Majavien viikko 22.3.-26.3.2021

Tällä viikolla majavalaisten musiikkijumppa jatkui ja voimistelunauhat heiluivat. Iltapäivälläkin muutamat lapset pääsivät rakentamaan oman jumpparadan.

Kielikerhoissa pikkuset tunnistivat erilaisia folioon käärityjä esineitä ja harjoittelivat käsitteitä: päällä, takana, vieressä jne

5-vuotiaiden kielikerhossa jatkui ammatti-teema. Lisäksi luimme kirjan, jossa Veeran perhe kasvatti erilaisia tuotteita ja kylvimme herneitä.

Harjoittelimme myös lauseiden muodostamista kortti-pelin avulla.

Lauloimme ja esitimme tällä viikolla ”Mummon kanat”, ”Tipujen touhuja”, ”Kanarouva” ja ”Kolme varista” lauluja.

Majavien viikot 8.3. – 19.3.21

Viime viikolla maanantaina jumpassa oli liikuntarata, jossa kuljettiin keppihevosilla. Tällä viikolla majavalaiset tanssivat voimistelunauhojen kanssa musiikkitahdissa.

Kielikerhoissa katsoimme kuvia ja juttelimme mitä kukakin tekee. Isommat tutustuivat pelin ja kirjan avulla ammatteihin.

     

Isommat majavalaiset jatkoivat pahviompelutöitä. Niitä ketkä halusivat maalata, pääsivät taiteilemaan.

Tällä viikolla lauloimme yhdessä ja leikkimme ”Kolme varista”-laululeikkiä.

Lasten suosikkilelu oli siivouskärry. Kyllä Majava-ryhmän saimme puhtaaksi!

Majavien viikko 1.3. – 5.3.21

Maanantaina jumpattiin salissa samonalehti-jäälautta -leikkiä.

Nalle-kerhossa katsoimme ja keskustelimme lehtikuvista: Kuka tekee? Mitä tekee? Missä tekee?

Harjoittelimme uutta kädentaitoa: pahvikuvan ompelua.

 

Majavien viikko 15.2 – 19.2.21

Alkuviikolla jatkoimme hiihto-harjoituksia.

Kun pakkanen kiristyi, leikkimme ja pelasimme kavereiden kanssa sisällä, mm. majaleikkiä, muistipeliä

   

Pääsimme tutkimaan miltä näyttää suola ja sokeri sekä maalasimme suola- ja sokerimaalauksia.

Majavien viikko 8.2. – 12.2.21

Tällä viikolla askartelimme sydämiä ikkunoihin ja villasukkia .

Kielikerhossa pelasimme kodintavara-lottoa ja lumiukko-peliä.

Lauloimme ystävänpäivän lauluja ryhmässä ja perjantaina salissa.

Saimme ystävänpäivän postia…

Teimme kaikkea muuta kivaa lastentoiveden mukaan:

palapeleja, keppiratsastusta

 

teimme jäädytyskokeilua mm. jäälyhtyjä ja jäätimantteja.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄN VIIKONLOPPUA JA LASKIAISTA!

 

Majavien viikko 1.2-5.2.21

Alkuviikolla osa Majava-lapsista jumppasivat salissa ja osa lapsista opettelivat hiihtämään.

Loppuviikolla kun pakkanen yllätti, niin sisällä löytyi erilaista tekimistä: taikataikinasta muovailemista, erilaisia leikkejä kuten lumiukkoleikki kieliryhmissä, junaleikki ja kampaamoleikki, liidulla piirtämistä.

 

Majavien viikko 25.1. – 29.1.21

Tällä viikolla keksimme kaikenlaista lumeen liityvää:

lumi-kirjoitukset, tehtiin lumiukkoja ulkona ja laulu-lumiukkoa sisällä,

   

muovailtiin lumesta erilaisia hahmoja ja maalattiin niitä

pelattiin lumiukko-peliä.

Koska maalaus on hauskaa monien Majavien mielestään, maalasimme lisää, tällä kertaa paperilla yhdessä kavereiden kanssa.

