Majavien viikko 23.8-27.8.21

Maanantaina jumppasimme salissa. Ohjelmassa oli leikit, tutustuminen välineisiin ja muuten vapaa leikkia.

Tällä viikolla tutkimme metsämarjoja eri keinoilla: Dino ryhmässä teimme nimi-kylttejä pihjamarjoista,

Tiikeri ryhmä maalasi puolukka- ja mustikkaoksia.

Ryhmän pikkuset Puput harjoittelivat saksien käyttöä ja askarttelivat ihania pupuja.

Myös ahkerasti leikimme sekä sisällä että ulkona

 

Majavien elokuun alku.

Hyvät Majavien ryhmän vanhemmat!

Olemme aloittaneet syksyn toimintakauden iloisin mielin. Ensimmäiset viikot menivät tutustumalla ryhmään lapsiin ja aikuisiin ja ryhmän leikkiympäristöön.

Majavissa toimimme kolmessa pienryhmässä, joista ensimmäinen ryhmä on keksinyt itselleen nimen. Heistä tuli Tiikerit-ryhmä.

Tällä viikolla kävimme metsäretkellä. Löysimme sieltä mustikkaa, puolukkaa ja pihlajamarjoja. Mustikkaa maistui kaikille.

Yksi pienryhmistä pääsii tutkimaan ja maalaamaan mustikan oksan

Samaan aikaan Tiikerit tutkivat mitä löytyy kasvoltaan, piirsivät omat kasvokuvat ja koristelivat niitä.