Pääsimme aloittamaan yhteisen työskentelyn vasta lokakuussa, joten syksy oli kiireinen. Heti ensitöiksemme aloimme suunnitella ja järjestää suurkokousta. Suurkokouksen lisäksi ehdimme pitää kolme hallituksen kokousta, joista viimeinen syyskaudella pidetiin laivalla piknik-risteilyllä. Ennen joulua saimme vielä iloksemme kutsun pormestari Piia Elon ja apulaispormestari Elina Rantasen luo jouluglögille.
Kevätkaudella meillä oli viisi hallituksen kokousta ja niiden lisäksi suurkokous, jossa valittiin tulevan kauden hallitus. Kokousten lisäksi Lasten parlamentti oli mukana lukumaraton -tapahtumassa ja kauden päätteeksi kävimme yhdessä syömässä ravintola Denniksessä.
Kauden aikana pääsimme tutustumaan mm. DigiOneen ja kirjaston lukupolkuun sekä vaikuttamaan Turun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan ja Turun rautatiehankkeeseen, johon hallitukselta pyydettiin kirjallinen kannanotto. Eduskuntaan tutustuimme etätunnin kautta.
Hallituksen toiminnan ohessa me Lasten parlamentin toimintaa johtavat suunnittelijat kävimme tutustumassa Tampereen Lasten parlamenttiin. Tampereella toimivat alueelliset parlamentit, joita kohti meillä Turussa lähdetään toimintaa jatkossa kehittämään.
Kiitos hienosta kuluneesta kaudesta! Tästä jatketaan uuden hallituksen kanssa syksyllä.
-Emmi Berghem ja Paula Gestranius
