Vuoden 2022 alku Vesikirpuissa

Vuoden 2022 alku Vesikirpuissa

Hyvää alkanutta vuotta Vesikirpuista! 🙂

Tammikuu alkoi rauhallisissa merkeissä, vielä joidenkin lasten ollessa lomalla. Paikalla olleiden lasten kanssa olemme maalanneet mm. uuden vuoden raketteja ja kävelty lähipuistoon leikkimään. Maisemanvaihdos teki niin lapsille, kuin aikuisillekin hyvää. Uudet liukumäet ja rauhallinen kävely aurinkoisessa säässä piristää kummasti mieltä, nostattaa ruokahalua ja samalla saamme kaikki pientä liikuntaa.

Olemme myös suunnitelleet alkaneen vuoden teemoja ja huomattu, että Vesikirppujen lapset ovat kovasti kiinnostuneita niin autoista, kirjoista, laskemisesta kuin palloistakin. Saa siis nähdä, mitä kaikkea yhdessä keksimme!

Tällä hetkellä askartelemme lumiukkoja. Lumiukko syntyy siten, että siniselle kartongille lapsi painaa valkoiseen maaliin kastetun jalkapohjansa. 🙂 Lopuksi liimataan silmät, hattu sekä nenä. Lumiukoista tulee aika veikeän näköisiä! 🙂

Aamupiirissä laulamme Fröbelin palikoiden ” Lumiukkomarssi ” sekä muita talviaiheisia lauluja.

Omalla pihallamme olemme kaivaneet pulkat esiin ja isolla pihalla laskettu liukureilla! Hauskaa puuhaa molemmat!

Olemme myös saaneet uusia leluja, kuten punaiset kärryt. Kärryissä on kuljetettu mm. vauvaa ja pikkuautoja.

Joulukuu Vesikirpuissa

Joulukuu Vesikirpuissa

Joulukuu alkoi luonnollisesti Vesikirpuissa joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamisella. Teimme aamupiirihuoneen seinälle kahdestakymmenestäneljästä kirjekuoresta kalenterin, mistä jokaisesta paljastuu vuorollaan jokin hauska yllätys. Tähän mennessä kirjekuorista on paljastunut mm. lumihiutaleita, pipareita, tähtiä, suomen lippu, tonttu ja kynttilöitä. Jokaisen kirjekuoresta löydetyn yllätyksen olemme liimanneet joulumaisemaikkunaan. Kun jokainen kirjekuori on avattu, on hauska nähdä minkälainen maisema ikkunaan muodostuukaan.

Joulukuussa olemme olleet myös ahkeria askartelijoita, kun olemme tehneet niin pipareita, joulukuusia ja ikkunaan lumisadetta sekä suomen lippuja.

Aamupiirissä olemme kuunnelleet tarinaa Kolmesta pienestä karhusta.

Toivotamme Vesikirpuista oikein Hyvää Joulua! Kuullaan taas ensi vuonna!

 

 

 

Viikot 43, 44 ja 45

Viikot 43, 44 ja 45

Lokakuu on vaihtunut marraskuuksi ja siinä samalla kulunut monta viikkoa Vesikirpuissa vauhdikkaissa merkeissä! Vietimme lokakuun loppussa Halloween – juhlia omassa ryhmässämme ja askartelimme hämähäkkejä ja haamuja. Pienryhmätoiminnassa tutkimme taskulampun kanssa pimeää, etsien mm. heijastimia sekä leikkimme taskulamppuhippaa jumppasalissa.

Viime viikot olemme käsitelleet Vesikirpuissa asiaa perhe ja miettineet, ketä kaikkia perheeseen kuuluu. Perheteema on laajentunut mm. nukkekoti leikkiin ja leikki on ollut ryhmän jokaisen lapsen mieleen. Nukkekodin hahmoja on laitettu niin nukkumaan, kuin nojatuoliin katsomaan telkkaria.

Jumpassa olemme ajaneet mopoilla ja rakennettu majoja.

