Joulun odotusta…

 

Ihana joulukuu on täällä taas. Tontut vilisevät lasten puheissa ja aamut aloitetaan kertomalla mitä joulukalenterista tuli.

 

 

Itsenäisyyspäivän aattona kävimme Maariankirkolla viemässä muistokynttilän Sankarinhaudalle.

Matkalla laskimme että Suomi täyttää jo 106 vuotta. Samalla kävimme katsomassa Maarianpappalissa jouluseimeä.

Maariankirkossa kävimme laulamassa Lasten kauneimpiajoululauluja.

 

 

Piparitehdas käynnistyi, kun ulkona pakkasmittari ylittyi -15 asteen. Oli mukavaa syödä lämpimiä pipareita ulkoilun jälkeen.  Moni kertoi, että oli jo kotonakin päässyt leipomaan pipareita.

 

Olemme ulkoilleet paljon nyt kun lunta on maassa. Lumityöt maistuvat kaikille lapsille, ystävää on kiva kiskoa pulkassa.  Lumienkeleitä ja -perhosia on ilmestenyt mystisesti päiväkodin pihalle.

 

Kerkesimme myös luistelemaan, toivottavasti ensivuonna pääsemme lähikentän jäälle. Kaikki lapset ovat nauttineet luistelukerroista. Ihanasti ystävää on autettu ja kannustettu.

Kuralankylämäessä kävimme katsomassa vanhanajan joulua. Lapset ihmettelivät suurin silmin miten ennen joulua vietettiin. Heillä oli paljon hyviä kysymyksiä.

Kävimme pienryhmissä keskustassa retkeilemässä. Kävimme katsomassa jouluikkunoita, Kauppahallissa, torilla ja kirjastossa.

 

Joulukuun askartelu ideat tuli lapsilta. Ryhmän ikkunoissa oli ihania pupuja.