Osa lapsista pääsi avaruushuoneeseen leikkimään

Majavien viikko 18.1. – 22.1.21

Tämän viikon maanantaina jumppasalissa Majava-lapset rakensivat ja kokeilivat jumpparataa.

Osa lapsista jatkoivat lumimaisemien töiden parissa.

Viime viikolla sekoitimme ja kaatoimme maitopurkeihin vesi-maaliliuosta. Pakkasessa näistä muodostuivat ihanat timantti-aarreet.

 

Lisääksi tällä viikolla pelasimme ipadilla, leikkimme kotileikkiä ja legoa, telttaitiin.

 

Majavien viikko 11.1.- 15.1.21

Majava-lapset palasivat päiväkotiin joululoman jälkeen. Alkuviikko aloitimme jumppalla. Lapset pääsivät pallottelemaan ja pyörimään, leikkimään.

Viikolla lapset hyppivät trampoliinilla, jonka otimme lepohuoneeseen.

Keskiviikkona ja torstaina lapset askartelivät talvimaisemia.

Koska tällä viikolla satoi paljon lunta, Majava-lapset pääsivät rakentamaan lumiukkoja ja lumilinnan.

Sisällä tutkimme lumen rakennetta ja tunnustelimme sen kylmyyttä.

 

Majavien viikko 14.12. – 18.12.2020

Maanantaina Majavat-lapset etsivät jumppasalissa tontun kadottamia joulukortteja, joissa oli laululeikkejä.

Kielikerhoissa lapset pelasivat joululottoa ja joulukorttipalapeleja.

 

 

Keskiviikkona askartelimme talvipipoja. Mutta seuraavana aamuna pipot olivat kadonneet. Lähdimme niitä etsimään koko ryhmän voimiin metsään.

Metsässä nautimme lämpimästä mehusta ja pipareista.

Tämä oli viimeinen toimintaviikko ennen joululomaa.

KIITÄMME YHTEISTYÖSTÄ JA TOIVOMME HYVÄÄ LOMAA JA UUTTA VUOTTA KAIKILLE PERHEILLE!

Majavien viikko 7.12. – 11.12.20

Tällä viikolla Nalle-kerhossa nimettiin vaatteita, pestiin pyykkia pesukoneessa ja laitettiin narulle kuivumaan. Isojen majava-lasten kanssa pelattiin joululottoa.

Luistelemaan päästy taas.

Keskiviikona söimme jouluruokaa.

Myös joulukalenteria  ja tontun postia katsoimme päivittäin.

Askartelimme kuusia ja tonttuja, väritimme kuvia ja lauloimme erilaisia jouluaiheisia lauluja.

     

Jumpattiin sekä salissa että ryhmässä.

 

Majavien viikko 23.11. – 27.11.2020

Tällä viikolla majavalaiset valitsivat jumppavälineiksi trampoliinia ja mopoja. Mopoilla ajettiin, korjattiin ja jonotiin liikenevaloissa.

.

Kielikerhossa laulettiin Kielinupun ”Hedelmälaulua”, väritettiin erilaisia hedelmiä.

Majavien ikkunoihin ilmestyivät lasten tekemiä erivärisiä kynttilöitä.

Majavien viikko 9.11 – 13.11.2020

Maanantaina jumppasalissa leikkimme hännänryöstö-leikkiä.

Kielikerhoissa lapset leikkivät myrkkysientä kuvakorteilla ja tunnistivat erilaisia hedelmiä ja värittivät niitä sekä tutustuivat Roihusen perheen pihaan ja keittiön sanastoon.

        

Myös maalasimme syyslehti-tauluja.

 

Majavien viikko 2.11. – 6.11.20

Maanantai-päivä Majavat alolittivat jumppalla. Kuljettimme hernepussia eri kehon osien avulla ja keksimme muita kuljetustapoja…

 

Seuraavat pari Majava-lasta olivat luistelemassa.

