Kansainvälinen Nallepäivä

Lokakuun lopussa oli kansainvälinen nallepäivä, jonka kunniaksi osa ryhmistä oli suunnitellut nalleaiheista toimintaa.
Nalleista on ainakin luettu satuja, nähty näytelmiä, laulettu lauluja sekä askarreltukin. Lisäksi omat nallet ovat päässeet vieraiksi päiväkotiin ja saaneet kokea vaikka mitä seikkailuja! Nallet ovat muun muassa jumppailleet, retkeilleet & laulaneet.

Tässä kuvia ja tunnelmia Nallepäivän innostamasta toiminnasta:

Omat nallet vierailulla päiväkodissa
Nallet metsäretkellä
Nalle päässyt mopon kyytiin
Alle 3-vuotiaiden nalleaskartelu
Nallet mukana jumppasalissa

 

 

 

 

 

Vuoropuolella vietettiin ryhmien yhteistä nallejuhlaa leikkeineen & lauluneen
Lavasteet aikuisten lapsille esittämään  näytelmään Kultakutri & 3 karhua

Kastun syysjuhla

Tänään vietettiin päiväkotimme syysjuhlaa!
Kyseessä oli ulkojuhla, jossa oli kaikenlaista hauskaa tekemistä koko perheelle. Mukaan pyydettiin ottamaan vain taskulamput ja iloista mieltä – ja sitä kyllä löytyi!

Päiväkotimme toimintavuoden teemana on tänä vuonna ”Huomaa hyvä” ja hyvetaidot. Tästä syystä juhlan kantavaksi teemaksi olikin valikoitunut ROHKEUS! Syysjuhlan aikana vaadittiin paljon uskallusta, heittäytymistä ja yrittämistä, kun rastipisteillä muun muassa maisteltiin erilaisia makuja, heittäydyttiin musisointiin ja uskallettiin hypätä sanomalehden läpi.

Kiitos kaikille rohkeille syysjuhlijoille onnistuneesta illasta ja hyvästä tunnelmasta!

 

Viereisestä metsästä löytyi heijastinsuunnistusta
Jokaiselta rastipisteeltä sai kirjaimen – kierroksen jälkeen juhlapassista löytyi sana rohkeus!
Keppihevosten esterata
Rentouttava satuhierontapiste

Saappaan heitto
Musiikkipisteellä soittimia

 

 

 

Meidän liikuntakuukausi

Syyskuussa vietettiin Turun kaupungin päiväkodeissa liikuntakuukautta! Kaikki Kastun ryhmät ovat panostaneet liikuntaan oikein erityisesti syyskuun aikana. Erilaiset välineet ovat olleet kovassa käytössä ja salin lisäksi on hyödynnetty ahkerasti myös lähiympäristöä.

Näiden kuvien myötä suuntaamme katseemme kohti lukulokakuuta – mitähän mahdammekaan silloin keksiä…

Joogailtukin on! Se on ihanasti opettanut kehon- ja mielenrauhaa.
Lauluhetketkin ovat muuttuneet vauhdikkaammiksi syyskuussa
Palloilla voi keksiä vaikka mitä hauskaa- vain mielikuvitus rajana!
Onnistumisista on saatu kehuja ja aplodejakin!

 

Palloilutapahtuma

Turun kaupungin päiväkodeissa vietetään syyskuussa liikuntakuukautta. Kaikki ryhmät ovat ideoineet ja toteuttavat liikuntapainotusta eri tavoin parhaaksi katsomallaan tavalla. Tänään saimme kuitenkin kaikki
nauttia yhteisestä liikkumisesta, kun Hopeahavut järjestivät koko päiväkodille yhteisen liikuntapahtuman!

Liikuntatapahtumaan suunnattiin päiväkodin viereiselle tekonurmikentälle omat pallot kainalossa. Kentältä löytyi erilaista palloillen tehtävää puuhaa – maaleja, koreja, pujottelua… Saimme myös nauttia yhteisestä pallon kanssa tehdystä venyttelystä. Tärkeintä oli saada liikkua ja nauttia palloilusta oman kiinnostuksen mukaan. Tapahtuman päätteeksi jokainen sai vielä mitalin kaulaan!

Suuri kiitos Hopeahavuille tapahtumasta!

Sadekin loppui sopivasti palloilun ajaksi

Mitaleja hypisteltiin ylpeänä koko päivä
Pallotaidetta

Vuororyhmien puuhia

Meidän päiväkodista löytyy myös kolme vuorohoitoryhmää! Vuorohoitoryhmissä ovat sellaiset lapset, joilla vanhempi/vanhemmat tekevät vuorotyötä.

