Majavien viikko 48 / 2021

Viikolla 48 :

Maanantaina  osa lapsista jumppasivat ulkoilun jälkeen salissa, jolloin harjoittelimme erilaisia pallonkäsittely taitoja. Lapset tykkäsivät paljon ja he myös oppivat jotain uutta, kuten pallonliikkeiden nimiä. Harjoittelimme Toiset lapsista leikkivät kotileikkiä, legoilla ja autoilla.

Tiistaina meillä oli yhteinen laulupiiri, jolloin myös keskustelimme joulukalenterista.

Keskiviikkona aamu-ulkoilun jälkeen kokoonnuimme yhteiseen piiriin ja pääsimme avaamaan  ensimmäisen kirjekuoren joulukalenterista, josta saimme lauluvinkin eli tähden. Lauloimme ”Tuiki , tuiki tähtönen”.

Joulukuussa meillä on pikku tonttu vieraana, joka on aika hassu ja tekee kaikenlaisia jekkuja. Lapset tykkäävät paljon pikkutontusta, joka hassuttelee heille joulukalenteri -tuokion aikana.

Torstaina Avasimme toisen kirjekuoren, jossa oli kuusi. Keskustelimme sillon myös kuusesta ja samana päivänä askartelimme kuusen ja lauloimme ”Joulupuu on rakennettu”.

Perjantaina avasimme kolmannen kirjekuoren, jossa oli Suomen lipun lisäksi Suomen kartta, Suomen presidenttipari ja heidän koti, presidenttilinna. Keskustelimme Suomen itsenäisyyspäivästä ja kuuntelimme Finlandia hymnin sekä  Jean Sibeliuksen Finlandian. Katsoimme Ipadistä yhteisesti Suomen kauniita maisemia sävelmien aikana.

Lapset tykkäävät joulukalenterista ja kuuntelevat innoissaan eripäivien aiheita!