 

Viikko 42

Viikko 42

Vesikirpuissa on harjoiteltu tällä viikolla pukeutumista ” Maikki – Nuken ” avulla. Aamupiirissä olemme kuunnelleet Kielinupun ” Puetaan ” – laulua ja laulun aikana Maikki on saanut vaatteet päälleen. Laulu on auttanut lapsia nimeämään mm. sukat, paidat, housut, takit, pipot ja kengät.

Olemme myös tutkineet kasvoja ja lapset ovat saaneet liimata tyhjille kasvoille hiukset, silmät, nenän ja suun. Kasvoista tuli aika hauskoja! Samalla olemme laulaneet Kielinupun ” Missä on sun silmät?  ”

Jumpassa on kerätty sukkia ja lapasia oikeisiin ämpäreihin. Erilaiset keräysaiheiset jumpat/leikit ovat osoittautuneet tämän syksyn suosikeiksi! Lapset osallistuvat todella innokkaasti, mikä on ihanaa!

Saksilla leikkaaminen on tarkkaa puuhaa!

Ulkoleikeissä olemme välillä saaneet nauttia auringosta ja vesisateesta. Hiekkalaatikolla on vietetty teekutsuja dinosauruksen kanssa ja opeteltu ajamaan potkupyörällä sekä kolmipyöräsellä. Vielä molemmat vaativat hieman harjoitusta, mutta varmasti ensi keväänä Vesikirppujen pihalla vauhtia riittää! 🙂

 

Syyslomaviikko

Syyslomaviikko

 

Syyslomaviikko oli Vesikirpuissa rauhallinen. Jatkoimme vielä tällä viikolla syksyteemaamme ja paikalla olevat lapset saivat askarrella itselleen lapaset. Oman lapasen sai värittää mieleisekseen ja lopuksi siihen sai liimata niin paljon lankaa kun vaan halusi. Valmiit lapaset pääsivät seinälle ” pyykkinaruun ” roikkumaan. Olemme muutenkin paljon lasten kanssa harjoitelleet sitä, että hanskat ja lapaset on hyvä pitää kädessä, sillä ulkona on kylmää ja märkää.

Ulkona keksimme kaikenlaista uutta tekemistä ja pääsimme isommalle pihalle etsimään sinne piilotettuja eri värisiä palloja. Leikissä sai paljon liikettä, pysyimme lämpiminä ja samalla tunnistimme värejä sekä lajittelimme palloja eri värisiin ämpäreihin.

Kaivoimme esiin myös leikkivarjon ja sen kanssa harjoittelimme miten toimimme ryhmässä. Aluksi oli aika hankalaa liikuttaa varjoa rytmissä ylös ja alas, mutta harjoittelemalla onnistuimme. Varjon alle oli hauskaa juosta suojaan ja leikkiä piilosta.

” Keinun kanssain kultani kanssa, kultani kengät on kallellansa… ” 🙂

Perjantaina teimme retken Pelttarin kentälle. Hypimme trampoliineilla ja potkimme palloa. Paluumatkalla takaisin päiväkotiin näimme suloisen Sepelkyyhky pariskunnan, jotka olivat sillan alla sateelta suojassa. Lasten mielestä linnut liikkuivat hassusti ja niitä oli muutenkin mielenkiintoista seurata.

Viikko 40

Viikko 40

Tällä viikolla syksy on ollut edelleen vahvana teemana Vesikirpuissa. Meidän omalle pihalle on lentänyt puista paljon lehtiä ja haravoiminen on pitänyt pienet ulkoilijat liikkeessä. Olemme myös maalanneet lehtien kanssa ja loppuviikosta seinälle ilmestyi hieno kokoelma erilaisia maalauksia. Hauskaa mitä kaikkea lehtien kanssa voikaan tehdä, kun vaan mielikuvitus on rajana!

Saimme tällä viikolla sisäleikkeihin myös uusia leluja ja ulkoleikeissä vanhat kattilat ja ämpärit muuttuivat rummuiksi.

