Kevättä ilmassa

Huhtikuussa kevään odotus alkoi toden teolla Satusilmuissakin. Pihalla päästiin leikkimään hiekkaleikkejä ja kokeilemaan potkupyöräilyä talvitauon jälkeen.

Kevättunnelmiin virittäydyttiin myös uuden askarteluprojektin myötä. Sateenkaaret saivat suunnitella oman satumetsän pienoismallinsa, jota rakenneltiin pikku hiljaa huhtikuun aikana.

Pohjamateriaalina käytettiin tyhjiä näkkileipälaatikoita. Työ aloitettiin maalaamalla laatikko.

Satumetsä-projekti alkaa…

Maalien kuivuttua työtä jatkettiin seuraavalla viikolla liimaamalla satumetsään puita.

Suunnittelija työn touhussa
Satumetsän puita

Satumetsä-projektissa jokainen sai päästää mielikuvituksen valloilleen ja rakentaa oman metsänsä juuri sellaiseksi, kuin itse haluaa.

Satumetsässä on myös siltoja.

Huhtikuussa Satusilmuissa kuvasuunnistettiin. Käytävään ja ryhmähuoneisiin oli rakennettu suunnistusrata, jossa liikuttiin kartan avulla. Matkaan lähdettiin 3-4 lapsen ryhmissä.

Radalla oli erilaisia tehtäviä: lajittelua, laskemista, aivojumppaa, jumppapussin liikuntatehtäviä, tunnustelupussi ja vertailutehtäviä.

Vertailutehtäviä
Lajittelupiste
Laskuharjoituksia

Suunnistuskarttaan sai merkitä rastin, kun tehtävä oli suoritettu!

Suunnistuskartta

Kevään ensimmäisellä metsäretkellä suunnattiin kulku kohti Rieskalähteentien tuttua metsää. Ilma oli keväisen lämmin ja vanhalla retkipaikalla oli kaikki ennallaan.

Kevään ensimmäinen metsäretki

Huhtikuussa Satusilmuissa innostuttiin tutkimaan pörriäisiä ja muita ötököitä. Ryhmässä mietittiin mm. mistä hämähäkin seitti tulee ja miltä näyttää kimalainen. Asioita selvitettiin älytaulun avulla netistä.

Aamupiirissä tutkittiin kimalaisten kuvia.

Kimalaistutkimusten jälkeen Kimalaiset taiteilivat omat näkemyksensä tästä keltamustasta pörriäisestä.

Kimalaistaidetta
Valmiit työt jätettiin kuivumaan…
…ja ripustettiin myöhemmin seinälle!
Hurja kimalainen!

Ulkoliikuntakausi saatiin käyntiin huhtikuun puolivälissä. Päiväkodin viereiselle kentälle lähdettiin kahdessa ryhmässä. Sateenkaaret ja vanhimmat Kimalaiset harjoittelivat kentällä sääntöleikkejä ja nuorimmat leikkivät omalla vuorollaan kadonneiden pallojen metsästystä.

Kadonneita palloja metsästämässä

Huhtikuun viimeisellä viikolla Satusilmut ryhtyivät keväisiin kylvöpuuhiin. Salaisen tehtävän lopputuloksia ihaillaan toukokuun toisena sunnuntaina!

Kylvöhommia

Vappuviikolla juhlinta aloitettiin jo hyvissä ajoin tiistaina. Jumppasalin ilmapallodiskossa riitti vauhtia ja menosta pitivät huolen Smurffit ja Kikattava Kakkiainen.

Ilmapallodiscossa oli tunnelma katossa!
Tää on mun pallo!

Lopuksi ilmapallot muuttuivat simarusinoiksi ja pääsivät pomppimaan leikkivarjon päälle.

Simarusinat pomppimassa

Vappuviikolla vietettiin Satusilmuissa myös prinsessasynttäreitä. Vieraiksi oli kutsuttu Satumetsän väkeä. Kuninkaallinen joukko oli pukeutunut iloisen värisiin asuihin.

Kuninkaalliset synttärit

Vappuviikolla koko Satusilmujen ryhmä lähti eväsretkelle. Retkipaikaksi valikoitui urheilukentän viereinen nurmikkoalue. Eväitä nautittiin tukkipenkeillä ihanassa auringonpaisteessa!

Eväsretkellä
Retkitunnelmia

Vappuaattona Satusilmuissa järjestettiin naamiaiset. Vieraiden joukossa nähtiin monenlaista väkeä: juhlimaan oli saapunut kultainen lohikäärme, merirosvo, kaksi prinsessaa, noita, luuranko, vaaleanpunainen yksisarvinen sekä Spidermaneja kaksin kappalein.

Kultainen lohikäärme
Luuranko
Spiderman tuplana!

Juhlat jatkuivat ulkona. Musiikista huolehtivat Kastun omat muusikot kitaran, rummun, tuuban ja sähköpianon säestyksellä. Aamupäivän aikana kuultiin monta Satusilmuillekin tuttua laulua.

Vappuaaton ulkoilmakonsertti

Toukokuussa jatketaan keväisten puuhien parissa!