Digilehtiä ja muuta lukemista maksutta verkossa lukuviikolla 20.-26.4.

Lukukeskuksen vuosittaisella lukuviikolla juhlistetaan lukemista. Käytettävissä on erilaisia lukuaineistoja, virtuaalisia kirjailijaesiintymisiä ja tapahtumia sekä tietysti kirjavinkkauksia! Paljon vinkkejä sekä opetukseen että koteihin lasten kanssa hyödynnettäväksi. Tutustu sivulla https://lukuviikko.fi/

Lukuviikon aikana on vapaasti luettavissa myös yhteensä 68 digiaikakauslehteä osoitteessa www.aikakauslehtiviikko.fi.

”Kampanjan kohderyhmänä ovat mm. mediakasvatustyötä ja sivistystyötä tekevät ammattilaiset sekä myös kaikki muut aikakaussisällöstä kiinnostuneet. Kampanjalla pyritään lisäämään tietoisuutta digilehdistä ja ohjaamaan kuluttajat enenevissä määrin digilukemisen pariin. Aikakauslehtiviikon tuottaa Aikakausmedia yhdessä kustantajien ja LM Tietopalveluiden kanssa.”

Omien digitaitojen päivittäminen – YLE Digitreenit

Opettele omaan tahtiisi digiperustaitoja YLEn laajan Digitreenit-oppimateriaalin avulla silloin, kun sinulle sopii. Treenit ovat maksuttomia, mutta palvelu vaatii rekisteröitymisen tai kirjautumisen YLE-tunnuksella.

Digitreenien peruskurssilla aiheina mm.

  • Perusteita: Opi tärkeimpiä käsitteitä ja vinkkejä sähköpostin käyttöön. Löydä tiedostosi helpommin.
  • Valokuvat: Ota parempia kuvia, hallitse kuvakaaos ja lähetä kuvia kavereille.
  • Tiedonhaku ja tietoturva: Opi taitavammaksi tiedon hakijaksi, tiedä missä verkossa olet ja hallitse yksityisyyttäsi paremmin.
  • Asioi verkossa: Opi konsteja verkko-ostamiseen, sähköiseen maksamiseen ja julkisissa palveluissa asiointiin.

Paljon tehovinkkejä myös puhelimen ja tabletin käyttöön:

  • näin siirrät kuvat puhelimesta tietokoneeseen
  • kuvien muokkaaminen
  • näin lataat karttoja laitteen muistiin
  • asiakirjan skannaaminen mobiililaitteella
  • näin otat kuvakaappauksen laitteesi näytöltä
  • perhekalenterin luominen
  • tekstin kopiointi mobiililaitteen näytöltä
  • mobiilivarmenne
  • mobiilimaksaminen
  • kännykkäkameran monipuolinen käyttö
  • whatsapp-tehokäyttö
  • miksi ja miten päivittää sovelluksia
  • älypuhelimen turvavinkit hätätilanteisiin
  • näin saat akun kestämään pidempään

Käytä tietokonetta sujuvammin:

  • Windows 10 – vinkit tehokäyttöön
  • mukauta Windows 10 mieleiseksesi
  • yhdistä tietokone tai tabletti verkkoon puhelimella
  • e-kirjojen käyttäminen
  • celsiukset, promillet, potenssit ja muut erikoismerkit – mistä löydän
  • oma budjetti taulukkolaskentaohjelmalla
  • oma CV tekstinkäsittelyohjelmalla
  • näin otat kuvakaappauksen sivulta
  • opettele ainakin nämä pikanäppäinkomennot
  • ilmainen videopuhelu eri palveluilla

Lisäksi myös ohjeita sosiaalisen median sovelluksiin ja toimintoihin, kuvien ja videoiden käyttöön eri laitteilla, tietoturvaan ja verkossa asiointiin.

Voit myös testata osaamisesi:

Ohjevideoita ja materiaalia myös niille, jotka opastavat vasta-alkajia digitaidoissa: digitreenit vasta-alkajille.

