta. Koulun laulua on rallateltu yhdessä ja erikseen.
Kouluviikko aloitettiin Vähä-Heikkilän yksikössä yhteisellä päivänavauksella koulun pihalla. Päivänavauksen pitänyt ”koulumestari” kierteli päivän aikana myös luokissa. Koulun entinen rehtori Erkki Matilainen vieraili koululla kertomassa koulun historiasta oppilaille. Uittamon yksikössä vieraaksi saatiin tiistaina koulun entinen opettaja Riitta Malila, joka viihdytti oppilaita vanhan ajan tyyliin – tarinankerronnalla.
Tiistaina vietimme vanhan ajan koulupäivää. Sekä oppilaita että henkilökuntaa kannustettiin pukeutumaan vanhan ajan koululaisen tai opettajan tavoin. Ilahduttavan paljon koulussa nähtiinkin teemaan sopivaa pukeutumista: lettinauhoja, villaneuleita, huiveja, liivejä, lätsiä, ruutupaitoja, nahkakenkiä, mekkoja ja esiliinoja. Eväsleivätkin oli tiistaina pakattu mukaan “niin kuin ennen vanhaan” ja luokkahuoneissa kiersi “valokuvaamo Obskuran kiertävä kuvaaja” ikuistamassa luokat vanhan ajan tyyliin mustavalkovalokuviin.
Osana kouluviikkoa oppilaat haastattelivat sekä huoltajia että isovanhempia heidän kouluvuosistaan. Lisäksi luokkiin saatiin vieraiksi näitä aitoja entisiä koululaisia, huoltajia ja isovanhempia, joiden koulumuistoja kuunneltiin kiinnostuneina. Monet vanhemmat ja isovanhemmat olivat tuoneet mukanaan muistoja omista kouluvuosistaan: kirjoja, valokuvia ja koulutodistuksia. Isovanhemmilta ja vanhemmilta saatiin myös ohjausta mm. käsitöissä ja kaunokirjoituksen harjoittelussa. Vastineeksi isovanhemmat ja vanhemmat saivat vilauksen nykypäivän koulutyöstä älytauluineen ja dokumenttikameroineen.
Torstaina osa oppilaista pääsi esiintymään kouluun kutsutuille juhlavieraille – kiitos hienoista esityksistä! Viikon huipensi perjantaina taikuri Joni Suvannon upea taikashow ja monella luokalla myös yhdessä sovittu toivetunti. Toki viikon päätteeksi mietittiin myös, mitä olemme viikon aikana oppineet koulumme historiasta ja siitä, miten koulunkäynti on muuttunut menneestä.
Kiitos kodeille yhteistyöstä, joka osaltaan mahdollisti tämän mieleenpainuvan teemaviikon järjestämisen! Iso kiitos myös vanhempainyhdistykselle, joka tuki MOK-viikon toteutusta järjestämällä itsepalvelukahviot huoltajien ja isovanhempien vierailupäiviin sekä tarjoamalla oppilaille juhlaviikon huipentavan taikuriesityksen. Viikko oli tykätty sekä lasten että aikuisten keskuudessa!


