Syyslomaviikko
Syyslomaviikko oli Vesikirpuissa rauhallinen. Jatkoimme vielä tällä viikolla syksyteemaamme ja paikalla olevat lapset saivat askarrella itselleen lapaset. Oman lapasen sai värittää mieleisekseen ja lopuksi siihen sai liimata niin paljon lankaa kun vaan halusi. Valmiit lapaset pääsivät seinälle ” pyykkinaruun ” roikkumaan. Olemme muutenkin paljon lasten kanssa harjoitelleet sitä, että hanskat ja lapaset on hyvä pitää kädessä, sillä ulkona on kylmää ja märkää.
Ulkona keksimme kaikenlaista uutta tekemistä ja pääsimme isommalle pihalle etsimään sinne piilotettuja eri värisiä palloja. Leikissä sai paljon liikettä, pysyimme lämpiminä ja samalla tunnistimme värejä sekä lajittelimme palloja eri värisiin ämpäreihin.
Kaivoimme esiin myös leikkivarjon ja sen kanssa harjoittelimme miten toimimme ryhmässä. Aluksi oli aika hankalaa liikuttaa varjoa rytmissä ylös ja alas, mutta harjoittelemalla onnistuimme. Varjon alle oli hauskaa juosta suojaan ja leikkiä piilosta.
” Keinun kanssain kultani kanssa, kultani kengät on kallellansa… ” 🙂
Perjantaina teimme retken Pelttarin kentälle. Hypimme trampoliineilla ja potkimme palloa. Paluumatkalla takaisin päiväkotiin näimme suloisen Sepelkyyhky pariskunnan, jotka olivat sillan alla sateelta suojassa. Lasten mielestä linnut liikkuivat hassusti ja niitä oli muutenkin mielenkiintoista seurata.