Huhtikuussa Villiviikunat ovat saaneet nauttia ulkoilusta ja mielettömistä keleistä! Kevään myötä pihalta on löytynyt enemmän mielekästä puuhaa, kun kevyemmät varusteetkin tekevät liikkumisen mukavammaksi. Pihalla olemme erityisesti innostuneet keinumisesta ja hiekkakakkujen tehtailusta. Pihalla on viihdytty niin hyvin, että olemme painottaneet sitä toiminnassamme koko kuukauden.
Ulkoilu innostaa liikkumaan, innostaa yhteisleikkeihin puhumattakaan raittiin ilman hyödyistä! Sisällä maatilaleikki on saanut väistyä junaleikin suosion tieltä. ”Kierrätämme” talossa leluja ryhmästä ryhmään, joten junaleikki oli meille uusi ja on koonnut monen monta leikkijää yhteiseen tekemiseen.
Sisällä olemme jumpassa tutustuneet palloihin! Pallojumpat musiikin siivittämänä ovat olleet jokaisen
Villiviikunan mieleen ja saaneet hikeä pintaan. Palloa on ollut monenlaista – pehmeää, isoa, jättimäisen suurta.. Parasta on ollut innostus ja yhteinen tekemisen meininki.
Lisäksi olemme pomppinut trampoliinilla, tutustunut tasapainorataan sekä vanteisiin. Rohkeammat ovat myös harjoitelleet kiipeilyä muun jumppailun ohessa.
Kevät on saapunut kelien lisäksi ryhmäämme myös laulujen ja askartelujen muodossa! Pääsiäisen kunniaksi askartelimme kevätmaisemaamme tipuja ja istutimme pääsiäisruohoja ryhmän koristeeksi. Vappuna vietimme hassujen hattujen juhlaa, johon tietenkin askartelimme itse hatut. Juhlissa oli kaikenlaisia ihania puuharasteja, joita kiersimme.
Toukokuussa painotamme edelleen ulkoilua ja kaikenlaista keväistä tohinaa! Askartelurintamalla kohisee äitienpäivän tienoolla ja ryhmässämme puuhataan salaisia askarteluja tärkeitä ihmisiä ilostuttaaman. Toukokuussa alamme myös pitämään säännöllisesti yhteisiä lauluhetkiä Kultakirsikoiden & Runotaimien kanssa.

lähiympäristössä kävelyretkillä. Maaliskuussa orientoiduimme jo kevääseen: lumiukot sulivat seiniltä ja tilalle saimme keväisemmän maiseman lintujen koristamana
Harjoittelemme päivittäin ryhmässä arjen taitoja ja omatoimisuutta lapsen iän ja oman mielenkiinnon mukaan. Näin saamme onnistumisen kokemuksia ja vaivihkaa harjoitutamme erilaisia taitoja.
Olemme harjoitelleet eri eläimiä, mitä ne sanovat ja millaisia ominaisuuksia niillä on.



Tästä on hyvä lähteä kohti huhtikuuta! Tiedossa on ainakin pääsiäisaskarteluja, auringosta nauttimista pihalla ja kevään merkkien ihmettelyä!
Päiväkotitoiminta on Villiviikunoissa lähtenyt käyntiin ja ryhmä alkaa olla kasassa! Kerromme menneistä puuhistamme ja tulevista suunnitelmista Wilman lisäksi jatkossa myös blogissa. Muistakaa myös tarkkailla ryhmän eteisesti löytyvää infotaulua! Kevätkauden tärkeimpänä tehtävänä on tutustua toisiimme ja ryhmän arkeen kaikessa rauhassa. 🙂
Toimintamme on käynnistynyt pikku hiljaa ja olemme päässeet tutustumaan toisiimme, tapoihimme, tavaroihimme ja tiloihimme! Tämä jatkuu vielä koko kevään.
Pääsääntöisesti maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoihin on vaihtelevaa pienryhmätoimintaa, torstaisin on jumppapäivä ja perjantaisin laulellaan oman ryhmän kesken tai yhteistyössä toisten kanssa.
laulaneet paljon eläinaiheisia lauluja ja talvilauluja. Jumpassakin olemme tutustuneet erilaisiin välineisiin ja jumppasaliin tilana. Kovassa käytössä ovat olleet muun muassa trampoliini, pallot ja mopot.
Seuraavaksi siirrymme niin kädentaidoissa kuin lauluhetkilläkin kevättä kohti! Jatkamme edelleen tutustumista ja arkitaitojen harjoittelua, tuemme omatoimisuuteen ja panostamme mukavaan, iloiseen ilmapiiriin!