Toukokuuta kohti

Huhtikuussa Villiviikunat ovat saaneet nauttia ulkoilusta ja mielettömistä keleistä! Kevään myötä pihalta on löytynyt enemmän mielekästä puuhaa, kun kevyemmät varusteetkin tekevät liikkumisen mukavammaksi. Pihalla olemme erityisesti innostuneet keinumisesta ja hiekkakakkujen tehtailusta. Pihalla on viihdytty niin hyvin, että olemme painottaneet sitä toiminnassamme koko kuukauden. Ulkoilu innostaa liikkumaan, innostaa yhteisleikkeihin puhumattakaan raittiin ilman hyödyistä! Sisällä maatilaleikki on saanut väistyä junaleikin suosion tieltä. ”Kierrätämme” talossa leluja ryhmästä ryhmään, joten junaleikki oli meille uusi ja  on koonnut monen monta leikkijää yhteiseen tekemiseen.

Sisällä olemme jumpassa tutustuneet palloihin! Pallojumpat musiikin siivittämänä ovat olleet jokaisen Villiviikunan mieleen ja saaneet hikeä pintaan. Palloa on ollut monenlaista – pehmeää, isoa, jättimäisen suurta.. Parasta on ollut innostus ja yhteinen tekemisen meininki. Lisäksi olemme pomppinut trampoliinilla, tutustunut tasapainorataan sekä vanteisiin. Rohkeammat ovat myös harjoitelleet kiipeilyä muun jumppailun ohessa.

Kevät on saapunut kelien lisäksi ryhmäämme myös laulujen ja askartelujen muodossa! Pääsiäisen kunniaksi askartelimme kevätmaisemaamme tipuja ja istutimme pääsiäisruohoja ryhmän koristeeksi. Vappuna vietimme hassujen hattujen juhlaa, johon tietenkin askartelimme itse hatut. Juhlissa oli kaikenlaisia ihania puuharasteja, joita kiersimme.

Toukokuussa painotamme edelleen ulkoilua ja kaikenlaista keväistä tohinaa! Askartelurintamalla kohisee äitienpäivän tienoolla ja  ryhmässämme puuhataan salaisia askarteluja tärkeitä ihmisiä ilostuttaaman. Toukokuussa alamme myös pitämään säännöllisesti yhteisiä lauluhetkiä Kultakirsikoiden & Runotaimien kanssa.

 

 

Tervetuloa huhtikuu

Maaliskuu meni yhdessä hujauksessa ja takana on monenlaista mukavaa puuhaa yhdessä!
Kelien lämmetessä Villiviikunat ovat viettäneet paljon aikaa ulkona leikkiessä ja liikkuessa. Olemme myös muutaman kerran käyneet lähiympäristössä kävelyretkillä. Maaliskuussa orientoiduimme jo kevääseen: lumiukot sulivat seiniltä ja tilalle saimme keväisemmän maiseman lintujen koristamana

 

Erillisten askartelutuokioiden lisäksi koko arkemme on mitä mainiointa kädentaitojen harjoitusta- jokainen käsienpesu ja ruokailuhetkien lusikan löytyminen suuhun kehittää kädentaitoja siinä missä seinille päätyvät taiteetkin. Harjoittelemme päivittäin ryhmässä arjen taitoja ja omatoimisuutta lapsen iän ja oman mielenkiinnon mukaan. Näin saamme onnistumisen kokemuksia ja vaivihkaa harjoitutamme erilaisia taitoja.

Lauluissa ja leikeissä Villiviikunat suosivat edelleen eläinteemaa! Maaliskuun ehdoton hittileikki oli maatilaleikki, jossa asustelee paljon eläimiä ja talo itse soi. Eläimet soivat myös lauluissa: Pikkujänö nukkuu, Piippolan vaari, Viisi pientä ankkaa, Isoisän navetta,  Pupuperhe… Olemme myös lukeneet eläinkirjoja. Olemme harjoitelleet eri eläimiä, mitä ne sanovat ja millaisia ominaisuuksia niillä on.
Maaliskuussa on innostuttu tappitauluilla pelailusta. Villiviikunat ovat hienosti jaksaneet keskittyä, saaneet sorminäppäryyttä ja siinä sivussa harjoitelleet värejä. .

