Keväiset kuulumiset

Kevät on jo pitkällä ja Rahjekadun päiväkodin Pöllöissä sitä on vietetty näiden  kuvien mukaisissa tunnelmissa.

Saimme yhdeltä perheeltä heille pieneksi menneitä mekkoja täydentämään roolivaatteiden rekkiä ja lapset tulivat siitä tosi iloisiksi.
Pidimme koko talon yhteiset vappujuhlat, joihin lapset pukivat naamiaisasujen lisäksi itse tekemiään naamareita.
Metsäretkelle bongailimme kevään merkkejä ja harjoittelimme tunnistamaan lajeja.
Liikuntasali koristeltiin hienoksi juhlia varten.
Ilmapalloja puhallettiin koristeeksi ja yhteisiin leikkeihin.
Tunnetaitoja treenattiin kuvakorttien ja muistipelin avulla.
Itäneet samettiruusut laitettiin omiin purkkeihin, jotka sai viedä kotiin.
Metsäretkien lisäksi olemme retkeilleet puistoon ja läheiselle pelikentälle.
Saimme huhti- ja toukokuussa nauttia kahden opeopiskelijan seurasta ja heidän järjestämästä toiminnasta. Pidimme heille läksiäisjuhlat ja annoimme yhdessä tekemämme kortit sekä lahjat. 
5-kerhossa olemme harjoitelleet muun muassa paikkamääreitä ja vastakohtia.
Hienosti lapset osasivat!

Ensi viikolla Rahjekadulla vietetään kevätjuhlaa ja muutaman viikon päästä häämöttävät jo kesälomat! Mukavaa kevättä ja kesää kaikille! ♥

Seikkailurata

Tänään Pöllöt ja Pääskyt pääsivät hauskalle seikkailuradalle liikuntasaliin! Rataan kuului 6 eri pistettä ja pääsiäispupu Jussin kirjeessä kerrottiin, että tarvitaan rohkeutta, tarkkuutta, sekä taitoa tehdä yhteistyötä. Onneksi näitä kaikkia meiltä löytyi, oli siis aika lähteä radalle…


Ensimmäisellä pisteellä rohkeat seikkailijat saivat tunnustella rohkeasti kahden laatikon sisältöä. Sieltä löytyi jotain tuttua, nimittäin pajunkissoja! Toisessa laatikossa oli jännittäviä vesihelmiä.

Toisella pisteellä koitettiin arvuutella, mistä varjot tulevat… Hienosti lapset tiesivät, että sieltähän paljastui pääsiäismunakori, sulka, jänis sekä kana! 

Pisteillä 3 ja 4 avuliaat lapset korjasivat myrskyn jälkiä. Rikkoutuneet pääsiäismunat kasattiin uudestaan ja pienet keltaiset tiput autettiin lapioiden ja lusikoiden avulla takaisin kotipesään. ♥

Viidennellä pisteellä tarvittiin tarkkuutta, sillä selvitettiin, mikä ensimmäisessä kuvassa ollut kuva puuttui toisesta. Pääsiäismunakorihan se! 

Kuudennella pisteellä piti pohtia, miten saisi sulkaa liikutettua ilman käsiä…? No puhaltamalla tietysti! Ja hienosti ne liikkuivatkin.

Onneksi Rahjekadun lapset ovat niin taitavia, että tehtävät onnistuivat heiltä leikiten. ♥

Iloista pääsiäistä! 

 

 

 

Maaliskuun kuvia

Maaliskuun viimeinen päivä! Palataan vielä maaliskuun muistoihin kuvien muodossa.

Teimme metsäretkellä metsäjäätelöä. Isoon pussiin tuli lunta ja suolaa.
Ison pussin sisään laitettiin pienempi pussi, jossa oli kuohukermaa ja vaniljasokearia. Sitten sekoitettiin!
Metsäjäätelö maistui kaikille ja päälle laitettiin vielä sydämen muotoisia koristesokereita.
Maaliskuun kevään merkkejä on ollut lumen sulaminen ja myös askarteluissamme oli sulaneita lumiukkoja!
Keväisenä päivänä otimme jo trampoliinin esille.
Metsäretkellä löysimme Metsä-Keijun kello, joka kutsui meitä luokseen kuulemaan kuinka luontoa kuuluu kunnioittaa. Keräsimme metsästä roskat, jotka olivat tulleet lumen alta esiin.
Kävimme kirjastossa, josta lähti matkaan vino pino kirjoja!
Ryhmässämme osataan montaa eri kieltä, mikä rikkaus!
Kevätsään ottaessa takapakkia askartelimme aurinkosiepparit.
Ensin niiden annettiin kuivua ja sitten ripustettiin ikkunaan.
Pääsiäispupukin jo bongattu!
Pipettejä käytettiin myös suolamaalausta tehdessä.

