Sanna Marinin hallitus on jättänyt esityksen (173/2020) eduskunnalle oppivelvollisuuslaista. Perustelujen näkökulmasta pidän kannatettavana perusopetuksen ja siirtymävaiheen ohjauksen tuloksellisuuden vahvistamista. Minulle kuitenkin jäi epäselväksi, mihin ongelmaan hallitus esittää ratkaisuksi oppivelvollisuuden pidentämistä.
Esityksen perusteluissa kerrotaan, että keväällä 2020 perusopetuksen päättäneistä (60 500 hlö) 96% (58 240 hlö) haki yhteishaussa jatkokoulutukseen. Heistä 98% sai jatkokoulutuspaikan joko lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta. Lisäksi nuori voi saada koulupaikan erityisoppilaitoksesta tai valmistavasta opetuksesta. Vuoden 2019 mukaan 98,8 % perusopetuksen päättäneistä sai opiskelupaikan jostain näistä neljästä vaihtoehdosta (s.42-43). Tilanne vaikuttaa oikein hyvältä.
Esityksessä kiinnitettään huomiota mm. huonontuneisiin PISA-tuloksiin ja siinä todetaan, että 10% perusopetuksen päättäneistä on puutteelliset perustaidot. Perustelujen mukaan merkittävimpänä toisen asteen koulutuksen keskeyttämisen syynä on kuitenkin epäonnistunut opiskelualan valinta ja puutteellinen opinto-ohjaus.
Tilastokeskuksen mukaan opiskelupaikan saaneista nuorista noin 15 % ei suorita toisen asteen tutkintoa. Jos asiaa tarkastelee vuoden 2020 tietojen avulla, toisen-asteen opiskelupaikan saaneista (57 075 hlö) noin 8500 henkilöä ei suorita toisen asteen tutkinto. Ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä on useita mutta yleisin on väärä koulutusvalinta tai se, että opinnot eivät vastanneet nuoren ennakkokäsityksiä. Vain 10 % ammatillisen koulutuksen keskeyttäneistä ilmoittaa, että keskeyttämisen syy oli rahan puute. Lukion keskeyttämisprosentti oli lukuvuonna 2017-2018 3,2 ja ammatillisen koulutuksen 8,7. (s. 42-47).
Hallituksen perustelussa (s. 49) todetaan, että kaikissa kunnissa (25%) ei toimita Opetus- ja kulttuuriministeriön suosituksen (2012) mukaan vaan yksittäisen perusopetuksen opinto-ohjaajaan vastuualueella voi olla yli 250 oppilasta, jolloin opetussuunnitelman rajaamien ohjaustoimien toimeenpano on mahdotonta. Jokaisella nuorella tulisi olla subjektiivinen oikeus keskustella urasuunnitelmistaan opinto-ohjaajan kanssa, saada kokemuksia koulutusvaihtoehdoista ja työelämästä. Opetuksen järjestäjän tehtävä tulisi olla varmistaa se, että tämä on mahdollista.
Onko oppivelvollisuuden laajentamien toiselle asteelle, muista Euroopan maista poiketen, ratkaisu ongelmiin, joilla hallitus perustelee esityksensä? Melkein kaikki oppilaat hakevat ja suorittavat toisen asteen jatko-opiskelun vapaaehtoisesti. Jos ongelmana on peruskoulussa ja toisella asteella opiskelun keskeyttäneet sekä huonot oppimistulokset perusasteelta, ratkaisuja tulisi etsiä perusopetuksen, siirtymävaiheen ja toisen asteen ohjauksesta, sen sisällöstä ja riittävyydestä. Perusteluissa on esitetty jo joukko ratkaisuja:
- tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden ohjauksen vahvistaminen,
- tavoitteiden mukaiseen ohjaukseen tarvittavien resurssien varmistaminen,
- koulutuksen järjestäjien valtio-osuuden korottaminen ja lisäresurssin kohdentaminen peruskoulun oppilaanohjaukseen,
- peruskoulun ja toisen asteen siirtymävaiheen ohjauksen vahvistaminen, jatkumon ja systemaattisuuden varmistaminen,
- ohjauksen laadun parantaminen ja
- opetuksen järjestäjän ohjausvastuun määrittely.
Kun perään kuulutetaan oppilaanohjauksen tai opinto-ohjauksen tehostamista, pitäisi määrittää tarkemmin, mitä sillä tarkoitetaan. Ohjauksen tuloksellisuus ei ole kiinni pelkästään yksittäisen opinto-ohjaajan toimista. Sivistystoimen johdon tulisi ottaa kokonaisvastuu resurssirajauksistaan, synnyttämistään mekanismeista ja ohjauksen laadusta. Tehostamisella tulisi tarkoittaa koko organisaation sitouttamista tavoitteisiin, yhteisen ymmärryksen rakentamista, laadun synnyttämistä, arviointia, kehittämistä, resurssien kohdentamista, siirtymävaiheen yhteistyön tehostamista ja koordinoitua toimintaa.
Peruskoulun oppilaanohjauksen ydin tulisi olla oppilaan vahvuuksien tunnistamisessa ja nuoren havaintojen yhdistämisessä tutkintoihin johtaviin koulutuspolkuihin: ammatillinen perustutkinto, ylioppilastutkinto tai kaksoistutkinto. Meillä on selkeä koulutusjärjestelmä, joka mukautuu nuoren kasvuun ja tavoitteiden tarkentumiseen, kun asiaa tarkastelee kouluasteiden, siirtymien ja valintaperusteiden näkökulmasta. Tämän takia tuntuu erikoiselta se, että ylioppilastutkintoon ja ammatilliseen perustutkintoihin johtavat koulutukset ovat niin erillään toisistaan ja nuoren kokoinen yhteistyö eri oppilaitosten välillä on vähäistä.
Peruskoulun päättävälle nuorelle kertyy vähän tieto ja kokemusta uravaihtoehdoista, ja osaamisen kysynnästä. Tämän vähän tiedon varassa he tekevät toisen asteen koulutusvalintojaan. Koulutuksen järjestäjien toimintaa säätelevässä normistossa tulisi näkyä se, että nuoret eivät ole jaettavissa kahteen ryhmään. Nuoren tulisi pystyä liikkumaan ylioppilastutkintoon, ammatillisiin tutkintoon tai kaksoistutkintoon johtavan koulutustarjonnan sisällä joustavammin ja heillä pitäisi olla tilaa tarkentaa urasuunnitelmiaan toisen asteen opintojen aikana. Väärä koulutusvalinta tulisi tehdä mahdottomaksi.