Terveisiä Kiitäjistä

Kiitäjien ryhmä toimii tällä kaudella talomme esiopetusryhmänä. Olemme saaneet osallistua mukaan kaksi vuotiseen esikoulukokeiluun ja ryhmämme muodostuu siis sekä 5- että 6-vuotiaista eskareista.

Marraskuuhun on mahtunut paljon pieniä, mukavia tapahtumia. Alku kuusta vietettiin pyhäinpäivää, johon liittyen ryhmämme ohjelmistossa oli hautausmaalla käynti sekä lasten toiveesta naamiaiset. Isänpäivä hulinoissa riitti parille viikolle toimintaa. Olimme kesällä saaneet lahjoituksena päiväkotiin lahjakasseja, joten päätimme hyödyntää näitä ja yhteiseksi ideaksi syntyi tehdä isille saunakassit. Lapset saivat koristella kassit piirtämällä ja kirjoittamalla sekä leivoimme niihin kaurakeksejä ja krutonkeja. Marraskuun aikana olemme pitäneet ryhmässä tunnepiirejä. Tunnepiireissä on ollut joka kerta teemana eri tunne. Olemme keskustelleet tunteista ja kaikki ovat saaneet kertoa, miltä tänään tuntuu. Apuna on käytetty tunnekortteja. Lopuksi on aina tehty kaverille satuhierontaa.

Ryhmämme vietti marraskuussa myös hämärähyssyä, eli hiljennyimme ja rauhoitumme hämärän ja talven aikaan. Himmensimme ryhmätilan valot ja valaisimme huoneen lasten tuomilla lyhdyillä. Moni oli pukeutunut koko päiväksi pyjamaan tai oloasuun ja niissä oli niin mukavaa oleilla koko päivä. Leikimme yhteisleikkejä ryhmässä, luimme kirjaa ja luistelimme sisällä villasukat jalassa. Lasten toiveesta katsoimme myös elokuvaa.

 

 

 

 

 

Marraskuuhun mahtui myös lapsen oikeuksien viikko. Tämän kunniaksi pidimme koko päiväkodin yhteisen tapahtuman pururadalla. Kaikki päiväkodin ryhmät osallistuivat ja saimme yhdessä leikkiä ja touhuta metsässä. Pururadalle oli ripustettu tietoiskuja ja tehtäväkortteja liittyen lapsen oikeuksiin ja kiersimme niitä etsimässä. Laavulla saatiin paistaa makkaraa sekä syödä omia eväitä.

 

 

 

 

 

 

Marraskuussa saatiin Moisioon myös ensilumi! Lunta ei paljon tarvittu, kun lapset heti innolla leikkivät pulkkaleikkejä. Ihanaa, kun pihallamme on ihan oma mäki, mitä voi laskea vaikka joka päivä. Pääsimme myös jo aloittamaan joulun aikaan valmistautumisen ja kävimme katsomassa Niksun jouluseikkailu -nukketeatteria. Olemme alkaneet laulaa Jouluhiiruli -laulua, mistä on tullut yksi lasten lempilauluista. Hiiruli seikkailee myös ryhmässämme ja lapset ovat ottaneet hiirulin ihan lemppariystäväkseen ja haluavat ottaa hiirulin aina toimintaan mukaan. Pikkuhiljaa alamme koristella ryhmäämme jouluiseksi ja tästä on ihana jatkaa joulukuuhun ja valmistautua yhdessä jouluun.