Lukulokakuu

Lokakuussa vietettiin Koko Turku lukee-kampanjaa, jonka innoittamana kirjat olivat ryhmissä erityisinä kavereina koko kuukauden ajan. Lapset ovat tuoneet omia kirjoja luettavaksi, käyty kirjastoretkillä ja kirjastoautossa, satuhierottu ja ihan vaan nautittu lukemisesta!

   

Valikoimassa luettavaa kirjastoautolla

Parhaat lukuvinkit talteen satujunaan

Oppimisympäristön muokkaus: lukunurkkaus!

 

Villiviikunoiden Nalleviikko

Lokakuun viimeisellä viikolla Villiviikunat viettivät Nalleviikkoa kansainvälisen Nallepäivän innoittamana. Luimme nallesatuja, lauloimme nallelauluja, askartelimme nalleaskertelun ja otimme omat nallet mukaan retkelle lähimetsään sekä jumppailemaan saliin.

Nalleviikko huipentui vuororyhmien yhteiseen Nallejuhlaan, jossa leikittiin, laulettiin sekä saatiin nauttia Kultakutri ja 3 karhua-näytelmästä!  Lisää kuvia ja tunnelmia Nalleviikosta löytää Kastun päiväkodin blogin ajankohtaista-osiosta!

Kansainvälinen Nallepäivä

Lokakuun lopussa oli kansainvälinen nallepäivä, jonka kunniaksi osa ryhmistä oli suunnitellut nalleaiheista toimintaa.
Nalleista on ainakin luettu satuja, nähty näytelmiä, laulettu lauluja sekä askarreltukin. Lisäksi omat nallet ovat päässeet vieraiksi päiväkotiin ja saaneet kokea vaikka mitä seikkailuja! Nallet ovat muun muassa jumppailleet, retkeilleet & laulaneet.

Tässä kuvia ja tunnelmia Nallepäivän innostamasta toiminnasta:

Omat nallet vierailulla päiväkodissa
Nallet metsäretkellä
Nalle päässyt mopon kyytiin
Alle 3-vuotiaiden nalleaskartelu
Nallet mukana jumppasalissa

 

 

 

 

 

Vuoropuolella vietettiin ryhmien yhteistä nallejuhlaa leikkeineen & lauluneen
Lavasteet aikuisten lapsille esittämään  näytelmään Kultakutri & 3 karhua

Lokakuussa olemme…

… viettäneet oman kirjan kuukautta ja koostanut niistä satujunan
… lukeneet paljon
… tutustuneet kehonosiimme ja nimenneet niitä! Olemme käyttäneet apuna kirjoja ja lauluja
… ihmetelleet syksyä
…  laulaneet syyslauluja
… harjoitelleet sorminäppäryyttä erilaisilla pöytähommilla.
… pelanneet
… panostaneet leikkiin
… tehneet kukkahuoneeseen yhteisen kotileikin
… viettäneet nalleviikkoa

Marraskuussa aiomme ainakin lorutella ja piirtää sekä jatkamme kehonhahmoituksen harjoittelua!

Kukkahuoneen kotileikki
Kehonosakirjojen lukemista
Lainattiin Runotaimista parkkitalo
Autoilla voi ajaa vaikka kaveria pitkin
Villiviikunoiden oman kirjan kuukausi näytti tältä
Ikkunasta on ihmetelty muun muassa lehtipuhallinta
Lokakuun jumpparata
Kuperkeikkoja
Hamahelmitaidetta

Kastun syysjuhla

Tänään vietettiin päiväkotimme syysjuhlaa!
Kyseessä oli ulkojuhla, jossa oli kaikenlaista hauskaa tekemistä koko perheelle. Mukaan pyydettiin ottamaan vain taskulamput ja iloista mieltä – ja sitä kyllä löytyi!

Päiväkotimme toimintavuoden teemana on tänä vuonna ”Huomaa hyvä” ja hyvetaidot. Tästä syystä juhlan kantavaksi teemaksi olikin valikoitunut ROHKEUS! Syysjuhlan aikana vaadittiin paljon uskallusta, heittäytymistä ja yrittämistä, kun rastipisteillä muun muassa maisteltiin erilaisia makuja, heittäydyttiin musisointiin ja uskallettiin hypätä sanomalehden läpi.

Kiitos kaikille rohkeille syysjuhlijoille onnistuneesta illasta ja hyvästä tunnelmasta!

 

Viereisestä metsästä löytyi heijastinsuunnistusta
Jokaiselta rastipisteeltä sai kirjaimen – kierroksen jälkeen juhlapassista löytyi sana rohkeus!
Keppihevosten esterata
Rentouttava satuhierontapiste

Saappaan heitto
Musiikkipisteellä soittimia

 

 

 

Syyskuun kuulumiset

Retkipäivä!

Syyskuu alkaa olla takanapäin ja on taas aika pohtia, mitä Villiviikunoiden kuukauteen on mahtunut!

