
Oppimisen tuki
Tämä sivusto on tehty Sinua varten, Turun kaupungin lukiossa opiskeleva opiskelija, sekä Sinua, lukiolaisen huoltaja!
Tältä sivustolta löydät tiedon, kenen puoleen kääntyä, kun tarvitset / nuoresi tarvitsee tukea.
Oppimisen tuki
Jokaisella lukio-opiskelijalla on oikeus ja mahdollisuus saada oppimisen tukea yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Tuen tavoitteena on, että opiskelijoiden opinnot edistyisivät suunnitelman mukaisesti. Tukitoimet ja erityisopetus ovat lukiossa vapaaehtoisia ja edellyttävät opiskelijan suostumuksen.
Pedagogisen tuen tarpeen arviointi etenee yhteistyössä opiskelijan kanssa mm. luki-seulan jälkeen ja esimerkiksi peruskoulun tietoihin perustuen. Turun lukiokoulutuksessa ryhmänohjaajien, erityisopettajien ja opinto-ohjaajien varhaisen tuen ryhmäkohtaiset palaverit ennakoivat hyvin lukiolaisen pedagogisen tuen tarvetta.
Opiskelijalle
Lukiossa sinun tulee kantaa vastuu omasta oppimisestasi. Tähän kuuluu, että otat tuen tarpeesi heti puheeksi aineenopettajasi, ryhmänohjaajasi ja erityisopettajasi kanssa.
Sinulla on oikeus tukeen opintojesi kaikissa vaiheissa, ja lukion koko henkilökunta tukee sinua lukio-opintojesi etenemisessä. Oppimisen tukea ei ole kuitenkaan suunnattu tilanteisiin, jossa opiskelija omavalintaisten tai luvattomien poissaolojen vuoksi jää jälkeen opinnoissaan.
Huoltajalle / kotiväelle
Kannusta nuortasi ottamaan mahdollinen tuen tarve heti puheeksi aineenopettajan ja hänen oman ryhmänohjaajansa kanssa. Ryhmänohjaaja koordinoi oman ryhmänsä oppimisen tukea. Lukion koko henkilökunta tukee opiskelijoita lukio-opintojen etenemisessä.
Jos opiskelijalla on jo perusasteella havaittu oppimisvaikeuksia, opiskelijan ja / tai huoltajan kannattaa olla yhteydessä myös lukion erityisopettajaan heti lukion alussa.