 

Metsäretkiläiset rakensivat risuista nuotiota ja käyttivät risut onkina…

 

 

Välillä askartelimme kärpässieniä ja välillä leikimme

   

Tällä viikolla jokainen ryhmän lapsi vei pieni paketti koteihin omalle rakkaalle isälle.

      TOIVOMME KAIKILLE ISILLE : HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

Majavien viikko 26.10.-30.10.20

Maanantain jumpassa oli eri kehon-osia ja liikkumistapoja sekä liikuntatehtäviä syksynlehtien kanssa

Pari lasta pääsi luistelemaan jäähalliin Norppa-ryhmäläisten  kanssa

 

Keskiviikkona olimme metsäretkellä. Isot majavalaiset etsivät luontobingon kuvien kohteita metsästä ja leikkivät kioskileikkiä. Pienempien metsäretkellä etsittiin mm. heinää, käpyä, oksaa, erilaisia lehtiä ja hypittiin kiviltä alas.

Olemme jatkaneet siili askartelua.

Perjantaina sai pukeutua naamiaisasuun  ja lapset pääsivät myös taskulampun avulla etsimään heijastimia pimeästä huoneesta.

 

Majavien viikko 19.10-23.10.2020

Jumppasalissa Majavat pomppivat trampoliinilla ja heittivat palloa koriin.

   

Tällä viikolla Majaviin vieraili siili. Siilin kanssa luimme kirjaa, tutkimme lehtipuita ja kuuntelimme ”Siili Suhinan syksyä etsimässä”-tarinaa.

     

Piirtäminen ja värittäminen oli hauskaa puuhaa kavereiden kanssa.

 

Majavien viikko 5.10. – 9.10.2020

Majavien maanantai-jumpassa oli erilaisia leikkijä mm. hippaa, vuori-meri-laivaleikki.

 

Kielikerhoissa pelasimme vaatteet-lottoa.

Isompien kerholaisien kanssa luimme ” Pikku toukka paksulainen”-kirjan ja teimme lukumääreihin liittyvä matikka-tehtävä sormiväreillä.

 

Tällä viikolla pelasimme myös erilaisia peleja mm.koira-peli, mossaikkipeli.

 

Majavien viikko 21.9.-25.9.2020

Tällä viikolla maanantai-jumpassa pelasimme jälleen kerran salibandyä.

Kielikerhoissa pienet Majavalaiset opettelivat päiväjärjestykseen liittyvää sanastoa. Isompien kanssa tutkimme omaa kehoa.

Tämän viikon metsäretkillä kiipesimme kiville. Kaveria auttamme aina!

           

Ihmettelimme leppäkerttuja ja keräsimme risuja majaseinän rakentamiseen.

 

Majavien viikko 14.9. – 18.9.2020

Majavien jumpassa oli lasten toiveina ”kuka pelkää mustekalaa”-leikkiä ja sählyn pelamista.

Metsäpäivänä etsimme mm. luontokuvien kohteita.

     

Tällä viikolla leikkimme lääkärileikkiä, muovailimme ja luimme kirjoja.

     

Majavien viikko 7.9. – 11.9.2020

Maanantaijumpan aloitimme piirileikillä. Sen jälkeen lapset pääsivät kokeilemaan taitoradan, jonka rakenettiin lasten toiveiden perusteella eli hyppiä trampoliinilla, kävellä kivi-radalla, tasapainottella laudalla ja tehdä kuperkeikkoja.

Tiistai ja keskiiviikko oli kielikerhopäiviä. Käsittelimme Maikki- paperinuken avulla vaatteitta. Osa Majavat-lapsista harjoitteli kasvon osien tunnistamista ja piirsi oman kasvon kuvan.

       

Torstaina sekoitimme taikataikinan aineksia ja pääsimme muovailuhommiin.

Perjantaina pikku Majavilla oli leikkipäivää. 5-vuotiaat pelasivat vaate-noppapelia ja suunnittelivat ensi viikon jumppatoiminnan.