Open ilmasto-opas aineenopettajille

Open ilmasto-opas kuvaa ilmastonmuutos-ilmiön jokaisen koulussa opetettavan oppiaineen näkökulmasta erikseen ja tarjoaa lisäksi kuvamateriaalia sekä aihepiiriin sopivia tehtäväideoita. Oppaassa on myös vinkkejä monialaiseen oppimiseen ja alakoulun ilmastokasvatukseen sekä yleistietopaketit ilmastonmuutoksesta ja ilmastokasvatuksesta.

Muita ilmastokasvatuksen materiaaleja verkossa:
Ilmastokasvatus varhaiskasvatuksessa – Mappa-materiaalipankki (Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto)
Ilmastokasvatus esiopetuksessa – Mappa-materiaalipankki
Ilmastokasvatus alakoulussa – Mappa-materiaalipankki
Ilmastokasvatus yläkoulussa – Mappa-materiaalipankki
Ilmastonmuutos WWF:n MOK – 1.-9. luokkalaisille
Muita aiheeseen liittyviä materiaalipakettaja (Mappa)

Digimateriaalia tiedekasvatukseen (varhaiskasvatus, esi- ja alkuopetus)

Pikku Kakkosen Tiedonjyvässä tehdään tiedekokeita itse tutkien ja kokeillen. Tarkoituksena on herättää lasten uteliaisuus ja innostus tiedettä kohtaan ja johdatella tieteellisen oppimisen polulle. Sarja sisältää noin 10 minuutin pituisia videoita, jotka opastavat tiedekokeiden tekemiseen. Kaikki kokeet voi toteuttaa päiväkodissa, koulussa tai kotona.

Tiedonjyvä-sarjan esittely

Tiedonjyvä-tiedekokeet (linkki videoihin, Yle Areena)

Lapset tiedekokeita tekemässä
Kuva: Yle Areena

Tiedekeskus Heurekan Tempputehdas sisältää myös vinkkejä erilaisten tiedetemppujen tekemiseen http://tempputehdas.heureka.fi/.

Kuva: Heurekan Tempputehdas -sivusto

Hieman vanhempi Jippo-sivusto sisältää myös hyviä ideoita ja tehtäviä luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian oppimiseen oman tutkimisen ja ihmettelyn kautta http://www.ejippo.fi/ .

Ajankohtaisia webinaareja tvt-opetuskäytöstä

Maksuttomia webinaareja sekä webinaaritallenteita opetuksen tvt-aiheista, esim. digitaalinen arviointi, digitaaliset oppimateriaalit, tietosuoja (GDPR), oppilasagenttitoiminta, tutortoiminta, oppimisalustat, tekijänoikeudet, sosiaalinen media, Office 365, eri ohjelmistot, sovellukset ja pedagogiset ideat:

Alla muutama poiminto (sähköinen arviointi, oppilasagenttitoiminta, PaikkaOppi-palvelun käyttöopas Scratch-ohjelmointiin, Java-ohjelmoinnin perusteita, oppimisanalytiikka, laajennettu todellisuus, Office 365 uudet ominaisuudet 4/2019, Liikenneturva ja MLL:Digilaitteet lasten arjessa):

Näin luet e-kirjoja tietokoneella

Iso osa sähköisistä kirjoista on EPUB-tiedostomuodossa. Windows 10:n mukana tuleva Edge-nettiselain osaa avata EPUB-tiedostot suoraan, ilman erillisiä lukuohjelmia tai lisäosien asennuksia. Klikkaa tiedosto auki ja se aukeaa Edge-selaimeen luettavaksi – tai jos oletusnettiselaimena koneellasi on jokin muu nettiselain, niin klikkaa EPUB-tiedostoa hiiren oikeanpuoleisella painikkeella ja valitse ”Avaa sovelluksessa” ja valitse sitä kautta ”Microsoft Edge”.