Vuororyhmissä teemme paljon yhteistyötä: päivisin olemme pääsääntöisesti omina ryhminämme, mutta iltaisin ja viikonloppuisin toimimme yli ryhmärajojen. Illatkin ovat meillä toiminta-aikaa, jolloin ulkoilemme, leikimme, jumppaamme, laulamme tai pelaamme – ihan samalla tavalla kuin aamupäivisinkin!

Tässä tunnelmia elokuun yhteisiltä hetkiltä:

Lasten itse rakentama motorata
Lauluhetken yhteisleikkejä
Yhteisellä lauluhetkellä kaikki iästä riippumatta heittäytymässä ”Pikku jänö nukkuu”- lauluun

 

Kastun päiväkodin kesäpäivystyksen päätösjuhla

Heinäkuun ajan on vietetty päivystysaikaa ja Kastun päiväkodista on löytynyt monen eri päiväkodin lapsia & aikuisia. Tänään oli kuitenkin aika sanoa heipat, sillä oli päivystyksen viimeinen päivä ja kaikki vierailijat aloittavat toimintansa omissa päiväkodeissaan ensi viikolla. Päivystysaikaan on mahtunut yhteisiä leikkejä, retkiä, helteitä, vesileikkejä, KastuRock..

Tänään viimeisen yhteisen päivän kunniaksi vietimme Kastun päiväkodin kesäpäivystyksen päätösjuhlaa, jossa nautimme musiikista ja jäätelöstä! Juhlissa esiintyi laivaston soittokunnan varusmiesbändi. He esittelivät meille soittimia, laulattivat tutuilla lauluilla ja innostuimme tanssimaankin. Suuri kiitos bändille!

Ja kiitos kaikille päiväkodeille, lapsille & vanhemmille mukavasta yhteisestä päivystysajasta!

Bändi soitti tuttuja suosikkeja aina Robinista Mörrimöykkyyn
Suurella osalla alkoi tanssijalkaa vipattaa

Kastun juhannusjuhla

Päiväkodilla viettiin juhannusjuhlaa yhdessä koko talon voimin! Jokainen ryhmä oli osallistunut juhlatunnelman luomiseen omalta osaltaan. Juhlista löytyi koivunoksia ja muita ihania koristeita sekä upea lasten toteuttama juhannussalko.

Itse juhla alkoi lipun nostolla, josta jatkettiin juhlaa yhdessä laulamalla! Henkilökunnasta löytyy jos jonkinmoista soittajaa ja tällä kertaa saimme nauttia haitarin säestyksestä. Salon koristelun, lipun noston ja laulujen jälkeen osa ryhmistä jäi vielä ulos nauttimaan juhannusaterian.

Suuri kiitos kaikille juhlaan osallistuneille ja
hyvää juhannusta kaikille Kastun päiväkodin väeltä!

 

 

 

 

 

Kastun taimet

Kastun päiväkotiin on saapunut viljelylaatikoita!
Turun kaupunki  tarjosi ensimmäisen kerran vuonna 2016 turkulaisille mahdollisuuden  perustaa laatikkoviljelmiä kaupungin omistamalle maalle.

Kastun päiväkodin väki toivoi ja nyt sai viljelylaatikoita, jotka ovat nimetty Kastun taimiksi. Ensimmäiset siemenet ovat jo kylvetty – saa nähdä mitä kaikkea kivaa keksitään jatkossa!

 

 

 

 

Kevätjuhla

Eilen vietettiin Kastun päiväkodin toiminnallista kevätjuhlapäivää!
Sääkin suosi, kun vältyttiin sateelta, mutta ei porottaa paistanut suoraan urheilijoiden niskaan. Pihalta löytyi erilaisia rastipisteitä , joita perheet saivat kiertää: saippuakuplia, kalliomaalausta, kottikärryajeluja…

Urheilusuoritusten jälkeen oli hyvä viilentyä nauttimaan jäätelöstä. Suuri kiitos Raunistulan asuinkiinteistöyhdistykselle, joka mahdollisti kevätjuhlan herkkuhetken!

Ja kiitos kaikille osallistujille iloisesta tunnelmasta &
tekemisen meiningistä!  🙂

      

 

 

 

Muksubussi

Viime viikkoina olemme saaneet nauttia Muksubussin tuomasta riemusta päiväkodilla! Muksubussi on sähkökäyttöinen pyörä, jota aikuinen ajaa ja lapset istuvat kyydissä matkustajina. Pyörässä on kyytiläisiä varten ”hytti”, jossa on tuolit ja turvavyöt. Muksubussiin mahtuu kahdeksan lasta.

Bussin tarjoamista kyydeistä on nautittu ihan päiväkodin pihalla, mutta myös pidemmilläkin retkillä.