Tässä Pöllöjen kuvia maaliskuun varrelta. Mukavaa alkavaa huhtikuuta kaikille! ♥

Rahjekadun päiväkodin Pöllöjen kuulumisia

Pöllöt ovat viime aikoina tehneet muun muassa seuraavaa…

Tammikuun lopussa tekemistämme jäätimanteista tuli upeita! Niitä etsittiin ja keräiltiin ämpäreihin monen monta kertaa.

 

112-päivänä katsoimme videon, jossa opetettiin kuinka toimia hätätilanteessa. Tämä video tuli tietenkin mukaan lasten leikkeihin ja jäi hyvin mieleen.

Ystävänpäiväksi teimme askarteluja ja kortteja.

Helmikuussa meillä oli muutenkin aiheena ystävyys ja pohdimme paljon millainen on kiva kaveri ja luimme satuja ystävyydestä. Lisäksi pääsimme katsomaan meille entuudestaan tutun Bodon seikkailuja pöytäteatterissa ja näimme miten hyvä ystävä auttaa.

Tietysti Kalevalan päivän kunniaksi tutustuimme myös Kalevalaan ja sen hahmoihin.

Tänään laskiaistiistaina paistoimme pulkalla laskun lomassa makkaraa.

Roope Ruupertti tahtoi tulla myös laskiaistiistain rientoihin ja toi mukanaan myös tanssittavaa musiikkia!

Aurinkoista alkavaa kevättä kaikille Rahjekadun päiväkodista! ♥

”Minä näin, kun kettu…”

Uusi vuosi alkoi Rahjekadun päiväkodin Pöllöissä eläinteemalla. Eräällä lounaalla nimittäin näimme ikkunastamme ketun, joka jäi tietenkin hyvin lasten mieleen ja siitä riitti puheenaihetta! Aloimme siis yhdessä tutkimaan myös muitakin eläimiä ja lähinnä kiinnitimme huomiota Suomen metsissä asustaviin eläimiin. Mitä ne syövät, mitä ne tekevät talvella ja millaisia jälkiä ne jättävät hankeen? Tammikuu meni hujauksessa ja huomenna helmikuu jo alkaa! Kevättä kohti, mutta nyt nautitaan kauniin lumisesta maisemista ja kirpsakasta pakkasesta vielä tovi. Tänään teimme myös Pakkaspojan timantteja, kun siihen on täydellinen sää.

 

Joulukuun touhuja

Joulukuu on mennyt hurjalla vauhdilla eteenpäin ja joulukalenterin luukut vähentyneet vähentymistään!

Rahjekadun päiväkodin Pöllöissä on päästy kalenterin siivittämänä hauskoihin talvisiin puuhiin Petteri Punakuonon johdolla. Olemme tietenkin laulaneet talvisia lauluja, sekä pitäneet liikunta- ja leikkihetkiä talvisella teemalla niin sisällä, kuin ulkona. Olemme törmänneet Loisto-tonttuun ja Petteri Punakuonoon myös yllättäen metsäretkillä ja keränneet heidän toiveestaan käpyjä kuusenkoristeisiin, sekä pitäneet satuhetken metsässä. Joulukuussa olemme myös tutustuneet tärkeisiin suomalaisiin päiviin, kuten Jean Sibeliuksen eli suomalaisen musiikin päivään, sekä myös Suomen itsenäisyyspäivään. Olemme päässeet olemaan tarkkoina salapoliiseina, kun etsimme Tonttu Touhukkaan lähettämän kirjeen ansiosta hänen kadottamia liukureita päiväkodista. Lapset saivat liukurit lahjaksi! Vilahti tonttu myös päiväkodin ikkunassa. Lisäksi, vaikka jouluna on ihania perinteitä, täytyy myös Joulupukin pysyä ajan hermolla, joten Pöllöt näyttivät Bee-Bottien käyttöä. Saimme myös kalenterista Petterin löytämän näytelmän, jonka harjoittelimme ja esitimme päiväkotimme toiselle ryhmälle Pääskyille.

Loisto-tonttu ja Petteri-poro löytyivät metsästä, johon menimme retkelle.

