KENEEN OTAN YHTEYTTÄ, JOS TARVITSEN APUA?
Sinun ei tarvitse tietää, kenen työhön asian hoitaminen lukiossasi kuuluu. Tärkeintä on, että kerrot asiasta jollekin koulun henkilöstöstä – esimerkiksi ryhmänohjaajalle, opolle tai kenelle tahansa opettajista. He auttavat sinua ja ohjaavat sinut tarvittaessa oikean henkilön luokse. Tällä sivulla on kuitenkin joitakin vastauksia eniten kysyttyihin kysymyksiin. Kysymykset on ryhmitelty aiheen mukaan.
TARVITSEN TUKEA OPPIMISEEN LIITTYVÄSSÄ ASIASSA
Minulla on vaikeuksia yksittäisen aineen opinnoissa.
Kerro asiasta sen aineen opettajalle, jonka oppiaineessa sinulla on vaikeuksia. Hän auttaa sinua asiassa.
Minulla on vaikeuksia kirjoittamista tai lukemista vaativissa tehtävissä.
Ota yhteyttä omaan ryhmänohjaajaasi, joka auttaa sinua asiassa.
Minulla on vaikeuksia vieraan kielen opinnoissa ja/tai laskemista vaativissa tehtävissä
Kerro asiasta sen aineen opettajalle, jossa sinulla on vaikeuksia. Hän auttaa sinua asiassa.
Minulla on vaikeuksia opetuksen seuraamisessa oppitunneilla.
Kerro asiasta sen aineen opettajalle, jonka tuntien seuraaminen on sinulle vaikeaa. Jos sinulla on vaikeuksia useamman aineen tunneilla, kerro asiasta ryhmänohjaajallesi.
Minulla on vaikeuksia läksyjen ja muiden tehtävien tekemisessä tai kokeisiin valmistautumisessa, enkä meinaa saada tehtyä tehtäviä omatoimisesti.
Kerro asiasta sille opettajalle, jonka oppiaineen tehtävien tekemisessä ja kokeisiin valmistautumisessa sinulla on vaikeuksia. Jos sinulla on vaikeuksia useammassa oppiaineessa, kerro asiasta ryhmänohjaajallesi.
Tehtävien aloittaminen on minulle vaikeaa.
Kerro asiasta opettajalle, jonka oppiaineeseen liittyvien tehtävien aloittaminen on sinulle vaikeaa.
TARVITSEN TUKEA YLEISESSÄ KOULUUN LIITTYVÄSSÄ ASIASSA
Epäilen, että minulla on oppimisvaikeus, ja/tai olen saanut perusopetuksessa tukea opiskeluun.
Kerro asiasta lukiosi erityisopettajalle, joka auttaa sinua.
Minulla on vaikeuksia suullisessa esiintymisessä, tunnilla vastaamisessa ja/tai jännitän kovasti kokeita.
Kerro asiasta sille opettajalle, jonka oppiaineen tunneilla sinulla on vaikeuksia. Jos sinulla on vaikeuksia useammassa oppiaineessa, kerro asiasta ryhmänohjaajallesi.
Minulla on vaikeuksia opiskelussa käytettävien laitteiden, ohjelmistojen ja digitaalisen tekniikan käytössä.
Ota yhteyttä asiassa ryhmänohjaajaan tai lukiosi digitukeen. He auttavat sinua.
En osaa tehdä kurssivalintoja ja tulevaisuus ei ole selkeä, kenen luokse menen juttelemaan?
Kerro asiasta opinto-ohjaajalle, joka auttaa sinua.
Olen aina saanut hyviä numeroita suorituksistani. Nyt koearvosanat ovat pudonneet. Eikö minusta olekaan lukio-opintoihin?Kerro asiasta ryhmänohjaajallesi, joka auttaa sinua.
ÄIDINKIELENI EI OLE SUOMI
Äidinkieleni ei ole suomi. Mistä saan tukea suomen kielen oppimiseen?
S2-opettaja tukee sinua, kun opiskelet suomea toisena kielenä. S2-opetusta järjestetään sekä päivälukiossa että iltalukiossa. Opo ohjaa sinut S2-opintoihin.
Äidinkieleni on muu kuin suomi. Pitkien tekstien lukeminen ja kokeisiin vastaaminen vie minulta enemmän aikaa kuin luokkatovereiltani keskimäärin. Keneltä voin saada apua?
Kerro asiasta sille opettajalle, jonka oppiaineen tunneilla sinulla on vaikeuksia. Jos sinulla on vaikeuksia useammassa oppiaineessa, kerro asiasta ryhmänohjaajallesi.
TARVITSEN TUKEA AHDISTUKSEN JA / TAI TYÖKUORMAN TAKIA
Tunnen hukkuvani koulutyöhön, mitä teen?
Kerro asiasta sille opettajalle, jonka oppiaineen tehtäviä sinulla on liian paljon. Jos sinulla on ylipäätään liikaa koulutöitä, kerro asiasta opinto-ohjaajalle.
En selviä kaikista kursseistani. Miten voin vähentää työtaakkaani?
Kerro asiasta opinto-ohjaajalle, joka auttaa sinua.
Pääsin kovatasoiseen lukioon korkealla keskiarvolla. Nyt pelkään, etten pärjää, ja opiskelu ahdistaa minua, mitä teen?
Kerro asiasta lukion opintopsykologille, joka auttaa sinua.
Opiskelumotivaationi on hukassa ja annetut tehtävät jäävät tekemättä.
Kerro asiasta lukion opintopsykologille, joka auttaa sinua.
Tunnen itseni yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. Kuka minua voisi auttaa?
Kerro asiasta lukion opintopsykologille, joka auttaa sinua. Löydät myös tietoa nuorille apua ja tukea Turun kaupungissa tarjoavista tahoista tältä sivulta.
Taloudelliset ongelmat vaikeuttavat lukio-opintojeni etenemistä, keneltä voin saada apua?
Kerro asiasta lukion kuraattorille, joka auttaa sinua.
YLIOPPILASKIRJOITUKSET
Minusta tuntuu, että tarvitsisin yo-kirjoituksia varten tukitoimia, kuten lisäaikaa. Keneen otan yhteyttä?
Erityisopettaja auttaa sinua tässä. Asiasta on hyvä keskustella myös ryhmänohjaajasi kanssa.
OPPIVELVOLLISUUTEEN JA MAKSUTTOMUUTEEN LIITTYVÄT ASIAT
Mitä teen, kun olen täysi-ikäinen ja haluan erota lukiosta?
Ota yhteyttä lukion rehtoriin. Kaupungin tietokone ja laturi ym. tulee palauttaa lukion ohjeiden mukaisesti.