Vinkki: Tätä voi hyödyntää esimerkiksi itse tehtyjen e-kirjojen jakamisessa muiden käyttöön: oppilaat voivat tehdä oman e-kirjan esim. iPadissa Book Creator -apilla, jonka jälkeen valmis kirja tallennetaan EPUB-tiedostona esimerkiksi oppilaan OneDrive-kansioon, josta sen voi avata joko uudelleen iPadilla katsottavaksi tai PC-tietokoneella Edge-selaimen kautta, EPUB-muodossa toimivat myös videosisällöt ja äänet, jos sellaisia on kirjaan lisätty.

Lisää ohjeita täällä >>

 

ClassroomScreen – maksuton ohjelma luokkatyöskentelyyn ilman asennuksia!

Oletko jo tutustunut Classroom Screen -nimiseen nettiselaimessa toimivaan ohjelmaan? Ohjelmaa voi käyttää esimerkiksi luokkatyöskentelyn ohjeistamiseen, kirjoittamiseen, piirtämiseen tai nimien arpomiseen. Se on suomenkielinen (+useita kielivaihtoehtoja) ja toimii siis nettiselaimessa ilman asennuksia (sekä iPadissa että tietokoneella)!

Lisäksi ohjelmasta löytyy lisätoimintoja, kuten ajastin, kello, äänitason mittaus, liikennevalot ja työskentelysymbolit työskentelyä ohjaamaan ja QR-koodi, jonka avulla pienemmät oppilaat voi ohjata ohjelman sivulle.

Ohjelma on erittäin helppokäyttöinen ja tarkoitettu aloitettavaksi ”tyhjästä” joka käyttökerralla, eli siihen ei ole mahdollista tallentaa sisältöjä eikä ohjelmaan voi myöskään tuoda valmiita tiedostoja koneelta. Toki esimerkiksi tekstin tuominen muista ohjelmista copy-paste -toiminnolla onnistuu.

https://classroomscreen.com/

 

Lokakuu on lukukuu – maksuttomia kirjoja netissä

Verkosta löytyy useita sivustoja, joiden kautta voi ladata e-kirjoja luettavaksi iPadilla tai tietokoneella maksutta:

 

Vaski-kirjastojen e-kirjat (tarvitaan Vaski-kirjastokortti, esim. Turun kaupungin kirjastokortti)

Klassikkokirjasto http://klassikkokirjasto.kansalliskirjasto.fi/

  • Kansalliskirjaston tuottama suomalaisen kirjallisuuden klassikoiden kokoelma sähköisessä muodossa
  • maksutta käytettävissä kaikkialla
  • luettavissa sekä tietokoneella että iPadilla ilman kirjautumista

Gutenberg-projekti http://www.gutenberg.org/

  • suurin osa kirjoista on englanninkielisiä, mutta mukana on myös ranskan-, saksan- ja suomenkielisiä teoksia. Kaikkiaan teoksia on yli 40 kielellä.
  • luettavissa sekä tietokoneella että iPadilla ilman kirjautumista

Lönnrot-projekti http://www.lonnrot.net/etext.html

  • tekstitiedosto-muodossa olevia kirjoja (zip-paketti), ei kuvia
  • luettavissa tietokoneella

Suomalaisten kirjastojen e-aineistot http://ekirjasto.kirjastot.fi/

  • eri kirjastojen digiaineistoja, mm. e-kirjoja, äänikirjoja,  -> valitse sivulta oma kirjastosi
  • osa aineistosta vapaasti saatavilla, osaan tarvitaan kyseisen kirjaston kortti/tunnukset

Elisa Kirjan maksuttomat klassikot

  • yli 400 ilmaiseksi ladattavaa klassikkoa, mm. Topelius, Lönnrot, Kilpi, Jotuni, Tolstoi, Dickens, Shakespeare, Montgomery, Verne
  • vaatii rekisteröitymisen Elisan palveluun

Tuo luonto luokkaan livekameroiden avulla

Seilin sääksikamera (Turun yliopisto)

Linnunpesiä ympäri maailman (valtava lista)

Kalasääski (WWF)

Ahma-livekamera (WWF, uusi!)