Kalenterin kuvia on lasten mielestä kiva ihailla ja tutkia.

Kuuntelimme upeassa valossa Jean Sibeliuksen musiikkia, josta tuli lapsille mieleen muun muassa linnut ja punainen tonttulakki. Lisäksi luimme Sibeliuksesta Soiva metsä-kirjasta.

Keräsimme metsästä käpyjä.

Teimme kävyistä hienot koristeet, joilla koristelimme kuusta.

Bee-Bottien käyttö onnistuu Pöllöiltä hienosti.

Ei enää montaa luukkua jäljellä.

Näytelmässä joulukuusi etsi itselleen tähteä, mutta melkein kaikkia tähtiä huimasi huipulla. Kultainen tähti uskaltautui kuitenkin alaoksien sijaan ihan kuusen latvaan ja sopi kuusen latvan tähdeksi.

Näytelmän taustalla soi ksylofoni.

Kohta on aika rauhoittua lomalle ja joulun viettoon. Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille, sekä mukavaa uutta vuotta 2022! ♥

Metsäntonttu Mörrin vierailu

Hiippailemassa Mörrin luo.

Mörri puun juurella ilman punaista lakkiaan.

Mörrin apulainen luki Mörrin kirjoittaman kirjeen.

Metsäntonttu Mörri tuli taas näin marraskuun lopulla vierailemaan päiväkotimme pihalla. Mörri-raukka oli hukannut punaisen tonttulakkinsa, eikä Joulun odotus olisi tietenkään mitään ilman sitä! Onneksi päiväkotimme reippaat etsivät löysivät lopulta monien lakkien joukosta sen oikean ja Mörrin päähän sopivan lakin. Tätä juhlistettiin vielä yhteisillä tanssijuhlilla.

Talvisin terveisin Rahjekadun päiväkodin isot ja pienet

Sadonkorjuun tunnelmia

Syyskuun sadonkorjuu on saatu päätökseen. Sadonkorjuu näkyi Pöllöissä koko kuukauden lauluissa, jumpassa ja askarteluissa, sekä se tuli myös näkyväksi lasten leikkeihin. Teimme omankin kasvimaan Pöllöjen ikkunaan lasten ja aikuisten ihasteltavaksi. Kaikki huipentui sadonkorjuu-juhlaan, joka järjestettiin päiväkotimme pihalla eilen torstaina.

Hienoja porkkanoita, nauriita ja punajuuria.

Musiikissa lapset kävivät korjaamassa satoa ja laulamassa vihanneksista, kasviksista ja hedelmistä!

Yrttien tuoksuttelua. Mysteerilaatikkoon sai laittaa käden ja arvata mitä laatikosta paljastuu.

Askartelupisteellä laitettiin omiin koreihin porkkanoita ja omenoita.

Päästiin maistelemaan paljon erilaisia makuja.

Iloista lokakuun alkua!

Syksyn alku Pöllöissä

Hei!

Syksy on lähtenyt Rahjekadun päiväkodin Pöllöissä hyvin käyntiin. Elokuussa teimme yhteiset säännöt ja opimme sekä kertasimme hyviä käytöstapoja avaruusolio Hupsin kanssa, joka seikkailee kirjassa ”Hups, ollaan ihmisiksi!”. Lisäksi kertasimme leikkien, liikkuen ja laulaen värejä.

Olemme hyödyntäneet värejä ja niiden tuntemusta myös erilaisissa tieteellisissä kokeissa, kuten tulivuori-kokeessa, sekä riisin värjäyksessä.

Olemme retkeilleen läheisiin metsiin ja puistoihin. Metsästä on löytynyt myös pientä evästä, sekä materiaaleja askarteluihin.

Pihalla lapsia on kiinnostanut tänäkin syksynä paljon erilaiset ötökät sekä esimerkiksi oravat, joita näkyy pihassamme runsaasti. Jotta asiaa on voitu tutkia tarkemmin, lainattiin kirjastoautosta siihen sopivia kirjoja.

Syyskuussa aloimme tutustua sadonkorjuuseen ja sen myötä erilaisiin vihanneksiin ja kasviksiin. Tämä projekti meillä jatkuu koko syyskuun, mutta aloitimme viime viikolla niin, että jumppailimme tämän teeman mukaisesti ja tutkimme aihetta yhdessä. Ihmetystä herätti muun muassa se, kuinka paljon erivärisiä porkkanoita onkaan olemassa!

Mukavaa ja värikästä syksyä!  ♥