Näin on lukuvuoden 2019-2020 eskari saatu päätökseen! Ennen kuin kerromme huikean hienosti sujuneesta todistustenjakotilaisuudesta, jaamme hiukan yleistä kuvamateriaalia viimeisestä viikosta. Kastanjoiden viimeisellä eskariviikolla orientoiduimme kulman takana häämöttävään kesään muun muassa siivoamalla luokkia, palauttamalla kirjastokirjat sekä askartelemalla koristeita perjantaina järjestettävään pienimuotoiseen kevätjuhlaan.
Säät olivat koko viikon suorastaan huikaisevan hienot, ja vietimmekin runsaasti aikaa pihaleikkien ja ulkoilun merkeissä. Keskeistä oli hyväntuulinen ja rento yhdessäolo!
Keskeinen osa viikon ohjelmaa oli tietysti myös harjoittelu perjantain kevätjuhlaa varten. Todistustenjaon harjoitusvälineinä toimineet oranssit paperit ja erityisesti puulusikat (harjoituskukat) herättivät huvittuneita reaktioita. Aluksi osa nimittäin ihmetteli, mitä me tällaisella teemme, sillä eihän puulusikka ole kukka! 😀
Itse juhlapäivänä auringonsäteet halkoivat taivasta yhtä kauniisti kuin muinakin viikonpäivinä. Tämä tarkoitti sitä, että pystyimme järjestämään juhlatilaisuuden suunnitellusti ulkona! Suuntasimme jo aamuvarhaisella koristelemaan pihan pöytäalueen muun muassa kukilla ja lasten tekemillä koristeilla.
Jännitys oli käsinkosketeltavissa, kun odotimme koulun yläpihalla juhlatilaisuuden alkamista. Hetken odottelun jälkeen saavuimme reippaasti marssimusiikin tahdittamina juhlapaikalle, jossa päiväkodin johtaja ja varajohtaja istuivat vierainamme. Aloitimme tilaisuuden Kastanjoiden aamutoivotuksella sekä tervehdyslaululla, jossa toivotamme jokaisen tervetulleeksi eskariin ja jossa jokainen keksii omanlaisensa tavan toivottaa hyvää huomenta. Tämän jälkeen vuorossa oli opettajan kirjoittama runomuotoinen puhe, joka oli nimetty Kastanjoille. Koska puheessa mainitaan kaikkien ryhmän lasten nimet, emme julkaise koko puhetta, mutta pienet otteet puheesta voi lukea tästä sekä tämän postauksen lopusta:
”On luettu ja leikitty ja liikuttu ja kas,
opittu koko ajan taitavammaks!
Joskus on ollut niin hektistä että
on äkkiä pitänyt saada vettä
ja koronakin pisti pakkaa aivan uusiks
mut onneksi eskari ei menny ihan muusiks!
Sillä kaikkiaan on ollut sellainen meno
ettei meitä kuvaa sana takakeno
vaan eteenpäin on menty ja yhdessä koettu,
hauskaa on ollut ja paljon on opittu!”
Naurunpyrähdyksiäkin kirvoittaneen puheen jälkeen oli tilaisuuden huipennuksen eli todistustenjaon vuoro.
Tilaisuuden lopuksi kajautimme reippaasti ilmoille ”Minun ystäväni”-laulun. Olemme lähettäneet laulusuorituksestamme videotallenteen kaikille halukkaille huoltajille.
Isot kiitokset kaikille antoisasta eskarivuodesta! 🙂 Loppuun vielä lainaus yllämainitusta, opettajan Kastanjoille kirjoittamasta runomuotoisesta puheesta:
”Kun koulutaipaleen uuden kaikki nyt jaatte
viisahiksi kasvakaatte,
matikkaa ja kieliä on täynnä lukkari
usein raikuu liikuntasalin pukkari.
Toisistanne huolehtikaa ja yhdessä oivaltakaa!
Mutta muistakaa tämä, Kastanjat rakkaat,
kun juuri sinä koululaukkusi pakkaat
niin on paikka teillä sydämissä meidän
vaikka koulu Kastanjat matkaansa veihän.
Kesä alkaa nyt, nauti siitä
vuoden työstä itseäsi kiitä
sillä olet sen ansainnut!
Iloista koulunaloitusta kaikille Kastanjoille ja ihanaa kesää!”