Metsäpeura (WWF)

Liito-orava (WWF)

Norppalive-kamera (käytössä keväällä ja kesällä, muina aikoina tallenne):

Taimen-livekamera (WWF, uusi!)

Panda-live (Ähtäri Zoo)

Sääkameroita eri puolilla maailmaa

 

Tiedetemppuja lasten kanssa

Testaa eri aineiden välisiä reaktioita ja ihmettele fysiikan lakeja! Ohjeita omien tiedetemppujen tekemiseen löytyy Tiedekeskus Heurekan tempputehtaan sivuilta. Useimmissa tempuissa hyödynnetään kotoa ja koulusta löytyviä perusvälineitä – erityislaitteita tai -välineitä ei tarvita. Katso myös opettajan ohjeet tuntityöskentelyyn.

Lisää liikettä oppitunneille

Sporttipankki https://sporttipankki.com/
Yli 300 liikunnallista peliä, leikkiä ja harjoitetta.

OneMinuteSport https://oneminutesport.fi/
Oppilaiden ja opiskelijoiden tekemiä taukoliikuntavideoita, joiden mukana voi liikkua sisätiloissakin (rekisteröitymistä ei tarvita: valitse ”Tervetuloa liikkumaan” ja klikkaa listasta oma kuntasi ja ”valitse”)

UKK-instituutin liikuntaohjevideoita https://www.youtube.com/user/Terveurheilija/videos
mm. kehonhuoltoa ja venyttelyohjeita

Smart Moves: https://www.smartmoves.fi/aktiivinen-opiskelupaiva/ideoita-oppituntien-liikunnallistamiseen/
mm. liikuntaideoita luokkatyöskentelyyn

Jumppakissan taukojumppavideot (pienimmille oppilaille, Selkäliiton Youtube-kanava)

Lihasvoimaa vahvistavia harjoituksia (video-ohjeet, Selkäliiton Youtube-kanava)

Tasapaino- ja kehonhallintaharjoituksia (video-ohjeet, Selkäliiton Youtube-kanava)

Selkärangan liikkuvuus- ja lihaskestävyysharjoituksia (ideo-ohjeet, Selkäliiton Youtube-kanava)

Mobiili-appeja:

SprintGame
– https://www.tervekoululainen.fi/opetusmateriaalit/mobiilipelit/
Hudl
Scoreboard free
Timer Trainer
Pistemestari / Points master 
Video Delay Instant Replay with Slowmotion
Sworkit
BattleSteps: Epic Fitness Game
Heia Heia
TurfHunt
Just dance now
Tabata Stopwatch Pro
Bit Breaker
Motion Sports

Pelillisiä verkkomateriaaleja:
X-Breikki -tehtävät

Laajempia materiaalipaketteja ja liikunnallisia ideoita opetukseen:
Liikkuva koulu -hankkeessa kehitettyjä ideoitaSmartMoves -materiaalitTerve koululainen -hankkeen tehtäviä ja ideoitaAktiivisuus-hankkeen videoesimerkkejä

 

Learning Apps – tehtäväpohjia opetukseen

Learning Apps -sivusto sisältää erilaisia valmiita tehtäväpohjia, joihin syötetään oma sisältö ja kas, tehtävä on valmis. Voit tehdä esimerkiksi ristikkotyyppisen tehtävän, karttapohjaisen tehtävän, ”Yhdistä parit”-tehtävän tai ”Haluatko miljonääriksi” -tehtävän. Vaihtoehtoja on useita.

Sivulta löytyy myös muiden käyttäjien tekemiä valmiita tehtäviä oppiaineittain ja aihepiireittäin jaoteltuina. Käyttö on maksutonta, mutta vaatii rekisteröitymisen (opettajalta).

Lyhyt esittelyvideo (suomeksi)