Harjoitellaan muotoja (Arkeologinkadun phy)

Muototyö

Filed under: Eskarin toimintaa — Niina Ylönen at 10:56 am on tiistai, helmikuu 9, 2016
 

Eskarissa tutustutaan perusmuotoihin. Neliö, ympyrä ja kolmio ovat jo tuttuja kaikille, mutta on olemassa muunlaisiakin muotoja. Tänään tuttuun valikoimaan otettiin mukaan suorakulmio, joka onkin siitä hauska muoto, että sen voi laittaa pystyyn tai vaakaan ja se näyttää silloin erilaiselta. Ympyrä kun on aina ympyrä laittoipa sen mitenpäin vain. Sama pätee neliöön ja kolmioon, paitsi että neliöstä voisi venyttämällä tehdä myös vinosuunnikkaan. Aamupiirissä todettiin myös, että vinosuunnikas melkein maistuu salmiakilta koska siitä tulee mieleen salmiakkikarkki. Tai timantti, niitä voi olla kruunuissa.

Muototöitä on eskarissa tehty meidän alueella varmaan jo vuosikymmeniä. Tänä vuonna muototyöt tehtiin sähköisen oppimateriaalin avulla. Tablettihommat ovat kivoja, ja tänään pienryhmä Miut jaksoivat tuottaa kekseliäitä ja hienoja linnoja muodoista rakentamalla.

Tässä harjoitellaan muotojen siirtämistä "taidealustalle".

Tässä harjoitellaan muotojen siirtämistä ”taidealustalle”.

Homma sujuu myös parityönä (koska yksi tableteista ei suostunutkaan käynnistymään).

Homma sujuu myös parityönä (koska yksi tableteista ei suostunutkaan käynnistymään).

Tässä taidonnäyte linnasta!

Tässä taidonnäyte linnasta!

 

Tässä rakentuu linna pöytäkoneelle, oma suunnitelma tabletilla vieressä. Näin saimme työn tulostettua ja näytille kaikille.

Tässä rakentuu linna pöytäkoneelle, oma suunnitelma tabletilla vieressä. Näin saimme työn tulostettua ja näytille kaikille.

Kun on vielä pieni, niin maailmassa on monta jännää asiaa. Yksi niistä on tulostin. Mitä sieltä tulee?

Kun on vielä pieni, niin maailmassa on monta jännää asiaa. Yksi niistä on tulostin. Mitä sieltä tulee?

Muototyöahkeroinnin päätteeksi sai halutessaan pelata poksahtavia kirjaimia. Tässä kuvassa pieni apuopettaja vauhdissa :)

Muototyöahkeroinnin päätteeksi sai halutessaan pelata poksahtavia kirjaimia. Tässä kuvassa pieni apuopettaja vauhdissa 🙂