Marraskuu

Vihdoin pääsimme juhlimaan kauan odotettuja Halloween-juhlia. Juhlissa oli muutama Wendesday (mikä on hitti lasten keskuudessa nyt), luuranko, hämähäkkimies ja muita supersankareita, Harry Potter, lepakkotyttöjä, noita sekä noidan kissa.

Juhlissa meillä oli kaikenlaista kivaa herkkujen syönnistä kasvomaalauksen kautta discoon. Välillä kävimme lepäämässä ja juhlat jatkuivat iltaan asti. Jumppasaliin oli rakennettu ”kauhukäytävä” jossa oli hämärää ja kaikkea pelottavaa….

Hämähäkit olivat lopen uupuneita juhlista ja kömpivät päivänvarjojen alle piiloon

 

Wednesday oli hyvin edustettuna meidän juhlissa
Disco-pallo jaksoi pyöriä

 

Musiikissa olemme harjoitelleen kovan ja hiljaisen äänen eroa. Meillä on jopa hiljaiset kapulat ( sanomalehdistä tehdyt). Pikkuhiljaa olemme siirtyneet talvisiin sekä jouluisiin lauluihin. Lauluja olemme harjoitelleet päiväpiirissä, muutama laulu kerrallaan ja samaa laulua toistaen, pikkuhuljaa Petteri punakuono on kaikkien muistissa.

Ahkerat luistelijat pikku paussilla 🙂
Lapset menivät temppuradalla lattia on laavaa. Ensimmäinen ryhmä on saanut itse suunnitella radan ja toinen on vuolaasti kehunut kuinka hyvän radan kaverit on tehnyt.

Liikunnassa olemme olleet jumppasalissa, temppuradan merkeissä. Olemme käyneet Impivaaran jalkapallo- ja jäähallissa. Luistelu sujuu monilta jo mukavasti ja loputkin harjoittelee innokkaasti, toivottavasti lapset ovat päässeet näyttämään kotiväellekin taitojaan. Nyt kun innostus on suuri niin oppiminenkin on vaivattomampaa. (P.s Parkin tekojäärata on auki 4.12 alkaen ja jäähalleissa on mailattomia yleisövuoroja luisteluun)

Alkulämmittelynä, maa-meri-laiva-leikki ja siirtyminä erilaisia eläinten liikkuma tapoja

 

 

 

 

 

 

 

 

Eskarit pääsivät heille suunnattuihin tapahtumiin. Ensin Kaupungin teatteriin katsomaan Viirua ja Pesosta, voi että se oli ollut jännä. Monta päivää meillä juteltiin retkestä ja Viirun seikkailusta. Yhtä onnistunut retki oli Turun Filharmonikkojen konserttiin. Pääsimme kävelemään soittajien joukkoon, joistain soittimista lähti kova ääni. Iltapäivällä ryhmässämme oli monta kapellimestaria.

Odotellessa meillä oli keltainen auto-leikki. Näimme myös roska-auton, ambulanssin ja monenmonta linja-autoa.

 

Tiedehommia olemme tehneet tässäkin kuussa. Oli meillä oikein vieraitakin katsomassa miten päiväkodissa tiedehommat onnistuva, saimme jälkikäteen kiitosta, että olimme loistavia. Lasten innostus tieteeseen ei ollut jäänyt epäselväksi.

Ehkä parasta tässä kuussa oli se kun ensilumi tuli, alussa myös suli 😉

Onni on … ystävät jotka opettavat ja kannustavat, jos itse en vielä osaa/uskalla
Pulkka odottaa matkustajia, lapset ovat innokkaasti vetäneet toinen toisiaan pulkassa.

Lumiperhosen elämää