Metsäretkellä on välillä hyvä pysähtyä halaamaan puuta 🙂

Metsästä löytyi vielä mustikoita, jotka katosivat nopeasti pieniin suihin. Löysimme myös sieniä ja ne tuntuivat kädessä hieman jännittäviltä. On hyvä muistaa, ettei sieniä saa laittaa suuhun. 🙂

 

 

Syksy 2021 Vesikirpuissa

Syksy 2021 Vesikirpuissa

Olemme Vesikirpuissa vastaanottaneet syksyn iloisella mielellä. Askartelimme ruokailuhuoneen ikkunaan Syksyn Neidon, joka toivottaa kaikki tervetulleeksi. Syksyn Neito sai kaverikseen myös havunneulasilla koristellun siilin. Lehtien ja havunneulasten liimaamisen oli hauskaa puuhaa.

Keskiviikkoisin olemme jumppasalissa tavallisten jumpparatojen lisäksi keränneet mm. puista pudonneita lehtiä, vieden niitä ämpäreihin sekä harjoiteltu Myrkkysieni-peliä. Vauhtia jumppasalissa riitti ja kaikilla oli hauskaa, vaikka vielä paljon harjoittelemmekin sääntöjä, oman vuoron odottamista ja muiden huomioimista.

 

Ulkona lehdet maistuivat keppihevosille ja lehtiä oli muutenkin kiva haravoida ostoskärryyn ja kuljettaa ympäri pihaa.

Sisällä on hoidettu nukkeja lääkärileikissä sekä pesty keittiövälineitä – haarukoita, lusikoita, veitsiä ja kuppeja.

 

 

Kesä-Heinäkuun vaihde

Kesä-Heinäkuun vaihde

     

Juhannusjuhlissa esiinnyttiin ja syötiin ulkona.

Ylätalossa oli uusia leluja ja leikkejä. 🙂

Ulkona oli paljon ötököitä!

 

Iso piha, paljon uutta tekemistä.

Luettiin ja laulettiin ötököistä. Askarreltiin perhonen liimaamalla. Helteillä vesileikit jatkuu vaan. 🙂

Viikko 25

Viikko 25

     

Muovailtiin jäätelöitä! Nam!

(ei saa oikeasti syödä! :D)

   

Ulkona nähtiin paljon ötököitä! Hui!

   

Viimeiset leikit Vesikirpuissa ennen kesälomaa ja remonttia!

     

Tällaista täällä nyt.

    

Vesiväreillä maalausta.

   

Hellettä pakoon metsään.

Kesällä on kiva tehdä kaikenlaista ulkona, jopa piirtää. 🙂

    

     

     

    

Vesileikit viilentää. 🙂

 

 

 

Kesäkuu Vesikrpuissa

Kesäkuu Vesikrpuissa

   

Siivousapulainen. 🙂

   

Tiskausleikki.

Kaverin kanssa.

    

Autopesula.

    

    

Mikä kelluu mikä ei?

    

    

    Jääpalat leikkiin.

Lopuksi ne suli kokonaan!

 

   

    

   

Paljon hiekkakakkuleikkejä ”kioskissa”. 🙂

”Kahvia” ja ”jäätelöä” 😀

 

Oikeat jäätelöt jälkkäriksi! 😀

 

  

Saippuakuplat ovat lumoavia.

  Kaikki osaavat puhaltaa hienosti. 🙂

  

   

   

  

  

Retki pelttarin kentälle hyppimään ja palloilemaan. 🙂

  

Ja vau! Kypärät päähän ja muksubussin kyytiin. 🙂

  

Vesiväreilä maalausta.

  

Väritetään kaloja. Harjoitellaan leikkaamista.

 

    

”Penet kalat uivat, ai ai…”

Rytmirinkulakokeilua ”Hauki ui” laulun tahdissa.

Ja vielä muovailua muovailuvahalla.