Osallisuustyö mukana Turun kaupungin uudistuneessa toimintamallissa

Turun Lasten Parlamentissa valmistellaan parhaillaan uutta valtuustosalikokousta.

Maanantaina 11.3. 2013 pidetään järjestäytymiskokous Turun Työväenopistolla  klo 9 – 12.

Osallistujat tulevat 40 eri alakoulusta ja valitsevat mm. uuden hallituksen tulevalle lukuvuodelle 2013 – 2014.

 

logo TuLaPa

Turun Lasten Parlamentin ensimmäinen hallitus on tehnyt työnsä ansiokkaasti ja nyt on uuden hallituksen aika.  Uudet jäsenet valitaan maanantaina 11.3.2013 Turun Työväenopistolla järjestettävässä järjestäytymiskokouksessa. Tule rohkeasti mukaan osallisuustoimintaan.

 

parlamentti6

 

Lasten ääni kuuluu Turun kaupungin uudistuneen toimintamallin mukaisesti jatkossa paremmin. Lasten mahdollisuudet vaikuttaa heitä koskeviin asioihin paranevat.

Videolinkki viime keväisen 2012 Turun Lasten Parlamentin valtuustosalikokouksesta.

http://www.youtube.com/watch?v=n8sFGqDUaAc&noredirect=1

 

Paitakuva

 

Turkulaisten lasten vaikuttamismahdollisuudet demokratian keinoin on otettu mukaan kaupungin uudistuneeseen toimintamalliin. Aiheesta jatkossa lisää lähiaikoina.

 

 

 

Seuraava Turun Lasten Parlamentin suurkokous järjestetään keskiviikkona 24.4.2013 klo 9 – 12 Turun kaupungintalon valtuustosalissa .

 

Minna Arve valtuustosalissa

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arveen puheenvuoro viime keväänä järjestetyssä Turun Lasten Parlamentissa.

 

Videolinkki

Turun Lasten Parlamentin ensimmäinen täysistunto 25.4.2012

http://www.youtube.com/watch?v=n8sFGqDUaAc&noredirect=1

 

”Minulla on oikeus sanoa mielipiteeni ja vaikuttaa.”