 

Koko päiväkodin palloilutapahtumassa

 

Syyskuu oli Turun kaupungin päiväkodeissa liikuntakuukausi! Meidän päiväkodissa Hopeahavut järjestivätkin teemakuukauden kunniaksi koko talolle yhteisen pallottelutapahtuman viereisellä urheilukentällä. Tapahtumaan sai ottaa mukaan oman pallon ja lopuksi saatiin vielä mitalit kaulaan (katso lisää ajankohtaista-osiosta).

    • Olemme syyskuun aikana käyneet viereisellä urheilukentällä ihan omankin ryhmän kesken liikkumassa ja nauttimassa erilaisesta ympäristöstä. Päiväkodin salissa taas olemme jatkaneet tutustumista erilaisiin välineisiin.
Retkellä ihmettelemässä
    Iltapäivisin unihuoneemme onkin muuttunut jumppasaliksi, jossa on päässyt mopoilemaan, palloilemaan ja tanssimaan. Villiviikunat nauttivat liikunnasta hurjasti ja aikuisten tehtäväksi jää vain antaa sille aikaa & mahdollisuuksia.
Sormiväritaiteilua

Kädentaitojen teemana on ollut sormimaalaus – mistä Villiviikunat eivät tunnu saavan tarpeekseen! Maalailla voisi loputtomasti ja tutkia värien sekottumista paperilla. Sormiväreillessä olemme saaneet ryhmään näkyviin vähän syksyn merkkejä. Syksystä on nautittu myös raittiin ulkoilman merkeissä. Hiekka on nyt koostumukseltaan täydellistä kakkujen tekoon ja vesileikit houkuttelevat sadekeleillä.

Ensi kuussa vietetään lukulokakuuta! Villiviikunoilla on vaikka mitä hauskaa mielessä teemakuukautta ajatellen: tärkeimpänä tietysti lukea erityisen paljon! Lokakuussa painottuu myös kehonhahmoitus ja kehonosien nimeäminen. Lokakuun lopussa vietämme nalleviikkoa, josta infoamme vielä erikseen. Tulossa on siis tapahtumarikas kuukausi!

 

 

 

 

Meidän liikuntakuukausi

Syyskuussa vietettiin Turun kaupungin päiväkodeissa liikuntakuukautta! Kaikki Kastun ryhmät ovat panostaneet liikuntaan oikein erityisesti syyskuun aikana. Erilaiset välineet ovat olleet kovassa käytössä ja salin lisäksi on hyödynnetty ahkerasti myös lähiympäristöä.

Näiden kuvien myötä suuntaamme katseemme kohti lukulokakuuta – mitähän mahdammekaan silloin keksiä…

Joogailtukin on! Se on ihanasti opettanut kehon- ja mielenrauhaa.
Lauluhetketkin ovat muuttuneet vauhdikkaammiksi syyskuussa
Palloilla voi keksiä vaikka mitä hauskaa- vain mielikuvitus rajana!
Onnistumisista on saatu kehuja ja aplodejakin!

 

Villiviikunoiden varhaiskasvatusaamu

Tänään vietettiin Villiviikunoiden varhaiskasvatusaamua!
Villiviikuna-vanhemmat saapuivat tutustumaan ryhmään, sen aikuisiin ja toisiin lapsiin rennossa tunnelmassa. Pienen lauluhetken ja yhteisen tekemisen lisäksi pohdimme yhdessä päiväkodin arkea.

Mukana olivat myös varhaiskasvatuksen erityisopettaja, vuorohoidon kuraattori sekä päiväkodin johtaja.

Kiitos kaikille osallistumisesta ja lämpimästä tunnelmasta! 🙂

Kahvitarjoilun ohjella tarjoiltiin lippuja ja lappuja 😉
Lauluhetken jälkeen puuhailtiin ryhmätiloissa; yhdestä löytyi jumppavälineitä ja motorata!

Palloilutapahtuma

Turun kaupungin päiväkodeissa vietetään syyskuussa liikuntakuukautta. Kaikki ryhmät ovat ideoineet ja toteuttavat liikuntapainotusta eri tavoin parhaaksi katsomallaan tavalla. Tänään saimme kuitenkin kaikki
nauttia yhteisestä liikkumisesta, kun Hopeahavut järjestivät koko päiväkodille yhteisen liikuntapahtuman!

Liikuntatapahtumaan suunnattiin päiväkodin viereiselle tekonurmikentälle omat pallot kainalossa. Kentältä löytyi erilaista palloillen tehtävää puuhaa – maaleja, koreja, pujottelua… Saimme myös nauttia yhteisestä pallon kanssa tehdystä venyttelystä. Tärkeintä oli saada liikkua ja nauttia palloilusta oman kiinnostuksen mukaan. Tapahtuman päätteeksi jokainen sai vielä mitalin kaulaan!

Suuri kiitos Hopeahavuille tapahtumasta!

Sadekin loppui sopivasti palloilun ajaksi

Mitaleja hypisteltiin ylpeänä koko päivä
Pallotaidetta