Helmikuun hallituksen kokous

Puhuimme lukumaratonista ja osa hallituksen jäsenistä ilmoittautui mukaan lukijoiksi.

Kävimme läpi Turun kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, ja teimme siihen liittyen lyhyen pohdinnan ryhmissä.

Kokouksessa kävivät myös Minna Tontti ja Tuomas Alijoki esittelemässä Turun raitiotiesuunnitelmaa.

– Elise Nieminen, tiedotusvastaava

Tammikuun hallituksen kokous

Kokouksen alussa meille tuli esittäytymään uudet aluerehtorit.

Kokouksessa käsittelimme kouluruoan syömisen tärkeyttä pitkässä ja raskaassa koulupäivässä. Keskustelimme siitä, mikä kannustaisi  oppilaita syömään terveellinen ja tukeva kouluateria koulupäivän aikana ja muutoinkin syömään terveellisesti.

Meille kävivät esittäytymässä myös nuorisovaltuuston edustajat, joiden kanssa pohdimme kummitoimintaa ja mahdollisuuttaa yhteistyöhön nuorisovaltuuston ja lasten parlamentin kesken.

-Elise Nieminen, tiedotusvastaava

Hallituksen risteily joulukuussa

Retki alkoi aamupalalla ja kokouksella. Aloitimme kokouksen tutustumisleikeillä. Kokouksessa mm. äänestimme Lasten parlamentin uudesta logosta ja keskustelimme välituntitekemisestä.

Kokouksen jälkeen meillä oli vapaata aikaa, jolloin kävimme kaupassa ja kuuntelimme musiikkia.

Vaihdoimme laivaa ja kävimme syömässä lounasta yhdessä.

Lounaan jälkeen leikimme kaikki yhdessä piilosta. Lopuksi kävimme kaupassa, vietimme aikaa yhdessä ja lauloimme karaokea.

– Ida Lang, tiedotusvastaava

Pormestarin tapaaminen

Olimme kiinnostavassa tapaamisessa Turun pormestari Piia Elon ja apulaispormestari Elina Rantasen kanssa.

Pormestarit kysyivät meiltä mm. mielipiteitä Turun kaupungista ja ehdotuksia siitä, mitä Turussa voitaisiin tehdä, jotta kaikilla olisi kaupungissa hyvä olla.

– Elise Nieminen, tiedotusvastaava