Villiviikunoissa leikitään ihan joka päivä. Meillä on omassa ryhmässä jo kolme mahdollista leikkihuonetta ja tietysti muiden ryhmienkin tilat ovat käytettävissämme.

Leikkitaulu

Maaliskuussa aloimme harjoitella leikkitaulun käyttöä. Leikkitaulussa on kuvitettuna kaikki valittavissa olevat leikit ja taulun avulla lapsen on helppo osoittaa, mitä hän haluaa leikkiä. Kuvia on muutenkin ilmestynyt ryhmäämme pikku hiljaa. Kuvat tukevat kielenkehitystä, tehostavat sanottua asiaa, jäsentävät tilanteita, osallistavat lasta… Niistä on loputon hyöty!

 

Mitä vaatteita tarvitaan ulos päälle? Missä järjestyksessä ne on hyvä pukea?
Kuvitettu päiväjärjestys
Kuvia voi käyttää myös tunnetaitojen harjoittelussa

Maaliskuussa vietettiin avoimien ovien päivää! Kiitos kaikille päivään osallistuneille! Päivä sisälsi kaikenlaista tekemistä aina laulamisesta jumppailuihin.  Lisäksi päiväkodissamme vieraili Kirkonrotat Hilda ja Hulda, joiden esitystä älylaitteista pääsimme seuraamaan. Aihe itsessään ei ollut Villiviikunoille ehkä niin ajankohtainen, mutta lapset nauttivat saada seurata Hildan ja Huldan edesottamuksia.

Tästä on hyvä lähteä kohti huhtikuuta! Tiedossa on ainakin pääsiäisaskarteluja, auringosta nauttimista pihalla ja kevään merkkien ihmettelyä!

Villiviikunoiden tammi- & helmikuu

Päiväkotitoiminta on Villiviikunoissa lähtenyt käyntiin ja ryhmä alkaa olla kasassa! Kerromme menneistä puuhistamme ja tulevista suunnitelmista Wilman lisäksi jatkossa myös blogissa. Muistakaa myös tarkkailla ryhmän eteisesti löytyvää infotaulua! Kevätkauden tärkeimpänä tehtävänä on tutustua toisiimme ja ryhmän arkeen kaikessa rauhassa. 🙂

Ryhmämme aukesi tammikuussa, mutta aikuisia ja lapsia on tullut lisää myös helmi- & maaliskuussa. Toimintamme on käynnistynyt pikku hiljaa ja olemme päässeet tutustumaan toisiimme, tapoihimme, tavaroihimme ja tiloihimme! Tämä jatkuu vielä koko kevään.
Villiviikunoiden arki on pieni osa kerrallaan löytänyt rakenteensa. Ulkoilemme & toimimme pienryhmissä aamupäivisin noin kello 8.30-11 ja iltapäivisin 14.30-17. Lisäksi päiviämme rytmittää ruokailut (klo8.00, klo11.15, klo14, klo17.30 & 19.30) ja lepohetki. Pääsääntöisesti maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoihin on vaihtelevaa pienryhmätoimintaa, torstaisin on jumppapäivä ja perjantaisin laulellaan oman ryhmän kesken tai yhteistyössä toisten kanssa.

Alkuvuoden olemme saaneet kokemuksia erilaisista materiaaleista ja välineistä, kun olemme piirtäneet, liimanneet ja rypistelleet. Olemme laulaneet paljon eläinaiheisia lauluja ja talvilauluja. Jumpassakin olemme tutustuneet erilaisiin välineisiin ja jumppasaliin tilana. Kovassa käytössä ovat olleet muun muassa trampoliini, pallot ja mopot.
Leikkien avulla olemme tutustuneet toisiimme ja harjoitelleet kaveritaitoja. Myös yhdessä lukeminen on toiminut mukavana tapana tutustua toisiimme.

Seuraavaksi siirrymme niin kädentaidoissa kuin lauluhetkilläkin kevättä kohti! Jatkamme edelleen tutustumista ja arkitaitojen harjoittelua, tuemme omatoimisuuteen ja panostamme mukavaan, iloiseen ilmapiiriin!