Tekniikkaa

Ryhdyimme tutkimaan tekniikkaa. Luimme aiheeseen herättelevän tarinan ja pohdimme, mitä tekniikka ja teknologia ovat. Teimme pienissä ryhmissä näytelmiä tilanteista, joissa tarvittiin tekniikkaa. Näyttelimme esimerkiksi tällaisen tilanteen (kirjasta Tiedeleikkejä pikkututkijoille): ”Perhe pakkaa, lähtee lomalle ja lukitsee oven. Rosvo yrittää tulla ryöstöretkelle, muttei pääse sisälle.”  Esityksen jälkeen pohdimme yhdessä, mitä tekniikkaa tilanteessa tarvittiin ja miten kyseiset teknologiset välineet toimivat.

Eteisessämme on tekniikkanäyttely, johon lapset ovat tuoneet erilaisia tekniikkaa sisältäviä esineitä.

Päiväpiirissä jokainen sai esitellä tuomansa esineen. Esittelyn jälkeen luokittelimme esineet toiminnallisesti, eli sen mukaan ovatko laitteet ”no vaikka patterilla toimivii jousella toimivii sähköllä toimivii lihasvoimalla toimivii vai akulla toimivii”.