Kellotehtäviä (Arkeologinkadun phy)

Kelloviikko

Filed under: Eskarin toimintaa — Niina Ylönen at 1:48 pm on perjantai, huhtikuu 1, 2016

Tällä viikolla tehtiin kolmena peräkkäisenä päivänä kelloharjoituksia. Pyöreä matto toimi ensin kellona. Siinä harjoiteltiin viisareiden liikuttamista ja sitä mihin suuntaan ne yleensäkin liikkuvat. Seinällä olevasta kellosta huomattiin, että mattokellosta puuttui sekunttiviisari. Se nopein niistä viisareista. Sekuntti, minuutti, tunti. Yritimme hahmottaa minuutin kulumista, se tuntuu muuten pitkältä ajalta jos laittaa silmät kiinni ja yrittää olla minuutin ihan hiljaa.

Keskiviikkona kaikki askartelivat oman kellon. Omissa kelloissa on liikuteltavat viisarit. Nyt pieni vinkki tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille: Kiinnitä askarreltu kello seinällä olevan kellon alle. Laita askarrellun kellon viisarit esittämään sitä aikaa jolloin lapsen pitää lähteä kouluun. Tämä helpottaa kouluun lähtemistä niillä jotka eivät vielä tunnista kellonaikoja. Kosketustaululla ja tabletilla harjoiteltiin myös kelloa ja viisareiden liikuttamista.

Tässä muutama kuva niistä puuhista:

BLOG_viikko13_kello

BLOG_viikko13_kellokuva2

BLOG_viikko13_kello_kuva3

Perjantaina päästiinkin vähän yllättäen Turun Taidemuseoon retkelle! Kävimme katsomassa ”Sadan vuoden kuvia” . Taidemuseo oli vaikuttava paikka lasten mielestä; melkein kuin linna! Siellä oli arvokkaita taideteoksia ja arvokkaita tauluja. Museokädet piti muistaa kun siellä kuljettiin. Erityisen iloisia me kaikki olimme siitä, että saimme aivan mahtavaa palvelua; taidemuseo avasi meitä varten ovensa tuntia aikaisemmin kuin normaalisti.

Täältä me tullaan!!!

Täältä me tullaan!!!

BLOG_viikko13_sadanvuodenkuvia

Akseli Gallen-Kallelan "Akka ja kissa". Kuka olisi arvannut, että taiteilija maalasi akasta rumemman kuin hän oikeasti oli ollut?

Akseli Gallen-Kallelan ”Akka ja kissa”. Kuka olisi arvannut, että taiteilija maalasi akasta rumemman kuin hän oikeasti oli ollut?

Sitten vielä loppuun yksi päivähoitoa ihan yleisesti koskeva juttu. Kyselyissä vanhemmat nimeävät oikeastaan aina päivähoidon tärkeimmäksi arvoksi turvallisuuden. Tämä on tietysti selvääkin, ja me teemme monenlaista tämän turvallisuuden takaamiseksi. Käymme EA-kursseilla, pidämme huolta sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta. Tällä viikolla olemme osallistuneet myös alkusammutuskoulutukseen. Tässä Raijan tyylinäyte siitä miten sammutetaan palava televisio.

BLOG_viikko13_raijasammuttaatulen